tiistai 12. toukokuuta 2020

Kaikkien maailman ihmisten dna kiinnostaa - miksi?


Jatkan vielä hiukan tuota ihmisen DNA:n tarinaa, jota olen pienellä tutkimusmatkallani löytänyt. Ensimmäisessä osassa pohdin miksi suomalainen geenikartta ja DNA kiinnostaa ja harhauduin hiukan itsellenikin yllätykseksi Israelin kadonneeseen heimoon. Mielenkiintoinen tutkimuslinja tämäkin. Mutta jatkan tässä kuitenkin toiselle polulle. Ei yksin Suomalaisten DNA kiinnosta tutkijoita, vaan yleensäkin IHMISEN dna kiinnostaa maailmalla. Ihmisen elämän salaisuus halutaan aukaista viimeistä kappaletta myöten ja DNA on niistä salaisuuksista yksi keskeinen osanen. 

Jumala on luonut ihmisen taitavasti ja valmistanut viimeistä pientä osastaan myöten sitä varten, jotta ihminen löytäisi Jumalan ja palvelisi häntä ennen kaikkea. Ainoastaan Jumalan kautta voi ihminen löytää lopullisen elämän tarkoituksen siten kun se on valmistettu.
KR 1933/-38
Ps. 119:73 
Sinun kätesi ovat minut tehneet ja valmistaneet; anna minulle ymmärrys oppiakseni sinun käskysi.


Ihminen haluaa silti löytää itsekin kaiken sen, mitä Jumala on tehnyt ymmärtääkseen elimistön toimintaa. Ennen kaikkea ihmisen ruumiin heikkous ja alttius sairauksille on saanut tutkijat etsimään vastauksia myös geeneistä niille ihmistä tuhoaville organismeille, joilla keho sairastuu ja vanhenee. Meidän geeneistämme onkin löydetty erilaisille sairauksille altistavia tekijöitä. Geenitestien avulla voidaan selvittää onko meillä alttiutta diabetekselle, rintasyövälle tai sydän- ja verisuonisairauksille. Tosin tällaisen tiedon saa kyllä sukulinjaansa tarkastelemalla ja kyselemällä suvun sairauksia. Tämä tietenkin sillä edellytyksellä, että on tiedossa oma suku ja sen ominaisuudet. Jo oma tieto ilman geenitietoa pitäisi vaikuttaa siihen, että osaa muuttaa elintapojaan sellaiseksi että joku sairaus ei puhkea.

Mutta geenitietoa on käytetty ja käytetään yhä kun halutaan päästä ihmisen elimistön salaisuuksiin käsiksi. Geenitestit ovat nykyään kannattavaa liiketoimintaa. Siksi on tärkeä omasta geenitestistään kiinnostuvalle ihmiselle ymmärtää, että antaessaan näytteen, siitä yleensä tulee yrityksen kauppatavaraa sen jälkeen. Linkki

Testin tilaava ihminen saa sen tiedon, mitä on tilannut. Samalla yritykselle jää kuitenkin käyttöön suunnaton määrä geeninäytteeseen liittyvää "raakadataa", jonka se voi myydä eteenpäin ties mitä käyttöä varten. Antamalla näytteen ja luvan sen käyttöön, annat samalla oikeuden oman DNA:si hyödyntämiseen tavalla jota et ehkä itse hyväksyisi, jos tietäisit mihin sitä voidaan käyttää. Mutta ei siitä tule ikinä jälkikäteen tietoiseksi. Se on ollutta ja mennyttä ja jossain laboratoriossa sitä tutkittaan. So what!

Ihmisen geenit ovat kuitenkin aina ainutlaatuiset, kuten jokaisen ihmisen sormenjälki. Niistä voidaan tunnistaa yksilö sekä hänen sukulaisensa. Joissain tapauksissa on paljastunut raflaaviakin salaisuuksia, kuten se, että biologinen isä onkin aivan joku toinen kun itse on luullut. Geenitestejä onkin käytetty ennestään tuntemattomien biologisten sukulaisten jäljittämiseen ja rikoksentekijöiden paljastamiseen. Jokainen voi tykönään miettiä mihin sitoutuu kun sylkäisee näytteen purkkiin. linkki

Nykyään geenitekniikka on jo hyvin edistynyttä ja pystytään eristämään DNA ja pilkkomaan se, tunnistetaan emäsjärjestys ja voidaan jopa järjestellä se uudella tavalla uudelleen. Myös geenien monistaminen onnistuu. Geenitekniikkaa pidetään yhtenä merkittävimpänä tekijänä lääketieteen tulevaisuuden murroksessa etsittäessä keinoja erilaisten sairauksien tunnistamiseen ja parantamiseen. Mutta samalla herää kysymyksiä etiikkaan liittyen. Mikä on oikein ja mikä on väärin ja miten pitkälle voidaan ihmiseen kajota? Sallitaanko yleensä se, että ihmisen perimään voitaisiin kajota ja muuttaa sitä halutuksi. Ihmisten geenien muokkaaminen, geeniteknologia ja jopa kloonaus ovat vieneet ihmiskunnan transhumanismin kynnykselle.

Transhumanismi on kansainvälinen liike ja ajatussuuntaus, jonka mukaan ihminen voi järkevästi ohjatun tieteellisen ja teknisen kehityksen kautta ylittää nykyihmisyyden rajoitukset ja kehittää itseään paremmaksi niin ruumiillisesti, mielellisesti kuin yhteisöllisestikin. (wikipedia)

Itse ajattelen, että ihminen on aivan ainutlaatuinen yksilönä. Jumala on luonut jokaisen meistä aivan juuri sellaiseksi kun me olemme ja me olemme saaneet periä omien vanhempiemme geenit ja ominaisuudet perimän kautta. Jumala on rakantanut jokaisen ihmisen geneettisen koodin ihmeellisesti kuten Psalmi 139 kertoo
KR 1933/-38, Ps. 139:14 
Minä kiitän sinua siitä, että olen tehty ylen ihmeellisesti; ihmeelliset ovat sinun tekosi, sen minun sieluni kyllä tietää.


Jokaisessa ihmisessä toteutuu Jumalan tekemä suunnitelma, kun hän on sinut taitavasti tehnyt maan syvyydessä. Tästä syvyydestä ei kerrota enempää, että missä se on. Mutta jokainen minun ja sinun geneettinen koodi, jokainen luuni ja lihakseni on tehty Jumalan työpöydällä.


KR 1933/-38
Ps. 139:15 Minun luuni eivät olleet sinulta salatut, kun minut salassa valmistettiin, kun minut taiten tehtiin maan syvyyksissä. 


KR 1933/-38
Ps. 139:16 Sinun silmäsi näkivät minut jo idussani (kuin en vielä ollut valmistettu). Minun päiväni olivat määrätyt ja kirjoitetut kaikki sinun kirjaasi, ennenkuin ainoakaan niistä oli tullut. > Siirry


Joten ihmisen ainutlaatuisten ominaisuuksien käsitteleminen jossain laboratoriossa tuntuu melko pelottavalta ja arveluttavalta, vaikka niitä perusteltaisiinkin sairauksien parantamisella ja ihmisen ominaisuuksien parantamisella. Jatkuvia tutkimuksia tällä alueella kuitenkin tehdään ja edistytään väistämättä eteenpäin.  Ihmisen geneettinen muuntelu ja ikäänkuin paranteleminen menee jo jotenkin Jumalan tontille.

Julkisuudessa on kerrottu esim. siitä, kun Kiinassa on tutkija muokannut keinohedelmöityksen yhteydessä kaksosten geenejä siten että he eivät voisi saada hi-virusta. Millainen todennäköisyys ihmisellä yleensä on hi- virusta saada? Ja mitä muuta tapahtuu näille lapsille myöhemmin tämän geenimanipulaation vuoksi? Jotenkin kaukaa haetulta vaikuttaa tämä tutkimus. Mutta siinä onkin tärkeintä osoittaa, että ihmisen geneettistä koodia voidaan muuttaa, jos halutaan. Tämä voi johtaa geneettisesti suunniteltujen lasten hankkimiseen. Halutaan saada lapselle tietyt ominaisuudet ja etukäteen suunnitellaan mitä halutaan ja mitä ei haluta. Geneettisesti suunnitellut jälkeläiset??? Ovatko nämä sitten jälkeläisiä ollenkaan, vaan laboratoriovauvoja? Tämä on mielestäni jo rodunjalostusta. Mitä heillä on tämän jälkeen jäljellä omien vanhempiensa perimästä ja ominaisuuksista? En tähän etiikkaan lähde syvemmälle, siitä on useita kirjoituksia myös suomeksi löydettävissä. Linkki

Tämä on varmasti pelkästään jäävuoren huippu siitä, mitä on meiltä salassa tehty. Vaikka Kiina kertoo kiristäneensä lainsäädäntöään, uskoisiko siihen kuitenkaan. Aina jotenkin asiat johtavat sylttytehtaalle Kiinaan tai annetaan ymmärtää että ne ovat Kiinassa.  Kiina on jotenkin sellainen kaukainen suuri maailmankolkka, jossa voi tehdä mitä vaan ilman, että siihen voi muu maailma vaikuttaa. Kiinalaisten syyksi voidaan laittaa monenlaista asiaa. Missä tahansa voidaan tehdä mitä tahansa kunhan vain on rahoittajia ja niitähän löytyy.


Kloonauksesta moni muistaa varmaan Dolly lampaan, joka oli ensimmäinen julkisuuteen tuotu kloonattu eli täysin samaksi geneettiseltä koodiltaan kopioitu eläin vuonna 1996. Dolly-lampaan kloonaamisen jälkeen on onnistuneesti kloonattu muita lajeja, muun muassa lehmiä, sikoja, rottia ja hiiriä. Myös kuolleesta soluista on saatu kloonattua terveitä yksilöitä.
Kädellisten kloonaamisessa on tutkijoiden mukaan ollut hankaluuksia ja pitkään on kerrottu että kädelliset (huom. myös ihmiset) olisivat jotenkin resistenttejä kloonaamiselle. Silti jälleen kiinalaiset ovat onnistuneet kloonaamaan kaksi apinaa. 
Kloonaaminen tehtiin siten, että vanhemmasta otettu solun tuma siirrettiin munasoluun, josta oli tuma poistettu. Vanhemmasta otetussa tumassa oli perimän sisältämä DNA. 
Kloonatut apinat ovat identtisiä kaksosia ja täydellisiä kopioita vanhemmistaan. 
Nyt kun kädellisten kloonaamiseen on keksitty oikea menetelmä, ihmisen kloonaaminen on teknisesti ison askelen lähempänä. Ihmisen geenienhän sanotaan olevan lähellä apinan geenejä. Tällaiseen ajatteluun liittyy kuitenkin suuria eettisiä pohdintoja. Toisaalta voisi kuvitella, että aina löytyy joku rikas, joka haluaa kopioida itsensä. 

Kristittynä ajattelen tietenkin, että Jumalan luomaa ihmistä ei voisi kloonata lainkaan. Tai jos sellainen onnistuisi, olisiko tämä ihminen lainkaan? Sillä kun Jumala loi ihmisen puhalsi hän häneen henkeänsä, jolloin ihmisestä tuli elävä sielu. Jos ihminen tekee ihmisen, puuttuu tämä vaihe kokonaan. Onko näin rakennettu ihminen mutaatio, jolla on ihmisen kuoret, mutta puuttuu henki?


KR 1933/-38, 1Moos. 2:7 
Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu. > Siirry



Voidaan vain arvella onko todella niin, että ihmistä ei olisi jo kloonattu? Voisiko näin olla? Vai miten on ymmärrettävä tämä seuraava video, jossa esitellään nähtävästi Hollywoodin näyttelijöitä tai muita kuuluisuuksia, joista löytyy hämmästyttävä määrä aivan samannäköisiä yksilöitä, kuin klooneja toisistaan.  Voiko tämä olla sattumaa, vai olisiko Hollywood ja sen näyttelijät jonkinlainen koelaboratorio ihmisen geeniteknologiassa? Hollywood laboratorio tuntuu tuottavan kummallisia ihmisenkaltaisia mutantteja, kuten sukupuolenvaihdoksia runsaammin kuin ihmiskunnassa keskimäärin on ollut.  Itse en tunne puoliakaan näistä filmillä esiintyvistä kasvoista, mutta jonkun henkilön tunnistan elokuvista tai sarjoista. Ehkä joku niitä hallitsee enemmän kuin minä, koska niin vähän katson tällaista ohjelmaa joissa näitä esiintyy. On olemassa myös kaksoisolentoja aivan muualla päin maailmassa, missä nämä julkisuuden henkilöt elävät ihan tavallisissa ihmisissä. 










Jos nämä ovat kloonattuja, ovatko he ihmisiä lainkaan? Uskoisin näin maalaisjärjellä, että nämä ihmiset ovat ehkä kaksosia. Sekin asettaa kummalliseen asemaan Hollywoodin. Sen näyttelijät ovat jonkinlainen koelaboratorion tulos, ei varmastikaan minkään luonnollisen syntymän tulos. Vai tehtaillaanko siellä kaksostutkimusta ja geenitutkimusta, jonka tulosta meille sitten esitellään julkisesti. Kukapa voisi herrojen metkut tietää. Sairasta pelaamista tämä kuitenkin on, tekevät he sitten miten tahansa on tämä rodunjalostusta ja ihmisillä leikkimistä. Eli ei missään nimessä Jumalan tekoja.

Jumala on luonut jokaisen dna-koodin ihmisessä. Psalmissa 139 kerrotaan että Jumala on ikään kuin kutonut minut kokoon äitini kohdussa. Dna koodin kuva muistuttaakin jonkinlaista virkattua tai kudottua tuotosta. 
Ps. 139:13 
Sillä sinä olet luonut minun munaskuuni, sinä kudoit minut kokoon äitini kohdussa.

Miten tällaisten friikkien sielun laita on, jos heidät on jalostettu? Jos Jumala ei ole heitä luonut, vaan ihminen? Herää kummallisia ajatuksia. Heitä on silloin varmaan myös lapsesta saakka koulutettu ja valmistettu niihin tehtäviin. He eivät siis voi olla normaaleja ihmisiä.  Vaikka Jumala on luonut ihmisen ja antanut hengen ja sielun, saa ihminen käyttää niitä mihin haluaa. Jumala tahtoo, että ihminen löytää Hänet, taivaallisen Isän, joka on valmistanut ihmiselle pelastuksen tästä kauheasta maailmasta omaan valtakuntaansa. Ja tämä pääsy on Hänen poikansa ristin kautta, vain ja ainoastaan Jeesuksen sovitustyön kautta. 

Jatkan vielä tätä dna-ajatuksta pidemmälle seuraavalla kerralla. Tämäkin on vain valmistelua siihen, mitä on tulossa, pohjustusta todella vaikeille asioille, sellaisille, joita ei millään haluaisi tietää tai nähdä tai kuulla. Mutta kun on koskettu Jumalan silmäterään, ihmiseen, on koskettu sellaiseen asiaan, joka pitää tuoda julki. Jo pelkkä epäily pitää tuoda julki, jotta Jumalan omat voisivat olla valppaina kaiken sen keskellä mitä Saatana lopun aikoina ihmisille on valmistanut. 

Mutta meille, jotka olemme saaneet ottaa uskon vastaan on talletettu Pyhän Hengen sinetti, joka erottaa meidät tämän maailman ruhtinaan lapsista vielä seuraavat jakeet:

1.Johanneksen kirje:
3:1 Katsokaa, minkäkaltaisen rakkauden Isä on meille antanut, että meitä kutsutaan Jumalan lapsiksi, joita me olemmekin. Sentähden ei maailma tunne meitä, sillä se ei tunne häntä. 
3:2 Rakkaani, nyt me olemme Jumalan lapsia, eikä ole vielä käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Me tiedämme tulevamme hänen kaltaisikseen, kun hän ilmestyy, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena, kuin hän on

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Amalekin henkeä vastaan taisteleminen

Israelin pääministeri Benjamin Netanyahu vertasi Hamasin terroristeja   raamatussa esiintyviin Amalekilaisiin.   Hän kehoitti muistamaan mi...