Tässä ensimmäisenä niitä, jotka ovat tietoisesti ja julkisesti esittäytyneet muutoksensa. Ensimmäisenä espanjalainen missi Angela Ponse, joka on alunperin ollut mies. Hänellä on siis miehen geenit, mutta naisen ulkonäkö.
Angela Ponse, Miss Espanja 2018 |
Angela Ponse, transvestiitti mies |
Angela Ponse, transvestiitti mies |
Julia Geltsman esiintyy julkisuuden henkilönä, mutta en tarkemmin tiedä mistä maasta tai mikä tyyppi hän on. Laaja seuraajakunta Facebookissa ja Youtubessa kuitenkin on. Hän näyttäisi olevan myös transvestiitti meis.
Julia Geltsman, transvestiitti ennen ja nyt |
Caitlyn Marie Jenner, aikaisemmin William Bruce Jenner, (s. 28. lokakuuta 1949 Mount Kisco, New York)[on yhdysvaltalainen kymmenottelun olympiavoittaja. Hän voitti kultaa Montrealin olympiakisoissa 1976 maailmanennätystuloksella 8618 pistettä, nykytaulukolla 8634 pistettä.
Vuodesta 2007 lähtien Jenner on esiintynyt perheestään kertovassa tositv-ohjelmassa E! Rikkaat Kardashianit. Keväällä 2015 hän kertoi julkisuudessa olevansa transnainen.
William Bruce Jenner --> Caitlyn Jenner |
Marja- Terttu, kirkkoherra, joka muuttui miehestä naiseksi |
Muutama kuva vielä julkisuuden henkilöitä, jotka eivät ole julkisesti transuja, mutta heidän epäillään olevan
Seuraava kanavat esittelevät näitä asioita
Michelle Y
Transapocalypse Now
Lady Gaga - nainen vai mies? |
Jessica Parker, nainen vai mies? |
Lady Gaga - nainen vai mies? |
Kaikki mitä Jumala on luonut on hyvää ja täydellistä. Jos ihminen näin halveksii Jumalan luomistekoja ja kulkee oman sielunsa mielen mukaan, on Jumalan tuomio tullut todeksi. Saatana on saanut ihmisen mielen hajoamaan.
Yhä enemmän nuoria ja lapsia maailmalla haluaa muuttua toiseksi kun mitä on syntynyt. Ei tähän yksin voi julkisuuden propaganda vaikuttaa. Uskon, ja tämä on ihan heitto, että lapsille laitetaan rokotteiden mukana jotain joka saa geenitason sekoamaan. Tämä on siis ihan arvaus. Mutta muuta selitystä en tälle keksi. Mistään tyhjästä ei tuollainen halu synny niin monelle yhtäaikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti