keskiviikko 6. tammikuuta 2021

Outo rukous USA:n edustajahuoneen avajaisissa

 Amerikan yhdysvaltojen kongressin avaijaisissa kuultiin rukous kongressin toiminnan ja kansan puolesta. Amerikassa on perinteisesti rohkeasti käytetty Jumalan nimeä ja rukoiltu. Se ikäänkuin kuuluu siellä poliitikkojen julkiseen kuvaan.

Myös Suomen presidentti Niinistö on ottanut tavakseen uudenvuodenpuheensa lopuksi toivottaa kansalle Jumalan siunausta. Tänäkään vuonna siitä ei poikettu. Suomessa on oltu ennen presidentti Niinistöä pidättyväisiä tässä asiassa.

Mutta amerikassa kaikki on suurempaa ja prameampaa. Myös uskon ilmaiseminen. Mutta tämän kongressirukouksen kautta paljastuu jotain muutakin tästä muuttuneesta ajasta.

3.1.2021 avattiin kongressin istuntokausi edustaja Emanuel Cleaverin rukouksella.

 Pahoittelen jo tässä käännöstä, joka on tehty google translate ohjelmalla ja omalla ymmärryksellä. Videolinkin takaa löytyy myös alkuperäinen litteraatti englannintaitoisille. En voi sanoa olevani myöskään mikään asiantuntija amerikan tapahtumien suhteen. Joitain mielenkiintoisia asioita tästä puheesta kuitenkin nousi.

Rukoilkaamme

Kunnianarvoisa Emanuel Cleaver, II, St. James Unitedin metodistikirkko,
Kansas City, Missouri, piti seuraavan rukouksen:

 Iankaikkinen Jumala, 

kumarramme äänettömästi sinun armon valtaistuimesi edessä, kun jätämme taaksemme poliittisesti ja sosiaalisesti röyhkeän vuoden 2020. Me kokoonnumme nyt tässä seuraavassa kammiossa vihkimään  uusi luku tässä vuoristoratojen edustajanhuoneessamme. Tämän (elokuun ruumiin?) jäsenet tunnustavat sinun pyhän ylivaltasi  ja siksi tunnustamme, että ilman Sinun suosiotasi ja kärsivällisyyttäsi me päädymme tähän uuteen vuoteen luottaen vaarallisesti omaan erehtyvään luonteeseemme.

Jumala, hetkellä, jolloin monet uskovat demokratian kirkkaan valon
alkavan hämärtyä, voimista meitä antamalla meille ylimääräinen annos sitoutumista sen periaatteisiin. Voimmeko me, 117:sta  kongressi, täyttää vapauden lamppu niin täyteen, että syntymättömät sukupolvet todistavat sen kuolemattoman liekin. Ja suo meidän turvata yhteistön parantuminen, hallita kansamme taipumuksia ja täyttää meidän henkeämme, jotta me voimme tuntea Sinun papillisen läsnäolosi jopa niinä hetkinä, kun olemme erimielisiä. Suo meidän tunea läsnäolosi, jotta palveluksemme täällä ei olisi likaista missään lausunnoissa tai teoissa tässä korkeassa virassa. Lisää henkeemme niin kirkasta valoa, että me näemme itsemme ja politiikkamme niinkuin me todella olemme - itsekkyyden likaamana, ennakkoluulojen vääristäminä ja ideologioiden innoittamina. 

Nyt, Siunatkoon meitä Jumala, joka loi maailman ja kaikki mitä maailmassa on.  Suokoon Herra antaa kasvonsa loistaa meille ja olla meille armollinen. Nostakoon Herra hänen kasvonsa meidän puoleemme ja anna meille rauha - rauha perheisiimme, rauha yli tämän maan ja oi Herra, suo minun pyytää rauhaa myös tähän saliin nyt ja ikuisesti. 

Me pyydämme tätä monoteistinen Jumalan ja Brahman nimessä ja Jumalan, joka tunnetaan eri nimillä monissa eri uskonnoissa.

Amen  (miehet) ja nainen (awoman).

Amerikka kun on luupin alla ja sillä on merkittävä osa maailman näyttämöllä, poimin tästä muutaman asian, jotka kiinnittivät huomioni. 

Kongressin avaava edustaja on siis Emanel Cleaver, 76-vuotias demokraattisen puolueen poliitikko ja metodistikirkon pappi.


Ameriikassahan on lähes kaksipuoluejärjestelmä, jossa demokraattinen puolue nähdään liberaalina ja uudistusmielisenä puolueena. Republikaanit taas haluavat säilyttää perinteiset arvot ja ovat erittäin isänmaallisia puolustaessaan maataan ja arvojaan. Presidentti Donald Trump on ollut republikaanipuolueen edustajana. Näiden puolueiden välille on viime vuosina ainakin julkisessa kuvassa syntynyt erittäin syvä juopa ja uutisoinnissa kerrotaan eri leirien vastakkainasettelusta. Puhutaan jopa mellakoista ja sisällissodan partaalla olemisesta erimielisyyksien vuoksi. 

Emanuel Cleaver on siis metodistikirkon pappi taustaltaan. Metodistikirkko on itselleni kyllä melko vieras yhteistö, joten katsotaan wikipediasta mitä tämä tarkoittaa. Yhdysvalloissa yhdistynyt metodistikirkko on kolmanneksi suurin kirkkokunta, jossa on 7 miljoonaa jäsentä. Myös ulkomailla on muutama miljoona kirkon jäsentä. Kirkko on perustettu vuonna 1968 ja se on Kirkkojen maailmanneuvoston jäsen.

Metodismi taas on alunperin alkanut anglikaanisen papin John Wesleyn kokemasta herätyksestä ja hengellisen toiminnan vaikutuksesta.  Alkuun se oli hajanaisten herätysliikkeiden muodostama Englannin kirkon herätysliike, mutta myöhemmin muodostui omaksi itsenäiseksi kirkkokunnakseen. Yhdysvaltojen itsenäistymisen jälkeen myös metodistinen herätysliike siellä järjestäytyi ja se perustettiin 1784. Myöhemminkin metodismi on pirstoutunut ja taas yhdistynyt. Amerikassa toimii piispajohtoinen metodismi. Metodismi on ollut lähtökohtana mm. adventtikirkolle ja helluntaiherätykselle sekä pelastusarmeijalle. Metodismin opissa korostuvat henkilökohtainen kääntymys ja sitä seuraava pyhitys. Metodismilla on käytössään lapsikastekäytäntö jossa pienet lapset tulee kastaa, koska he ovat Jumalan lapsia. Esim. luterilaisen käsityksen mukaan lapset tulee kastaa, jotta heistä tulisi Jumalan lapsia. Myös Suomessa on kaksi metodistikirkkoa eli Suomen Metodistikirkko (jäseniä 840)  ja ruotsinkielinen Finlands svenska metodistkyrka. Suomen Metodistikirkon kotisivujen mukaan seurakunta on uskovien yhteisö, jota Jeesus Kristus johtaa. 

Metodistikirkolla vaikuttaisi olevan siis kristillisen uskon perusta kunnossa. Jeesus Kristus on tie, totuus ja elämä. Mutta tämän Emanuelin puheesta se ei kyllä tule esille. En tiedä ja tunne amarikkalaista koulutusjärjestelmää, mutta hän vaikuttaisi käyneen pappisseminaarin metodistikirkon parissa. Tästä puheesta tulee kyllä selväksi, että hän uskoo luoja-Jumalaan tai ainakin pyytää tämän siunausta, mutta kuka tämä luoja-Jumala hänen mielessään on? 

Hän puhuu Jumalasta, joka on monoteistinen. Monoteistinen käsitys jumaluudesta tarkoittaa uskoa siihen, että on vain yksi Jumala. Vastakohtana tälle on käsitys monista jumalista. Kristittynä minäkin uskon yhteen Jumalaan, Isään kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan luojaan. Näinhän tämä henkilö rukouksessaan ilmaisee. Luoja-Jumala raamatussa on Jahve-Jumala tai heprean kielessä kirjoitettuna neljällä konsonantilla JHWH. Vähän vaikea tuo olisi lausua ilman vokaaleja. Raamatun teksteissä sanotaan että Jumalan nimeä ei saa lausua turhaan, joten tuossa vaiheessa ääneen lausumista vältettiin ja korvattiin se esim. sanalla Adonai (herrani/herra). Vasta keskiajalla vanhan testamentin teksteihin alettiin lisätä vokaaleja oikean ääntämisen varmistamiseksi. Raamatussa Jumala ilmoittaa nimekseen "minä olen se joka minä olen"

 2Moos. 3:14 Jumala vastasi Moosekselle: "Minä olen se, joka minä olen." Ja hän sanoi vielä: "Sano israelilaisille näin: 'Minä olen' lähetti minut teidän luoksenne."

Bibliassa (1776) sanamuoto on "minä olen se kuin minä olen" ja "minä olen"    . Heti perään Jumala ilmoittaa olevansa Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin jumala.

2Moos. 3:15 Ja Jumala sanoi vielä Moosekselle: "Sano israelilaisille näin: Herra, teidän isienne Jumala, Aabrahamin Jumala, Iisakin Jumala ja Jaakobin Jumala, lähetti minut teidän luoksenne; tämä on minun nimeni iankaikkisesti, ja näin minua kutsuttakoon sukupolvesta sukupolveen.

Ilmestyskirjassa Jumala sanoo olevansa A ja O, Jumala, joka on ja joka oli ja joka tuleva on. Hän kutsuu itseään kaikkivaltiaaksi

Ilm. 1:8 "Minä olen A ja O", sanoo Herra Jumala, joka on ja joka oli ja joka tuleva on, Kaikkivaltias.

Kongressiedustaja korostaa, että hänen rukoilemallaan Jumalalla on monta nimeä, mutta erikseen hän mainitsee Brahman.

Me pyydämme tätä monoteistinen Jumalan ja Brahman nimessä ja Jumalan, joka tunnetaan eri nimillä monissa eri uskonnoissa.

Mikä on Brahma? Brahma on wikipedian mukaan hindulainen kolmiyhteisen jumaluuden luojajumalan nimi. What??? Luterilaisessa opissa puhutaan kolmiyhteisestä jumalasta. Kolminaisuusoppi on kristillinen opetus Jumalan kolminaisuudesta eli kolmiykseydestä. Tässä opissa on yhtä aikaa yksi Jumala , mutta kolme persoonaa Isä,Poika ja Pyhä Henki. Kolminaisuusoppia pidetään wikipedian mukaan kristinuskon vähimmäisvaatimuksena. Suurimpia kolminaisuusopin kieltäviä kristillisperäisiä liikkeitä on ykseyshelluntalaiset, Jehovan todistajat ja mormoonit. Voi vitsi miten sekava soppa tämänkin on. Varsinaista sanaa kolmiyhteinen jumala ei raamatusta löydy, se on kristillisen kirkon tulkintaa jumaluudesta. Pasi Turunen on kirjoittanut kokonaisen kirjan kolmiyhteisyydestä. En lähde tässä analysoimaan tätä asiaa, sillä siitäkin on perin erilaisia tulkintoja.

 Hindulaisuudessa kolmiyhteinen jumaluus on Trimurti, jossa Brahma on luojajumala, Vishnu on rakkautta ja elämää ylläpitävä jumala ja Shiva on tuhoava ja uudelleenluova jumala.  

Kuvissa Brahma esitetään nelikätisenä ja nelikasvoisena ihmishahmona, jolla on käsissään kirja, kulho almuja varten, jousi ja rukousnauha. Brahman on hindulaisuuteen kuuluva käsite, joka tarkoittaa maailman sielua, kaikkeuden taustalla olevaa perimmäistä totuutta. Brahman on muuttumaton, voittamaton, kaikkialla läsnä oleva, sukupuoleton, kaikkivoipa ja kaikkitietävä.


 Kongressiedustaja on tainnut lipua aika kauaksi raamatun JHWH-Jumalasta ja vaikuttaisi siltä että hän tarkoituksellisesti ajaa agendaa, joka on mitötöimässä raamatun Jumalan, Jahve-jumalan. Hän rukoilee sen Jumalan nimessä, joka tunnetaan eri nimillä eri uskonnoissa. Eli ihan sama vaikka tätä jumaluutta kutsuisi Brahmaksi tai Allahiksi! Ja tämä tyyppi on pappi! Hän siunaa kongressia ja amerikan tulevaisuuden päätöksentekijöitä epäjumalan nimeen! Ei hän ainakaan sitä Jumalaa rukoile, joka minun raamatussani esiintyy. Näillä sanoilla hän sen todistaa. Vaikka varsinainen siunaus kuulostaa samalta, mitä raamatussa käytetään. Siinä Jumala kehoittaa Aaronia pappina siunaamaan israelilaisia seuraavilla sanoilla:

4.Moos.6:22-27

 Ja Herra puhui Moosekselle sanoen:"Puhu Aaronille ja hänen pojillensa ja sano: Siunatessanne israelilaisia sanokaa heille: Herra siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua; Herra valistakoon kasvonsa sinulle ja olkoon sinulle armollinen; Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon sinulle rauhan. Näin he laskekoot minun nimeni israelilaisten ylitse, ja minä siunaan heitä."

Meille nämä siunauksen sanat ovat tutut ja niitä käyteään jumalanpalveluksissa ja yksittäisissä siunauksissa toisten ihmisten puolesta. Sanat ovat kauniit ja hyvin siunaavat. Ne kuvastavat vilpittömyyttä ja aitoa vakuuttuneisuutta Luoja-Jumalan armosta ihmisiä kohtaan. Jokainen kristitty voi siunata näillä sanoilla toista ihmistä, ellei omia sanoja ole käytettävissä. Mutta viime aikoina olen tullut käsittämään, että Jumala nimi on ikäänkuin kärsinyt inflaation. En voi tietää mitä Jumalaa ihmiset siunatessaan tarkoittavat. Jos he rukoilevatkin jotain muuta jumalaa, epäjumalaa (kuten Brahma) ja tällä siunauksella ihmisten ylle kosketusta haluavat? Enpä minä haluaisi olla jonkun epäjumala Brahman käsien alla! 1.Timoteuksen kirjeessä Paavali kehoittaa, että Timoteus ei panisi siunaavia käsiään kenen tahansa pään päälle, jotta ei itse tulisi osalliseksi muiden synteihin. Samalla tavalla voisin ajatelle että en suostuisi menemään kenen tanansa käsien alle siunattavaksi, etenkin kun ei tiedä enää varmasti ketä Jumalaa nämä rukoilevat.

1Tim. 5:22 Älä ole liian kerkeä panemaan käsiäsi kenenkään päälle, äläkä antaudu osalliseksi muiden synteihin. Pidä itsesi puhtaana.

AMEN

 Kongressin siunauksen lopuksi tulee sitten kummallisin osuus rukouksesta. Edustaja päättää rukouksensa käsitteellä Amen, kuten olemme rukouksen lopuksi tottuneet kuulemaan. 

Gal. 6:18 Meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armo olkoon teidän henkenne kanssa, veljet. Amen.

Room. 11:36 Sillä hänestä ja hänen kauttansa ja häneen on kaikki; hänelle kunnia iankaikkisesti! Amen.

 Aamen sanaa on totuttu käyttämään rukousten päätössanoina tai messuissa vakuutena, ikäänkuin allekirjoituksena lausuttuihin sanoihin. Amen sanaa käytetään myös, kun yhdytään toisen puheeseen ja ollaan samaa mieltä. Alkuaan hepreankielinen sana tarkoittaa "totisesti", "niin olkoon", "luja", "tosi", "varma", "luotettava". Pelottavaa on tietää, että Amen sanaa käytetään wikipedian mukaan myös Koraanissa vakuuden osoituksena. Jeesuksen sanoissa aamen esiintyy usein kahdennettuna lauseen alussa ja niissä kohdin se on suomennettu "totisesti, totisesti".  Amen sana esiintyy suomentamattomana lähinnä silloin, kun se päättää rukouksen, virren tai siunauksen. Sana amen on koko Raamatun viimeinen sana Ilmestyskirjan lopussa. 

 Ilm. 22:21 Herran Jeesuksen armo olkoon kaikkien kanssa. Amen.

Mutta tämä tyyppi käyttää Amen sanaa aivan kuin pilkaten kaikkea sitä mitä raamatun Jumala edustaa. Hän tulkitsee raamatun sanan amen siten, että se on miesten siunaamista. Mies sana on englanniksi a man ja monikkomuoto miehet = men. Mutta tämä ei vielä riitä, vaan hän lisää amenen lisäksi vielä sanoihin awomen. A woman on suomeksi nainen.  

Amen  and awomen

Moniarvoinen , tasa-arvoinen ajatus ilmaistaan näin vääristyneenä. Ikäänkuin Jumalan sanaa voisi vääristää tällä lailla! Pelottavaa. Hän muka on pappi ja vääristää jumalan sanat siunauksessa tällä tavalla. Ilmestyskirjassa varoitetaan lisäämästä raamatun sanoihin omiaan. Sillä saa päällensä vitsauksia. Siksi Jumalan oman pitäisi kyllä nämä sanat tuntea ja varoa kaikkea sitä mitä suustaan päästää.

Ilm. 22:18 Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan profetian sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan;

Miksi sitten sana nainen tulee rukouksen perään? Haluaako hän mielistellä moniarvoisia vähemmistöjä? Haluaako hän korostaa naisen asemaa miehen rinnalla? Haluaako hän korvata miehen naisella? Lehtikirjotusten mukaan hän on halunnut korostaa sitä, että naiset tekevät työtä kongressissa miesten rinnalla ja ansaitsevat siten tämän siunauksen omalla sukupuolellaan? Mutta hänhän kutsuu luoja-Jumalaansa Brahmakai, joka on sukupuoleton? 

Donald Trumpin poika Eric Trump on saanut tästä ainesta puheeseensa. Liekö tarkoituksella taas vastakkainasettelua järjestetään?


Mutta tähän nainen-teemaan jää hampaankoloon jotain. Uskon, että tähän näytelmään liittyy jotain muutakin, jotain paljon enemmän. Kaivelen omia arkistojani ja löydän tekemäni videon aiheesta Jumala on nainen. Koska gnostilainen ajattelu valtaa alaa ajatuksella, että Jahve jumala on se paha ja Lucifer se hyvä, on hyvin loogista, että tämä Lucifer esiintyisikin naisena. Tai ainakin miesnaisena tai transuna. Miten vain ihmisiä voidaan pettää tässä asiassa.


Ainakin porttonainen tulee ratsastamaan helakanpunaisella pedolla. Tämä petoratsu on täynnä pilkkaavia nimiä. Myös nainen on pukeutunut helakanpunaisella ja purppuralla sekä kullalla, jalokivillä ja helmillä. Hänen nimensä on suuri Babylon, maan porttojen ja kauhistusten äiti.

Ilm.17:3-5 Ja hän vei minut hengessä erämaahan. Siellä minä näin naisen istuvan helakanpunaisen pedon selässä; peto oli täynnä pilkkaavia nimiä, ja sillä oli seitsemän päätä ja kymmenen sarvea. Ja nainen oli puettu purppuraan ja helakanpunaan ja koristettu kullalla ja jalokivillä ja helmillä ja piti kädessään kultaista maljaa, joka oli täynnä kauhistuksia ja hänen haureutensa riettauksia. Ja hänen otsaansa oli kirjoitettu nimi, salaisuus: "Suuri Babylon, maan porttojen ja kauhistuksien äiti."

No ei minulla naisia vastaan mitään ole tai tasa-arvoa vastaan. Kyllä naisia on sorrettu kautta aikojen, ei sitä voi kieltää. Mutta en silti amenen tilalle siunauksen lopuksi laittaisi awomen. Sillä lisätään raamatun sanaan jotain sellaista mitä siellä ei esiinny.

Jumala on JHWH! Amen! Totisesti, aamen!

SAMA VIDEONA YOUTUBESSA



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Amalekin henkeä vastaan taisteleminen

Israelin pääministeri Benjamin Netanyahu vertasi Hamasin terroristeja   raamatussa esiintyviin Amalekilaisiin.   Hän kehoitti muistamaan mi...