Kirkkaus

Auringon paiste umpisiniseltä taivaalta. 

Kirkkaus jonka ihmeellinen kauneus muuttaa harmauden kertaheitolla. Eilen oli vielä kylmää, märkää ja myrskyistä. Siksi tänään auringon paiste on kuin ihme synkän ajan keskellä. Mihin ne hävisivät nuo synkät pilvet, luita hyytävä kylmyys ja pistävä vesisade? Eilen vielä oli synkkyys. Tänään paistaa ja ilmassa väreilee lämmön odotus. Ehkä tästä vielä tulee jotain, ehkä Jumala vielä on läsnä ja antaa kasvun edetä.

Ihmisen elämä on kuin luonnon vaihtelevat antimet. Joskus elämä on täynnä vaikeuksia, myrskyä ja toivottomuutta. Silloin auringon paistetta katselee ihmetellen. Ehkä vähän skeptisestikin, sillä eihän ihmeeseen ihan kertaheitolla voi uskoa. Voiko oikeasti aurinko paistaa ja kuivattaa harmauden ja antaa tilalle vihreyden? Voi niin käydä. Tänään siitä ihmeestä kertoo luonto, joka jokaisella solullaan huutaa lämpöä ja iloa ja ihmettä. Lintujen laulussa soi elämän ilo, kukat aukaisevat nuppunsa kohti valoa ja imevät jokaisen säteen joka on jäänyt väliin. Nautin tästä valosta ja lämmöstä näinä harvoina päivinä kun se on suotu. Jospa näillä pärjäisi niiden runsaiden synkkien päivien yli.
Varastoin lämpöä sisimpääni. Jumalan armon valoa.