torstai 30. huhtikuuta 2015

Miksi hylkäsit minut?

»Muita hän kyllä on auttanut, mutta itseään hän ei pysty auttamaan. Onhan hän Israelin kuningas, tulkoon nyt ristiltä alas! Silloin me uskomme häneen. Hän on pannut luottamuksensa Jumalaan – pelastakoon Jumala nyt hänet, jos on häneen mieltynyt! Onhan hän sanonut olevansa Jumalan Poika.» (Matthew 27:42-43 KR92)

Yhdeksännen tunnin vaiheilla Jeesus huusi kovalla äänellä: »Eeli, Eeli, lama sabaktani?» Se merkitsee: Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut? (Matthew 27:46 KR92)

Tilanteissa joissa ihminen on heikoilla ja epäilee Jumalan rakkautta ja suunnitelmaa, on ympäröivä pakanakansa mielissään ja pilkkaa ihmistä. Usko on koetuksella eikä tukea saa. Ristillä on tämä tunne läsnä. Uskovanakin epäilee, ihmettelee ja kyselee. Jumalan pelastus tilanteesta ei näytä aina olevan uskovan puolella. Vaatii paljon uskoa nähdä tapahtumien taakse, eteenpäin ja taivaallisiin. Aina ei tämän elämän aikana näe tarkoitusta. Eikä tarvitsekaan nähdä. Saa epäillä, saa kysellä, saa tuntea jääneensä yksin. 


Kaiken keskellä kuoleman sekaan on kuitenkin istutett uusi elämän siemen. Kun pahin rytinä on ohitse, alkaa uusi kasvu. Eikä Jumala todellakaan ole hyljännyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Amalekin henkeä vastaan taisteleminen

Israelin pääministeri Benjamin Netanyahu vertasi Hamasin terroristeja   raamatussa esiintyviin Amalekilaisiin.   Hän kehoitti muistamaan mi...