sunnuntai 2. tammikuuta 2022

Uusi vuosi alkaa

Uusi vuosi on alkanut ja jälleen on edessä avoin kirja, josta kukaan ei tiedä mitään. Ei me todellakaan tiedetä mitä tulee tapahtumaan. Monenlaisia asioita voi ennustella ja aavistella, mutta emme todellakaan voi tietää. Vain Jumala tietää mitä tuleva vuosi tuo tullessaan. Maailmaan liittyvät ajatukset eivät vaikuta kovin kummoisilta. Ihmiset pakotetaan katsomaan näytelmää, joka jatkuu ja jatkuu ja jatkuu ilman mainoksia. Olemme kuin Pohjois-Koreassa taputtamassa yhtäpoikaa johtajalleen. En kuitenkaan usko, että niin jatkuu pitkään. Jotain tapahtuu, sillä ei tätä voida vuosikausia jatkaa. Johtajat muuttuvat yhä pellemmäksi että sokeinkin alkaa nähdä että kaikki ei ole aivan kohdallaan. Osa päättäjistä on kuin hypnoosissa toisellen samoja jargoneita kylmän viileästi tuntematta mitään sääliä kuulijoita kohtaan. Osa elää jossain kuplassa, johon ei tavallisella elämällä ole mitään asiaa. Samalla ihmisiä johdatellaan yhä suurempaan ahdinkoon erilaisin toimin. Kaikki tapahtuu nyt pandemian seurauksena ja johdosta, vaikka todellisuudessa kulissia on pidetty yllä liian pitkään, jotta se voisi jatkua loputtomiin. 

Jumalan näkökulmasta olemme varmaan säälittäviä. Me koetamme ymmärtää mitä tällä kaikella tarkoitetaan ja me uskovaisetkin olemme alkaneet uskoa, että kaiken takana on joku salattu agenda. Ja onhan siellä, siitä meille on kerrottu Raamatussa. Mutta ei tarvitse katsoa kun itseänsä, niin näkee mitä kaikkea tämä on saanut aikaan itsessä. Katse kääntyy väkisin aivan muualle kun pitäisi. Onhan meidän elettävä tässä maailmassa, on elettävä myös niiden lakien alla, jotka meille on annettu. Ei Jumala ole niin pieni, että tämän maailman lait olisivat hänelle tuntemattomat. Raamatussa Jumala nimenomaan kertoo, että kansa saa mitä tilaa. Kansa halusi tuomareiden tilalle kuninkaan ja kuninkaan he saivat. Kansa oli valmis ottamaan vastaan  mitä tahansa kunhan vaan saavat kuninkaan maalliseksi hallitsijakseen. Kansa halusi kuninkaan jakamaan oikeutta heille. Samuel oli vanha ja kansalla oli nähtävästi suuri epäluottamus, että Samuelin jälkeen ei tulisi oikeita tuomareita.

1Sam. 8:5 
ja sanoivat hänelle: "Katso, sinä olet käynyt vanhaksi, eivätkä poikasi vaella sinun teitäsi. Niin aseta nyt meille oikeutta jakamaan kuningas, jollainen kaikilla muillakin kansoilla on."
 
Jumala puhui Samuelille. Jumalan sanojen mukaan kansa piti kuningasta halutessaan pilkkana taivaan Jumalaa. Jumala ei kelvannut Israelin kansalle kuninkaaksi. Ei se ollut mitään uuttaa. Toistuvasti Israelin kansan vaellusta seuratessa saa nähdä, että he poikkesivat pois Jumalan viitoittamalta tieltä. Jumalan lait eivät kiinnostaneet heitä, Jumalan sanan ja käskyjen noudattaminen ei kelvannut heille. Jumala oli muuttunut näkymättömäksi ja tuntemattomaksi heille.
 
 1.Sam. 8:7 
Niin Herra sanoi Samuelille: "Kuule kansan ääntä kaikessa, mitä he sinulle sanovat; sillä sinua he eivät ole pitäneet halpana, vaan minut he ovat pitäneet halpana olemaan heidän kuninkaanansa.8:8 Niinkuin he aina siitä päivästä, jona minä johdatin heidät tänne Egyptistä, tähän päivään asti ovat tehneet, kun ovat hyljänneet minut ja palvelleet muita jumalia, aivan niin he tekevät nyt sinullekin. 
 
Jumala ikäänkuin taipui kansan tahtoon. Samuel sai viedä kansalle viestiä, että he tulevat saamaan kuninkaan kuten halusivat. Samalla Jumala kertoo mitä seuraa kuninkaan mukana. Kuninkaalla tulee olemaan erityisiä oikeuksia, jolla he hallitsevat kansaa. Jumalan mukaan tämä oli varoitus kansalle.

1Sam. 8:8:9 Kuule siis heidän ääntänsä. Kuitenkin varoita heitä vakavasti ja ilmoita heille, mitkä oikeudet on kuninkaalla, joka on heitä hallitseva."8:10 Niin Samuel puhui kaikki Herran sanat kansalle, joka häneltä pyysi kuningasta.
 
Mitä siis kansa saa kuninkaan mukana? 1 Sam 8:11-17
  • hän ottaa poikia ja laittaa heitä työväekseen ja palvelijoikseen
  • hän laittaa kansan viljelemään peltojaan
  • hän laittaa heitä päämiehiksi
  • hän laittaa heidät tekemään sotatarvikkeita
  • tyttäriä hän laittaa voiteidentekijöiksi, leipureiksi ja keittäjiksi
  • kuningas ottaa haltuunsa kansan parhaat pellot, viinitarhat ja öljypuut ja antaa ne omille palvelijoilleen
  • kuningas ottaa kaikesta kymmenykset itselleen ja antaa ne palvelijoilleen
  • kuningas teettää kaikenlaisia tehtäviä Israelin kansalla 
 
Ja kaiken tämän vuoksi kansa alkaa huutaa Jumalaa kuninkaan vuoksi ja valittaa kaikkea sitä epäreiluutta mitä se saa kokea kuninkaan vuoksi.  Jumala kertoo tämän kaiken etukäteen ja kertoo myös että tuossa tilanteessa hän ei enää kuule kansan valitusta kuninkaan vuoksi. Kansa on halunnut maallisen valtiaan ja sen seurauksena kautta vuosituhansien on kansan oikeudet olleet rajoitettuja. Jumala kyllä asetti kuninkaan ja valitsi hänet Israelin kansalle. Kaikki kuninkaat ja hallitukset ovat Jumalan sallimuksesta paikoillaan. Siksi tuntuukin aivan turhalta jatkuvasti vatkata sitä miten nämä hallitsijat tekevät sitä tätä ja tuota. Me olemme saaneet juuri sellaiset valtiaat kun me ansaitsemme. Tämän maan hallitsijat antavat todellakin meidän kymmenyksemme aivan muille tahoille, kun me itse antaisimme. Enää eivät kuitenkaan kymmenykset riitä valtiaille, vaan on saatava aina vaan enemmän ja enemmän. Kansan syvien rivien keskellä voi tyytymättömyys kasvaa ja sen kautta kapina, jota kukaan ei halua. Vielä meiltä on kuitenkin riistämistä. Vielä me maksamme kuninkaalle sen mikä kuninkaalle kuuluu. Mutta annammeko me Jumalalle sen mikä Jumalalle kuuluu? Enkä puhu nyt mistään rahasta, vaan ajatuksista, rukouksista, evankeliumista ja kaikesta siitä Jumalisesta elämästä, jota meidän odotetaan elävän? Ei , ei , ei. On niin harvoja, jotka tämän tekevät, liian harvoja. Tämän maailman murheet ja viettelykset vievät meidän ajatukset aivan muuhun asiaan. Ja nykyisessä maailmanajassa ajatukset pyörii sairastuneiden ja altistuneiden ja rokotettujen ja rokottamattomien ja epäilysten ja panettelujen ympärillä. Onnellisia ne, joiden maailmaan nämä kaikenlaiset epäilyt eivät ole saaneet koskettaa. Onnellisia ne, jotka eivät koskaan ole epäilleet tämän maailman valtiaita tai uutisia tai totuuksia, joita sieltä tulee. Tosin osa heistä on niin peloissaan ja kauhuissaan, että arkinen elämä on aivan rajoittunutta tämän vuoksi. Itse en osaa pelätä, olen ehkä liian huoleton tämän keskellä.
 
Onnellisia ne, joiden mielessä on taivaalliset, ei maalliset. Siihen tulokseen olen tullut.
 
Ihmisten syntisyyden mitta on niin suuri, että on suorastaan ihme, että saamme vielä elää näinkin vapaata elämää. Kristillisten arvojen kadotessa hautaan kaatuvien vanhusten myötä ikuisuuteen, saamme vielä nähdä kauheaa menoa maailmassa. Seurakunnat tulevat katoamaan liberaaleihin kiemuroihin mielyttäessään maailmaa ja maailman päätöntä menoa. Mutta toivottavasti Jumalalla on aina se jäännös kansasta jäljellä, joka pitää lampun palamassa ja jonka vakaan vaelluksen kautta voi vielä jokunen ihminen pelastua. 
 
Tulevana vuonna rukoilen yhä Jumalan kosketusta omaan ja muiden elämään. Rukoilen Kristuksen sanoman puolesta, jotta se saisi yhä kaikua kansamme keskellä. Rukoilen tämän maan maallisten valtiaiden puolesta, jotta saisimme elää rauhaisaa elämää ja meillä olisi riittävä toimeentulo työllämme ja toimillamme.  Rukoilen rauhaa ihmisten keskelle. Rukoilen viisautta itselleni elää taidollisesti tämän maailman keskellä ja niiden ihmisten keskellä, joita minulle on annettu. Elävä Jumala koskettakoon kaikkia ihmisiä ja antakoon meille rauhan tämän epävakaan maailman keskellä. Rukoilen että osaisin pitää katseen kirkkaudessa ja toivossa, joka on iankaikkinen toivo. 
 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Amalekin henkeä vastaan taisteleminen

Israelin pääministeri Benjamin Netanyahu vertasi Hamasin terroristeja   raamatussa esiintyviin Amalekilaisiin.   Hän kehoitti muistamaan mi...