keskiviikko 9. lokakuuta 2019

Kuka vääristää suorat tiet?

Litteää maanpiiriä tutkiessa ja monelaisia kanavia kuunnellessa on alkanut paljastua, että liikkeellä on myös kovin paljon kummallista. Teoria on kyllä uskottava, sen olen jotenkin imaissut. Ja vaikka se ei olisikaan näin, olen saanut itselleni niin paljon Jumalan ihmeellisen armon valoa, iloa ja riemua siitä ajatuksesta, että Hän on juuri tuolla taivaalla, taivaankannen yläpuolella! Jumala näkee sieltä kaiken ja koko maanpiirin ja katselee meitä tänne! Ihan niinkuin olen aiemminkin ajatellut, mutta tämä on muuttunut konkreettisemmaksi sen myötä, että ajattelee taivaankannen olemassaoloa.

Mutta uskovana täytyy myös tutkia kaikki ja arvioida kaikki. Onhan lopun aikoina ja oikeastaan kaikkina aikoina eksytystä. Lopun aikoina on eksytystä, joka saa, jos mahdollista, uskovatkin lankeamaan vankalta perustukselta. Siksi on kaikki tutkittava moneen kertaan.

Taustaa kieroille suunnitelmille

Illuminaatteja sun muita selaillessa on tullut esille tietyt illuminaattikorit, joissa on ennustuksia tulevasta. Ne vaikuttavat ENNUSTAVAN tapahtumia, mutta itse uskon siihen, että ne ILMOITTAVAT tapahtumista, joita aiotaan toteuttaa. Pelottavaa, eikö totta? Joku vaikutusvaltainen salainen ryhmittymä vaikuttaa maailman tapahtumiin? Tämä on tietenkin saatanan tekosia, eipä tästä muuta voi ajatella.

Illuminaattipeli on julkaistu vuonna 1995.

Kaksoistornien tuhoutuminen vuonna 2001
http://www.thepukki.fi/blog/tag/uusi-maailmanjarjestys
 Donald Trumpin valinta USA:n presidentiksi vuonna 2016.
Image result for charismatic leader illuminati
http://ufosightingshotspot.blogspot.com/2016/11/the-illuminati-card-enough-is-enough.html

Image result for illuminati kortti trump

INWO - cartas de Steve Jackson - Taringa!
Tämä voimakasta ja paljon morkattua ryhmää Illuminaatti arvostaa, koska heidän villit hourailut usein sisältävät käytännöllisiä ideoita. Kun kontrolloit tätä ryhmää, voit saada ylimääräisen juonikortin käteesi kaikkina aikoina.

Eli jos nähdään salainen valtakuntia ylempänä oleva salaseura, joka ohjailee maailman tapahtumia, tämä kortti kertoo tärkeän asian. Salaliittojen hallitsemiseksi täytyy näihin ryhmiin soluttautua ja manipuoloida ja ohjailla niitä. Jos saadaan oikeita petoksia ja salaliittoja tutkivien aitojen ihmisten joukkoon valeagentteja, he voivat vääristää asioita ja toisaalta saada tietoonsa asioita, joista on hyötyä.

Illuminaattikortti Nasan avaruusohjelman nauhoituksesta studiossa (ei avaruudessa). Liiteän maan teoreetikot ovat vakuuttuneita siitä, että mitään avaruusmatkaa ei ole tehty (koska ei ole avaruutta ja edessä on taivaankansi), joten näitä Nasan "feikkivideoita" on nähtävissä usealla youtubekanavalla jo nyt:
criação
Antaa +4 jokaisesta yrityksestä kontrolloida mitä tahansa avaruusryhmää. NASA voi antaa sen toiminnan mihin tahansa muuhun hallitusrymään mitä kontrolloit, niin pitkään kuin tuo ryhmä tällä hetkellä ei ole symboolinen, se voi tehdä tämän milloin tahansa paitsi hyökkäyksen aikana.

Illuminaattikortti litteästä maasta. Eli jo vuonna 1995 on kerrottu että tulee olemaan litteän maan teoriaan uskovia. Tämän vuoksi herää epäilys että tämä on laitettu liikkeelle eliitin toimesta jostain syystä. Mikä tuo syy voisi olla? Ei aavistustakaan.

Illuminati card game, the big prawn                                                                                                                                                                                 More
"Ihmiset nauravat, mutta litteän maan teoreetikot tietävät jotain. Heidän toiminnastaan, sinä voit  heittää 2 noppaa. Jos sinun heittosi on yhtäkuin tai vähemmän kuin numero paikassa jota kontrolloit, litteän maan uskojat outo vaihtoehtoinen geologia on johdattanut heidät kultaiseen löytöön ja sinä voit nostaa niin monta korttia kuin minkä numeron heitit."



Litteän maan teoria on niin maukas ja ihana Jumalan luomisen näkökulmasta, että mielestäni se kirkastaa Jumalaa erityisellä tavalla ja vahvistaa häneen sanaansa erityisesti. On varmasti aitoa ja erittäin vilpitöntä halua löytää totuutta tästäkin asiasta. Valheen voimat ovat niin suuret, että on mahdollista, että ihmiseille on valehdeltu näinkin tärkeästä asiasta Jumalan tekojen peittämiseksi. Kun tieto on lisääntynyt ei sitä enää voi peittää ja siksi se yritetään tehdä naurunalaiseksi. Se onnistuu parhaiten uhuttamalla omia illuminaattiagentteja aitojen tutkijoiden joukkoon, jolloin he voivat kaivella tietoa, ujuttaa pieniä valheita ja saattaa asiat sekaannukseen. Jumalan siivellä tehdään sitten vääriä todistuksia ja julistetaan väärää evankeliumia ja johdetaan ihmisiä harhaan. Tämä skenario on sitten ihan aitoa salaliittoteoriaa!

Nämä ajatukset alkoivat nousta mieleeni, kun kuuntelin lukemattomia asiaan vihkiytyneitä kanavia ja sitten myös kanavia, joissa oltiinkin aivan toista mieltä asioista. Vähitellen yhdenmukaisista ajatuksista alkoi nousta myös toisenlaista ääntä, toisien "flättäreiden" morkkaamista ja väärien puheiden oikaisemista. Toinen toistaan syytettiin illuminaatin jäseniksi, vääriksi uskoviksi ja näyttelijöiksi. 

Tämä alkoi nousta usealta videolta ja tämä herätti huomioni ja aloin tutkia mitä tämä kaikki tarkoitti. Harvinaisen ihmeellinen asia muuttui tämän myötä erittäin sekavaksi. Surullisinta tässä on se, että suurin osa flättäreistä julistaa nimenomaan Jumalan nimeä ja tekoja. Jumalan nimi on mainittu useassa youtubekanavan nimessä ja näiden ylläpitäjät nostavat Jumalan esille litteän maan luojana.  Juuri tämä vetoaa uskoviin, myös minuun. Jumalan luoma suljettu maanpiiri ja taivaankansi ihmeellisine asioineen on niin helppo omaksua raamatun sanan kautta. Mutta kuka on se joka vääristää nämä suorat tiet? Kuka! 

Illuminaatin vääriä agentteja?

Mutta sitten nämä väärät agentit, ne pilaavat koko jutun. Jason Laufenberg ja Robbie Harris esittävät vakuuttavaa näyttöä siitä, miten flättäreiden johtohahmot ja esillä olevat henkilöt ovat illuminaatin jäseniä, osa pedofiileja, jopa tuomittuja pedofiliasta, mutta vapautettu jostain ihmeellisestä syystä.  Osa vaikutusvaltaisista flättäreistä on heidän mukaansa vapaamuurareita. He esittävät videoita, joissa tietyt flättärit flirttailivat nuorille. Suorassa livelähetyksessä chatin kautta haettiin nuorten osoitteita, ongittiin tietoja heistä. Toisella videolla tuomittu pedofiili puolusteli tekojaan ja juontaja syytti jopa tytön äitiä tapahtuneesta. Tässä linkki jos jaksaa tämän pitkän livevideon katsoa. Näitä videoita on kaksi Awake Souls kanavalla Behind the purve- nimellä. 

Kuvottavaa. Jason Laufenberg ja Robbie Harris ovat sitä mieltä, että illuminaatti on rikoksista vapauttamista vastaan palkannut heidät vääriksi agenteiksi flättäreiden joukkoon. He esittävät myös, että kaikki johtohahmot tuntevat toisensa ja tukevat toistensa työtä. Jos esim. erittäin tunnettu flättäri Rob Skiba käyttää tuomittua pedofiilia Wesley Stace (?)tuottamaan projektejaan, voiko silloin uskoa, että tämä hyväksyy myös tämän pedofilian? Todistettuja pedofiileja on päästetty kummallisesti vapaalle jalalle ja he ovat vaikutusvaltisissa asemissa  ja puhujinakin litteän maan konferensseissa jne. Ketä silloin enää voisi uskoa? Eikö tämä teekin suorasta asiasta väärän pelkästään vääristyneiden vaikuttajien kautta? 

Noel J. Hadley on kirjoittanut pitkän panettelutekstin pastori Dean Odlen toiminnasta seurakunnassa johtajana ja auktoriteettina blogissaan, Harvoin noin suoraviivaista panettelua näkeekään. Dean Odlea syytetään vääräksi profeetaksi ja julistajaksi  parilla muullakin kanavalla.  Odle vastaavasti hyökkää vastapuolia kohtaan videoillaan. 

Tätä voisi jatkaa loputtomiin ja nämä vain esimerkkeinä niista syytöksistä, joita he toisiaan vastaan esittävät. Suurin osa esittää olevansa kristittyjä, mutta ei kaikki. Kaiken kaikkiaan nämä tyypit ovat jossain yhteydessä kaikki toisiinsa ja osa riitaantunut toistensa kanssa ja järjestävät kaikki konferensseja litteän maan teoriasta. Oli miten oli, jättää tämä kurjan kuvan asiasta. Ei enää oikein voi uskoa mitään. Ja tämä taitaa olla tarkoituskin, sekoittaa asioita.

Saatana on petturi ja valehtelija ja myös taitava asioiden sekoittaja. Siltä tämä nyt sivullisen silmin vaikuttaa. Jumalaa saatetaan käyttää käsikassarana ja houkutella viattomia kristittyjä väärälle tielle. On totta että litteä maa ja sen perusteleminen raamatulla ei todellakaan pelasta ketään. Ei se muuta Jeesuksen Kristuksen sovitustyötä, eikä mikään muu saa nousta sen edelle. Keskittyminen litteän maan esillä pitämiseen kristittynä voi toki tuoda ihmiset Jumalan luokse ja saada Jumalan teot todella eläviksi. Näinhän itsekin koin, kun tätä olen alkanut tutkia. Jumala tuntui tulevan niin lähelle, kun ajattelen että taivas onkin jossain lähempänä kuin jossain kaukana avaruudessa. 

Jatkan kuitenkin tutkimista ja teen sen rukoillen, että Jumala pitää suoralla tiellä ja torjuu sen joka mutkistaa suorat tiet. Aamen!

Sama Videona








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Amalekin henkeä vastaan taisteleminen

Israelin pääministeri Benjamin Netanyahu vertasi Hamasin terroristeja   raamatussa esiintyviin Amalekilaisiin.   Hän kehoitti muistamaan mi...