Jatkan vielä teemaa sukupuoleton tasa-arvo ja tällä kertaa siitä näkökulmasta, joka mielestäni on tämän teeman kätketty salaisuus. Piiloteema, jota on tuotu keskuuteemme ensin salaisesti, mutta nyt jo hyvinkin näkyvästi ja suurella voimalla. Oikeastaan meneillään oleva Helsinki Pride viikko kuvaa hyvin sitä merkitystä, jota tämä asia on saanut maassamme muun maailman esimerkin seurauksena. Joka paikkaan - siis ihan joka paikkaan - on kytketty sateenkaaria merkkinä siitä, että yhtiö tai yritys tai ihminen on hyväksynyt ja kannattaa tätä ideologiaa ja sen arvoja. Kannatusta asialle voi julkistaa faceprofiileilla ja muilla jutuilla. Onko kovin paljon muita sellaisia asioita, johin on kehitetty tällaiset markkinointikeinot? Paljon on rahaa takana, kun saadaan näin markkinoitua agendaa. Ja miten sitten ne henkilöt tai järjestöt tai yritykset, jotka eivät ole samaa mieltä asiasta? Sepä vasta mielenkiintoista onkin. Niin suvaitsevaiset maailmankansalaiset asettuvat sitten tässä asiassa täysin eri mieltä esittävät ihmiset tuomittaviksi. Tämä on yksinkertaisesti saanut sellaiset mittasuhteet, että vastustavia tai eri mieltä asiasta olevia ihmisiä suorastaan ristiinnaulitaan. Näin on maailman kuviot menneet. Kaikki suut pyritään tukkimaan, kaikki. Se näkyy esim. youtube-kanavilla, joista kaikki seuraamani agendaa vastustavat kanavat on suljettu. On jäljellä vain Bitchute, josta joitain vielä löytää.
Sukupuolten tasa-arvoon kätkeytyy kirjainkoostehirviö jossa jokaisella sukupuolella, joita
taitaa olla jo satoja, on oikeuksia, joita tulee voida edistää. Agenda 2030
tavoitteessa nro 10 puhutaan eriarvoisuuden vähentämisestä ja sekin
liippaa läheltä tätä ajatusta. Suoraan ei sanota, mutta kaikenlaista
vähemmistöagendaa on tärkeää edistää. Käsittelen tässä vain näitä
*vähemmistöjä ja agendojen tuomia ajatuksia. *vähemmistöt ovat
wikipedian mukaan jaettavissa erilaisten kirjainten koodistosta.
HLBT (englanniksi LGBT) on seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä käytetty kirjainlyhenne. Kirjaimet tulevat sanoista homo, lesbo, biseksuaali ja transsukupuolinen (Wikipedia)
Puhutaan
sateenkaari-identiteettien moninaisuudesta. En tiedä kyllä itkeäkö vai
nauraako tämän asian edessä. Uskon, että näitä identiteettiongelmia
kokevalle nämä asiat eivät todellakana ole naurun aihe vaan syvälle ihon
alle menevä asia. Minulla ei ole henkilökohtaista kokemusta tällaisesta,
joten kentän reunalta puhun. Joskus olen tuntenut henkilön, joka oli
tällainen *piip*henkilö. Hän oli mukava ja rento ihminen, ei sen
kummempaa pahaa sanottavaa ole. Hän on ajautunut myöhemmin alkoholiongelmaan ja pois raiteltaan. Mutta olen tuntenut erään, joka kiivaasti
ajoi agendaa ja taisteli kirkon papinkin kanssa oikeudestaan tehdä sitä
tätä ja tuota kirkossa. Kirkkokuorossakin lauloi, ihan varmaan vain
kiusatakseen kirkonihmisiä. Hän todella tietoisesti ja tarkoituksella haastoi voimakkaasti seurakuntaa ottamaan kantaa hänen henkilökohtaisen valintansa puolesta. Se näkyi ja tuntui kiusalliselta. Mutta hyväksytyksi tuleminen on joillekin aivan mahdottoman tärkeää. Ja samalla hän haastoi raamatullisen totuuden ja sitä noudattavan pappiskunnan kiperään tilanteeseen. Hän sentään oli vain tällainen perinteinen lepso, mutta se onkin vain hyppy ja naru seuraavaan vaiheeseen tällä agendalla.
Kirjainlyhenteen pidempiä versioita ovat esimerkiksi
- HLBTIQ (homo, lesbo, bi, trans, intersukupuolisuus, queer)[5]
- LGBTQIA (lesbian, gay, bi, trans, queer, intersex (intersukupuolisuus), asexual (aseksuaalisuus))[6]
- LGBTQQIP2SA (lesbian, gay, trans, questioning (identiteettiään pohtiva), queer, intersex, pansexual (panseksuaalisuus), two-spirits (2S, kaksihenkinen), asexual)[7]
Tutkin joitaikin noista sanoista tarkemmin, mutta niin sekava soppa tämä on, että ei riitä kärsivällisyys tällaiseen hiusten halkomiseen. Minulla on raamattuun uskovana kristittynä niin erilainen näkemys kuin maailmalla näistä asioista. Minin käsitykseni asioista kumpuaa raamatusta, eikä sieltä löydä kuin arvelemalla hyväksyntää tällaiselle elämäntavalle.
Päivi
Räsäsen syytteiden kautta ihmiset saavat nyt arvioida mielessään kuka
on syyllinen ja kuka on syytön. Päivi Räsänen on kertonut raamatun
totuuden *piip*-asiasta, mutta maailma on siitä eri mieltä. Ja mitäs siitä maailmasta onkaan Kristittynä tiedettävä? Maailmaa hallitsee maailman ruhtinas. Maailman ihmisiä hallitsee maailman ruhtinas. Maailman ruhtinas on Saatana, Jumalan ja ihmisen vihollinen numero 1. Se saa ihmisten elämän niin sekaisin, että monttu jää jo auki kaiken tämän kummalliuuden keskellä missä elämme. Joku siis oikeasti lähtee kadulle taistelemaan oikeudestaan tässä asiassa. Minua ei saa kadulle edes oikeiden asioiden puolesta puhujana. Kadulle meneminen on kiusallisa. Täällä sitten huudan lujempaa, kun muuta en osaa. Huudan hätääni tämän kansan puolesta ja niiden sekaisin olevien lasten ja nuorten puolesta johin tämä saatanan koukku on iskenyt voimalla.
Ajattelepa, että Jumala
on luonut ainutlaatuisen ihmisen. Jumala on luonut miehen ja Jumala on
luonut naisen aivan erilaisiksi ja erityisiksi toisiaan täydentäviksi
sukupuoliksi. Jumala on suunnittellut ihmisen ja ihmisen sukupuolet ja
ihmisen lisääntymisen. Ja miten saatana vihaakaan tätä suunnitelmaa. Se
vihaa kaikkea mitä Jumala on tehnyt ja ihminen on niistä numero
ykkönen. Kaikki se tuho mitä se on tehnyt ihmisen tuhoamiseksi on
ilmiselvää ja erittäin näkyvää. Se vaikuttaa ihmisten mielissä ja
ajatuksissa ja saa aikaan riitaa, kateutta, ahneutta ja kaikkea muuta
syntistä jonka vuoksi ihmisten on vaikea elää toistensa kanssa. Saatana
on aina käyttänyt ihmisten seksuaalisia tarpeita ja himoja tuhotakseen
ihmisen. Sanotaan, että uskovalla on kolme tapaa joilla on helppo
langettaa: raha, valta ja seksi. Kaikkia näistä on käytetty jopa
kuuluisien pastoreiden elämässä tuhovoimana. Saatana on todella ovela
toimissaan. Pride nimi kuvaakin täydellisesti sitä mihin tämä perustuu. Pride tarkoittaa suomeksi ylpeyttä. Hesekielin kirjassa puhutaanki saatanasta seuraavaa:
Hes. 28:17 Sinun sydämesi ylpistyi sinun kauneudestasi, ihanuutesi tähden sinä kadotit viisautesi. Minä viskasin sinut maahan, annoin sinut alttiiksi kuninkaille, heidän silmänherkukseen.
Saatana on vuosina tarttunut kiinni asiaan, jota
vielä jokin aika sitten ei olisi voinut kuvitellakaan. Se on alkanut
vaikuttaa ihmisten mielissä. Agendalla näyttää olevan Päivi Räsäsen ja
muiden konservatiiviuskovien *piip*-fobia. Tai se että mieskin voi
synnyttää. Todellisuudessa se on vain sumuverho sille suuremmalle
agendalle, jota ajetaan. *piip-agenda on ollut vain kevyttä valmistelua suuremmalle tavoitteelle. Nyt on tapetilla sukupuolten moninaisuus, jossa
erityisesti pyritään sekoittamaan ihmisten sukupuoli-identiteetti. Nyt
en puhu kenestäkään yksittäisestä ihmisestä tai osoita yleensä ketään.
Tiedän että taas joku loukkaantuu. Aina joku loukkaantuu, kun puhuu raamatullista totuutta. Ja se tietenkin sen vuoksi koska ei siedetä erilaisuutta, ei siedetä sitä että maailmassa on erilaisia ihmisiä, eri tavalla ajattelevia ihmisiä. Tähänhän perustuu se ajatus että uskovat tai konservatiivit eivät siedä erilaisia ihmisiä tai eri tavalla ajattelevia ihmisiä. Kysymys ei ole lainkaan sietämisestä. Eikä tuomitsemisesta. Jumala on antanut ihmiselle vapaan tahdon ja ihminen käyttää sielunsa syvyyksien tuomia himoja miten tahtoo ja kääntää ne mielessään hyväksi. Jumala on ilmoittanut tahtonsa sanassaan raamatussa ja siellä yksiselitteisesti pidetään tätä asiaa vääränä ja syntinä. Syntinä pidetään siellä monia muitakin asioita, joita tässä maailmassa tehdään esim, rahan himoa.
Kysymyksessä on minun mielestäni saatanan ovela keino Jumalan luoman sukupuolen tuhoamiseen. Koska Jumala on tarkoittanut miehen ja naisen olemaan erilaisia ja tuottamaan jälkeläisiä, on selvää että Saatanalle se ei sovi. Se haluaa tuhota miehen, jotta tämä ei voisi tuottaa jälkeläisiä, ei voisi toimia siinä asemassa, mikä miehellä on tarkoitettu olemalla perheen päänä. Naisen lisääntymisen se haluaa tuhota ensin urakehityksellä ja mukaavuudenhalulla mutta yhä lisääntyvästi myös sukupuoli-identiteettiin vaikuttamalla.Suomessa ainakin ihmisten määrä laskee laskemistaan. Monissa perheissä ei ole paljonkaan lapsia ja sukupolvi toisensa jälkeen suku ja sukuun syntyvät lapset vähenevät. Ei tarvitse ajatella kuin omaa sukuaan, joka kuihtuu kuihtumistaan. Onneksi on olemassa lestadiolaiset, jotka vielä saavat paljon jälkeläisiä, tai ainakin enemmän kuin normikansalainen. Vielä se ei kuitenkaan paikkaa sitä vajetta, joka tulee kun lapsia syntyy vähän.
Toisaalta yhä
enemmän ajattelen, että voi näitä lapsiparkoja, jotka joutuvat tämän
maailmanajan ja tulevaisuuden keskellä elämään. Ehkä on parempikin että
syntyy vähän lapsia kärsimään tulevista ajoista. Lapset eivät saa olla
enää lapsia, vaan heille syötetään sellaista pajunköyttä ja soopaa joka
suunnasta, että en ihmettele, että mielenterveysongelmat kasvavat
kasvamistaan nuorten ja jo lasten keskuudessa. Näiden herkkien ja
kaikelle herkistyneiden lasten ja nuorten elämään syötetään nyt
kasvavalla vimmalla tätä sukupuoli-identieteetin romuuttamisideologiaa.
H***oideologia on ihan pieni juttu tänä päivänä. Viaton juttu sen
rinnalla, mitä ajetaan. Mielestäni ihmisiä ajetaan suorastaan kieltämään
biologinen sukupuolensa. Tarjotaan mahdollisuutta toimia
sukupuolettomasti tai toisen sukupuolen imagon omaksuen. Se on noussut
suorastaan trendiksi. Tavallinen ihminen ei edes tajua kaikista pienistä
vihjeistä, missä maailmassa me elämme. Mutta propagandan voima on
valtava. Se tapahtuu ihmisen psykologisen herkkyyden hyväksikäyttämisen
kaikella voimalla. Lapsille ja nuorille. Herkkä nuori, joka etsii
itseään, alkaa ensin mielen tasolla leikitellä sellaisella, mikä on
ensin aivan mahdotonta, mutta sitten se jo alkaa muuttua joidenkin
kohdalla todellisuudeksi. Joku alkaa kuvitella olevansakin toista
sukupuolta, mitä onkaan. Ja sitä ajatusta puolletaan ja sen
vastustamisesta tuomitaan. Mikä kumma tälle maailmalle on tapahtunut?
Mistä tämä kimmoke sitten voi tulla? Miksi julkisuudessa on yhä enemmän
alettu promotoida sukupuolen vaihtamisen puolesta? Tai
sukupuolettomuuden puolesta? Miksi julkkikset promotoivat tätä? Miksi
politiikassa promotoidaan tätä? Miksi YK promotoi tätä? Se mikä ennen
oli marginaali-ilmiö, kylähullujen rohkeutta, on nyt trendi, jota
pusketaan läpi voimakkaasti.
Jumalasta se ei ainkaan ole, se on ihan varmaa. Se on ihmisen lihallisen mielen tuotos, oman lihan tuotos, se on Saatanan vaikuttama ihmisen tuhokeino. Mitään muuta se ei ole. Ihmisen lihallisen luonnon tuotos, lihan synti, kapinaa Jumalaa vastaan, ylpeyttä eli prideä. Saatana laittaa ihmisten mieliin taistella Jumalan luomista vastaan. Lihan mieli on kuolema, sanoo raamattu.
Room. 8:6 Sillä lihan mieli on kuolema, mutta hengen mieli on elämä ja rauha
Room. 8:7 sentähden että lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan.
Meidän
pitäisi hengellä kuolettaa lihan teot. Mutta tämä maailma on käännetty
ylösalaisin, jossa juuri nämä lihan teot on nostettu ihailtaviksi
maailman ihmisen teoiksi. Niistä on tehty toivottavaa ja haluttua. Ja
nyt on haluttua vaihtaa sukupuolta toiseksi. Muuttaa ihan noin vain kun
niin haluaa tehdä. Tai on trendikästä olla kaikkea muuta kuin
heteroseksuaalinen ihminen. On muotia kieltää sukupuolten normaali
toiminta, se minkä Jumala on luonut. Siksi se onkin tämän päivän
agendalla. Saatana on tarttunut tähän perustavaa laatua olevaan ihmisen
elämäntapaan ja kääntänyt sen sellaiselle mutkalle ja kieroon että ihan
ei edes mukana pysy siinä mielipuolisessa maailmassa missä me nyt
elämme.
Olen pitkään ollut melko kiinnostunut tästä
aihepiiristä. Kun tajunnan räjäytti nämä salaisesti toista sukupuolta
esittävät kuuluisuudet, en ole sen jälkeen luottanut enää mihinkään mitä
näen. Sen jälkeen kun on julkkiksista alkanut nähdä, että he eivät
välttämättä ole sitä sukupuolta mitä esittävät, ei voi luottaa heihin
lainkaan. Ei enää usko vaikka he minkälaisella areenoilla kertovat
totuuksia maailmasta ja poliitiikasta ja mistä muusta tahansa. Ihan sama
vaikka kuninkaalliset ovat muka raskaana ja muka saavat lapsia, sillä
miehet eivät voi synnyttää. Se on fakta, ja maailman
pellekuninkaallisten perheissä ei sukupuoli-identiteeti todellakaan ole
kohdallaan. He ovat pettureita, valehtelijoita ja he pitävät meitä
tavallisia ihmisiä pilkkanaan.
Saatana on tehnyt tätä
luultavasti jo niin pitkään, että meidän mielemme on kyllästetty
miehisillä naisilla ja naismaisilla miehillä, kun on tuijotettu tuota
tv-toosaa vuosikymmeniä ja ihailtu julkkiksia. Saatana nauraa
ihmisille. Jonkun ihmeellisen Babylonialaisen kultin vaikutuksesta
julkkikset eivät todellakaan ole sitä mitä esiintyvät. He ovat
näytteljöitä myös ns. normaali elämässään. Kun meidän silmille on
tarjottu ensin salaisesti näitä sukupuolisekoitettuja julkkiksia, on
astuttu seuraavaan vaiheeseen. Samalla kun lisääntyvällä agendalla
ajetaan oikeuksia kaikenlaisille kummallisille synneille ihmisyyttä
vastaan, julkkikset astuvat esiin vaihtamalla julkisesti sukupuolta,
mutta ennen kaikkea toimimalla promoottoreina asialle. Miten moni
julkkis on tuonut esille miten he sallivat lastensa päättää
sukupuolensa. Tuskin nämä lapset edes ovat heidän oikeita lapsiaan,
näyttelemistä tämäkin. Meillä Suomessa ei ole nähty vielä sitä missä
mennään jo isossa maailmassa. Mutta se tapahtuu vääjäämättä. Tämä
sukupolvi saa nähdä, kun lapset tuhotaan järjestelmällisesti mielen tasolla. Jo
nykyinen nuoriso on saanut osansa siitä, mutta köysi kiristyy koko
ajan. Kun *tiip*-laki on saatu läpi, alkaa paine lasten oikeuteen saada
hormoonihoito alkamaan jo mahdollisimman nuorena. Suomalaiset ovat
sokeita, jos kuvittelevat että tämä maailman trendi ei saavuta meitä.
Eihän meidän päättäjät voi sellaista tehdä meidän lapsille. Hoh hoijaa,
Katsokaa meidän päättäjiä mitä he ajavat oikeasti tämän koronan
varjolla.
Sukupuolen vaihtamisen lisäksi kasvavana megatrendinä on sukupuolettomuus
eli androgyyni ihminen. Ei haluta olla kumpaakaan tai halutaan olla
kumpaakin sukupuolta. Ja tätä promotoidaan voimakaasti ja salakavalasti
television, Netflixin ja julkkisten kautta. Mitä kaikkea muuten
Netflixissä onkaan koronan aikana esitetty, koska ihmiset ovat olleet
uutisten mukaan paljon Netflixin parissa eristäytymisen aikoihin? Jotain
mieleenpainuvaa siellä on täytynyt olla, sitä propagandaa, jolla
kyllästetään ihmiset, jotka niitä katsovat. Pakkosyöttö Netflixiä
koronarajoitusten aikana. En seuraa Netflixiä enää, joten en tiedä mikä
siellä on ollut viime vuoden trendisarja.
Me tavalliset pulliaiset luulemme olevamme tällaiselta turvassa, mutta jos silmämme katsovat televisiota ja näitä tyyppejä, me salaisesti tulemme vaikutetuiksi näistä asioista. Olen jo pitkään välttänyt tällaisten ohjelmien seuraamista. Pikemminkin olen katsonut jotain huvilaa ja huussia ja senkin salaiset vaikutukset huomaa. On tullut elävässä elämässäkin viime aikoina leikittyä huvilaa ja huussia kaikki vapaa-aika. Muutamakin maalipurkki on tullut sutattua viimeisen parin kuukauden aikana. Se mitä silmä pieni näkee, alkaa muuttua toiveista ja ajatuksista todellisuudeksi. Näin ihminen on herkkä vaikutuksille. Me emme edes tiedä millä lapsia kyllästetään hienovaraisesti ohjaamalla. Mutta se tulee yhä enemmän näkyviin. Koulujen opetusohjelmissa jo pienille lapsille tarjotaan todellisuutta, jota heidän vanhempansa eivät välttämättä hyväksy. Mutta kukapa sitä tietää mitä siellä tehdään. Amerikoissa jo opetetaan lapsille koulussa itsetyydytystä, joten vieläkin "sairaampaa" todellisuutta on tiedossa.
Tämä on siis agenda joka jakaa maailman ihmisiä mielipiteiden tasolla vastakkain. Jos et ole puolesta olet vastaan ja silloin sinut tuomitaan. Raamatun sanaan uskovan Kristityn näkökulmasta tämä on yhä vaikeampi asia. Jos julistat raamatullista sanaa tässä asiassa, joudut tuomittavaksi sekä sanallisesti, mutta tulevaisuudessa myös oikeudellisesti. Mielenkiintoisia aikoja on edessä tämänkin agendan suhteen. Halusin herätellä asian suhteen, jotta ei niin sinisilmäisesti suhtauduttaisi tasa-arvoon tämän asian suhteen. Agenda 2030 on ovela myös tämän tavoitteen etenemisessä. Ihmisillä vedetään houkutusnaruja ja sosiaalista painetta ja sitten rysähtää kunnolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti