Kun minulla on ollut harras halu kirjoittaa teille yhteisestä pelastuksestamme, tuli minulle pakko kirjoittaa ja kehoittaa teitä kilvoittelemaan sen uskon puolesta, joka kerta kaikkiaan on pyhille annettu. (Juudaksen 1:3 FINPR)
Olen vasta tutustunut blogien maailmaan. Minulla on aina ollut halu kirjoittaa asioita ja niin olen tehnytkin. Vuosien oman pöytälaatikkokirjoittelun jälkeen kirjoitin opiskelumateriaalia kilometreittäin. Nyt palaan pöytälaatikkoon juurilleni. Mutta koska en halua enää säilöä vihkoja tai tiedostoja, päätin aloittaa blogin pidon. Tuskinpa kukaan muu tätä edes lukee,eikä sillä ole niin väliäkään.
Bloggaajia on sitten moneen lähtöön. Joku kirjoittaa treenaamisestaan ja joku kuvaa jokaisen ateriansa. Yleensä ottaen blogeista tulee mieleen kiiltokuvaelämä, jota halutaan esitellä. Ilman muuta on hienoa olla positiivinen ja tuoda esille asioita, joista saa suuren ilon elämäänsä. Sitä teen minäkin, toisessa blogissa. Jotenkin minua kuitenkin harhauttaa tuo kiiltokuvaelämä. Missä on Elämä, sen rosoisuus ja kipu? Onko sitä tarpeen tuodakaan esille, kun uutiset on täynnä negatiivisuutta, sotaa, tuhoa ja tuskaa? Ketä enää kiinnostaa kuulla tuskaa ja ahdistusta, kun siltä voi sulkea silmänsä? On tarpeenkin sulkea ja katsoa valoon ja tulevaisuuteen. Mutta mikä on se valo mihin kannattaa satsata? Siitä onkin sitten monta mieltä.
Minulle valo on Jeesus. Tämä on todistus uskosta ja muistutus itselleni kilvoituksen tueksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti