perjantai 12. helmikuuta 2021

Lääke on noituutta (osa 2)

Käsittelin tämän aihealueen "Lääke on noituutta" ensimmäisessä osassa raamatun alkukielen merkitystä käsitykselle lääkkeestä noituutena, joka villitsee ihmiset lopun aikoina. Tässä toisessa osassa annan mielikuvitukselle vallan pohdiskella moninaisia ajatuksia, joita tämä asia ja sen tutkiminen on tuonut mieleeni.

Syytökset lopunajan pharmakeia - sanan perusteella lääkkeitä, lääkäreitä ja apteekkeja kohtaan tuntuu hiukan ylimitoitetuilta, vaikka niissä jonkinlaista selitystä voidaankin löytää ja alkusanojen selitys lienee aukoton, vai onko?

En yhtään väheksy tai kiellä sitä, että lääketeollisuudessa olisi kaikki etiikka kunnossa, sillä näillä markkinoilla on merkittävät rahat kysymyksessä. Lääketeollisuus on erittäin merkittävä ihmisen hädällä rahastaja. Se myös esittelee tutkimuksia, joilla pelkistä oireista tehdään lääkitystä vaativia sairauksia. Kysyntä luo sitten tarpeen.

Näen lääketeollisuuden voiman silmieni edessä. Käypähoito-suositukset ja ns. tieteelliset tutkimukset ovat mullistaneet lääkehoitoa monen vaivan ja sairauden kohdalla. Tietyt vanhat hyvät lääkkeet hylätään uusien ja kalliimpien lääkkeiden korvatessa ne. Muoti-ilmiöt ovat mielestäni myös lääkehoidoissa vallitsevana. Lääke-edustajat tuovat lääkäreille viimeisimmän tiedon ja sen mukaan lääkärit sitten lääkkeitä määräävät. Joku hoito, joka on ollut relevantti jossain vaiheessa, korvautuu jollain toisella tehokkaammalla hoidolla.

Noituus ja taikuus voidaan nähdä lääkkeissä ainakin siltä osin, kun ilmenee lääkkeiden väärinkäyttäjiä tai sekakäyttäjiä. Jotkut lääkkeet vaan ovat sellaisia, että niiden käyttämiseen jää ikäänkuin koukkuun. Näitä hyviin tarkoituksiin kehitettyjä lääkkeitä on alettu käyttäämään väärin ja päihdetarkoituksessa. Monen koukkuun jääneen käyttäjän tavoite on vain saada pää mahdollisimman sekaisin tai sitten vain helpotusta kammottavaan ahdistukseensa, kukapa sen tietää mikä näiden väärinkäyttäjien mielessä liikkuu. Lääkkeiden käyttöön jää varmasti kiinni ihan vähitellen, kun toleranssi lääkkeelle lisääntyy ja tarvitaan aina vain isompia ja isompia annoksia riittävän lääkevaikutuksen aikaansaamiseksi. Ihan tavalliset ihmiset ovat voineet jäädä esim. kipulääkekoukkuun tai rauhoittavien lääkkeiden koukkuun jonkin ihan oikean tilanteen jälkeen, jolloin nuo lääkkeet ovat monelle ihmiselle ainutlaatuinen pelastus ja helpotus ruumiillisista tai henkisistä vaivoista. Lääke siis helpottaa oireita ja tekee elämän ja arjen hiukan helpommaksi. Lääke pitää oireet ja vaivat poissa ja ilman lääkettä elämä on erittäin hankalaa ja vaivalloista. Niin moni ihminen on saanut arvokkaan avun elämäänsä lääkkeiden kautta. Harva lääke parantaa pitkäaikaista sairautta kokonaan. Ehkä virtsatietulehdus tai poskiontelotulehdus tai muu tulehdussairaus voi parantua lääkkeellä ja sen jälkeen ei tarvitse lääkettä käyttää.

Eräiden lääkkeiden väärinkäyttö, sekakäyttö ja päihdekäyttö ovat aihettaneet sen, että erittäin hyvät lääkehoidot kielletään myös niiltä, jotka oikeasti niitä tarvitsevat ja niistä hyötyvät. Esim. kipulääkkeiden suhteen monet vanhukset ja nuoremmatkin saavat pelkkää Panadolia hoidoksi, vaikka nivelissä olisi minkälaiset kulumamuutokset. Tämä vain sen vuoksi, että on näitä päänsä sekoittajia, jotka ovat pilanneet koko asian. Mummut ja paapat joutuvat valvomaan yötolkulla kipujen sekä myös unettomuuden vuoksi, johon eivät millään anomuksella saa voimakkaampia lääkkeitä, koska ne ovat niiiiiin vaarallisia ja saattavat aiheuttaa riippuvuutta. Niin monesti olen kohdannut näiden asioiden kanssa kipuilevan ihmisen. He ovat täysin riippuvaisia lääkäreistä ja heidän määräämistään lääkkeistä tässä tilanteessa, jossa omat keinot eivät enää riitä. Kukaan ei jaksa valvoa määräänsä enempää, kukaan ei jaksa kipuja määräänsä enempää. Kivun hoidossa Panadolista sitten hypätään suoraan kipulääkelaastareihin ja unettomuuden hoidossa Melatoninista suoraan psykoosilääkkeisiin. Yhä ihmetellen tätä ilmiötä seuraan, vaikka se alkaa olla ihan tavanomaista.

Rokotusten suhteen olen vielä tutkivalla kannalla. En ole mitenkään muuttanut mieltäni myönteiseksi rokotteiden suhteen ja olen vasta viimeisen vuoden aikana alkanut tarkemmalla silmällä kuuntelemaan ja tarkkailemaan niiden haittavaikutuksia. Tarkasten silmieni edessä näkemiäni ihmisiä ja kuuntelen heidän kokemuksiaan. En luota pelkästään youtuben sensuroituihin videoihin, joiden alkuperästä en voi olla varma. En ole niin naivi, että uskoisin sensuroitujen sensaatiovideoiden olevan ainoita totuuksia. Jos eliitillä on hallussaan mediat ja kaikki sosiaalisen median alustat, ei sille tee heikkoakaan tuottaa myös vaihtoehtoisia salaliittoteorioita, joiden tarkoitus on aiheuttaa sekaannusta. Olen muutamia paljastuksia tällaisesta toiminnasta jo tavoittanutkin. Illuminaatin tyypit julistavat tätä sanomaa Kristityille ihmisille, joten jotain tässä on pielessä. Rokotteiden vastustusta selkeästi agitoidaan jostain syystä. Me pienet ihmiset olemme aika otollisia, kun kysymyksessä on oma terveys. Me olemme tässäkin asiassa pelinappuloita Saatanan hallitseman maailman keskellä.

Hyvin uskottavalta kuulostaa teoria siitä, että lääkkeiden / rokotteiden avulla vähitellen hivutetaan sairauksia ihmiskehoon. Olen kuunnellut paljon, erittäin paljon videoita, joissa yksimielisesti vastustataan rokotuksia ja erityisesti koronarokotusta, joka tappaa tai ainakin jollain tapaa tuhoaa ihmisen. Olen lukenut paljon tekstejä, joissa tätä samaa kerrotaan. Välillä tuntuu, että ei mitään muuta totuutta voi ollakaan.

Olen miettinyt sitäkin, että jos rokotteilla  todella halutaan tuhota ihmisiä, niin miksi ensimmäiseksi kohteeksi on valittu terveydenhuollon työntekijät, etulinjan koronatyöntekijät? Tai ikäihmiset ja heidän hoitajansa? Jos oletetaan, että rokotteet tuhoavat terveyden tai tappavat, niin nämä ryhmät ensimmäisinä haavoittuneina kaatuvat.  Toki ikäihmisten elinpäivät ovat muutenkin lopussa, sillä kukaan ei elä tässä maailmassa ikuisesti. Ihmiselle on määrätty rajallinen elämän mitta, jota ei voi millään keinolla ylittää. Heidän kohdallaan aika tekisi tehtävänsä, joten miksi nähdä vaivaa? Ellei sitten nopeasti haluttaisi päästä eroon suuresta määrästä ihmisiä. Itse asiassa moni ikäihminen on jo lopen kyllästynyt pitkään ikään päästyään tähän maalliseen elämään. Muistan kun mummuni aikoinaan huokaili, että miksi pitää elää täällä maailmassa niin kauan kun kaikki ikätoverit ovat jo kuolleet? Toki monella on loppuun saakka mahtava elämänhalu, joten ei tätä voi yleistää kaikkiin.

Mutta miksi tappamisen ja tuhoamisen kohteena olisivat ammattilaiset? Miksi heistä halutaan päästä eroon? Ovatko he se tarpeeton ihmisjoukko, josta halutaan ensimmäisenä eroon? Ajattelepa elämää ilman terveyden- ja sosiaalihuollon ammattilaisia? Aika karuksi muuttuisi kansalaisten arki sen jälkeen, kun nämä ryhmät olisivat poissa pelistä maailmanlaajuisesti. Ei ole terveyskeskuksissa enää ketään, jolle valittaa vaivojaan tai käydä päivystyksessä tai saada lähetettä erikossairaanhoitoon. Kivut, tulehdukset, kaatumiset, verenpaineongelmat ja hengenahdistukset täytyy sitten jotenkin hoitaa itse, omahoitona, koska ei ole ammattilaisia auttamassa.

Erikoissairaanhoidossa ei ole ketään leikkaamassa tai teho-osastolla hoitamassa vaikeasti sairastuneita eikä ambulanssi tule hädän hetkellä elvyttämään. Jäljelle jääneillä vanhuksilla (niillä jotka eivät koronapiikkiä ottaneet) ei ole enää hoivaajia elleivät omaiset ota heitä nurkkiinsa ja hoida heitä. Kuvittelepa tällaista maailmaa? Miksi tätä haluttaisiin? 

Jos tulevaisuudessa pedon merkki laitetaan ihmiseen nimenomaan rokottamalla, kuka sen sitten tekee, jos ammattilaiset on pyyhitty tästä maailmasta pois?

Olen miettinyt viime aikojen maailman ilmiöiden valossa taas tätä voimakasta asioiden vastakkainasettelua. Monet uutta maailmanjärjestystä vastustavat kristityt Jeesukseen uskovat ihmiset kulkevat nyt rinta rinnan perinteisten velhojen ja maagien rinnalla. Ihmiset, jotka harrastavat yliluonnollisten henkien palvomista, kundaliinienergiaa nostattavia harjoitteita ja itsestään jumaluutta etsivät New Age-tyypit ja gnostilaiset  ovat Jeesukseen uskovien kristittyjen kanssa samassa leirissä vastustamassa hallitusten koronalinjausta ja koronarokotuksia. Kuka vastustaa mistäkin syystä. Mutta periaatteessa perusteet ovat samoja näillä molemmilla ryhmillä.  

Eliitti haluaa rokotteen avulla päästä eroon tyhmistä lampaista, jotka tottelevat sokeasti hallituksia ja ottavat koronarokotteen.
Tästä irvaillaan päivittäin esimerkiksi facebookin erilaisilla keskusteluareenoilla.

Tämä vastakkainasettelu kiusaa minua hengen tasolla. Se on alkanut kiusaamaan yhä enemmän, mitä enemmän siitä puhutaan, mitä enemmän esitetään asiantuntijavideoita, sensuroituja rokotteita vastustavia videoita ja todistetaan  raamatun alkukielen sanoilla tätä asiaa. Se kiusaa sitä enemmän, mitä enemmän näen sen aiheuttavan uskovien keskinäisiä ristiriitoja. 

Kristityt taas vetävät raamatusta perusteet asialle. Rokotteita vastustavat ovat ymmärtäväisiä neitsyitä, jotka ovat ottaneet lamppuun öljyä ja näkevät tämän salaisen eliitin salatut tarkoitusperät. Sokeasti auktoriteetteja tottelevat kristityt ihmiset ovat niitä ymmärtämättömiä neitsyitä, jotka nukkuvat ruususen unta eivätkä ymmärrä varautua, vaan juoksevat kohti tuhoa.

Tämä asetelma muistuttaa minua jälleen kerran siitä, että maailmanlaajuisesti ikäänkuin haetaan tarkoituksella vastakkainasettelua eri ihmisryhmien, kansojen ja rotujen välillä ja nyt erityisesti myös kristittyjen välillä. Hakemalla haetaan isoa konfliktia. Rokoteagenda on erittäin hyvä esimerkki tästä vastakkainasettelusta.

Maailman eri kolkissa kuohuu jo pelkästään koronaepidemian vuoksi.  Korona on joku virus tai jotkuthan kertovat opetusvideoillaan, että mitään viruksia ei ole edes olemassa. Virusteoria olisi siis huijausta. Joka tapauksessa olen ihan livenä nähnyt, miten korona aiheuttaa loogisia tartuntoja ja myös vakavia sairastumisia sekä kuoleman ihmisille. (Olen siis elävässä elämässä kohdannut näitä oikeaita ihmisiä, joten en keksi tätä asiaa tai ole kuulopuheen varassa). En voi tietenkään olla ajattelematta sitä, että "se" on päästetty tahallaan liikkeelle maailmanlaajuisen kaaoksen aiheuttamiseksi. Sattumaan en  todellakaan tässä asiassa usko. Minulla on vain vahva epäilys, että tällä pandemialla on aivan jokin muu tavoite, paljon isompi tavoite kuin pelkkä rokote. Hyvinkin voisin kuvitella, että tällä lyödään monta kärpästä yhdellä iskulla. Maailman talousjärjestelmä romuutetaan,  yksityisomaisuudelle tulee uusjako ja jokainen tulee tuntemaan sen nahoissaan tulevina aikoina.  Mitä muuta kieroa ovat eliitit suunnitelleetkaan ihmiskunnan päänmenoksi? Mitä kaikkea tämän koronaepisodin varjolla tehdäänkään, kun ihmisten silmät on suunnattu pandemiaan? Kukaan tuskin voi sitä tietää tarkasti. Kaikki ovat arvailuja.

Tämä rokotefarssi saattaa olla ehkä kenraaliharjoitus maailmanlaajuiselle pedonmerkkijärjestelmälle. Tämä on maailmanlaajuinen kampanja, jonka avulla testataan merkitsemisjärjestelmän heikkouksia ja toteuttamisen esteitä. Ihmisten tavoittamista eri puolilla maailmaa tarkkaillaan, hallituksia ohjeistetaan samalla tavalla ja kukin käyttää omassa maassaan omalle kansalleen sopivia kuristusmenetelmiä koronan torjumisessa. Näillä kaikilla toimilla harjoitellaan maailmanlaajuisesti, se on minun mielestäni aivan ilmiselvää. Ikäänkuin seurattaisiin samanlaista käsikirjoitusta jokaisessa maassa. Kunkin maan pellepoliitikot vaan noudattavat omaa rooliaan tässä maailmanlaajuisessa hollywood-leffassa. Luultavasti voi mennä vielä vuosia, ennenkuin antikristus asettuu johonkin ihmiseen ja edellyttää jonkinlaista merkitsemistä, joka osoittaa kuuliaisuuden ja palvonnan juuri häntä kohtaan. Koronarokotteeseen ei ole tällä hetkellä liitetty jonkun yksittäisen henkilön auktoriteetin palvontaa. Joku julistaja onkin sitä mieltä, että mitään varsinaista pedon merkkiä ei ole eikä tule, vaan merkki otsaan tarkoittaa antikristuksen uuden uskomusjärjestelmän omaksumista ja merkki käteen ovat ne työt, joita tehdään pedon valtakunnan eteen. Ikäänkuin raamatun pedon merkki olisi symbolinen kuvaus eikä toteutuisi konkreettisella tavalla. Siinä tapauksessa tämä korona-pedonmerkki-järjestelmä olisi huijausta, jolla ihmiset saadaan uskomaan väärään merkkiin, katsomaan väärään suuntaa, kiinnittämään katse väärään asiaan. Tätä merkkiä ja sen mahdollista toteuttamisat seuraavat kristittyjen lisäksi muutkin ryhmät.

Tilanne, jossa kovin moni kristitty vastustaa rokotusta raamattuun vedoten saattaa johtaa kristittyjen vainoon. Siinä samalla menee tietenkin jokunen muukin ryhmä, mutta kristityt ovat varmasti pääkohde, jos päitä alkaa tippumaan tämän vuoksi. Jos siis mennään jossain vaiheessa pakkorokotuksiin. Kristittyjä voidaan ääritilanteessa syyttää myös pandemian levittämisestä, jos he eivät rokotetta ota ja pandemia leviää leviämistään. Tämä on hyvin todellinen skenario. Onhan rokottamattomien lapsien vanhempia Suomessakin syyllistetty vaikkapa tuhkarokon leviämisestä ja paineen alla ovat monet myös taipuneet lapsilleen rokotteen ottamaan.

Olenpa miettinyt sitäkin, että mitäpä jos... siis tämä on täysin omaa ajatustani, eikä perustu mihinkään videoon tai opetukseen tai näkyihin tai muuhunkaan. Tämä on pelkkää omaa spekulaatiota ja vilkasta mielikuvituksen tuotetta. 

Mitäpä, jos tämän avulla kartoitetaan niitä kansalaisia kussakin maassa, jotka eniten vastustavat hallitusta, auktoriteetteja ja annettuja määräyksiä? Mitäpä jos lopulta juuri ne, jotka kieltäytyvät rokotuksista, vastustavat maskipakkoa, vastustavat kaikenlaisia rajoituksia, levittävät salaliittoteorioita tms. karsitaan ensimmäisinä vastustamasta yhtä uutta maailmanjärjestystä? Jäljelle jäisi siis vain ne sokeasti tottelevaiset lampaat? Jospa seuraava "korona-aalto" iskeekin tosissaan juuri niihin, jotka eivät ole rokotusta ottaneet? Tai tulee joku muu karmea pandemia, verenvuotokuume tai paiserutto tai lihasyöjäbakteeri, joka oikeasti tappaa ihmisiä ihan silmien edessä? Jos minä olisin kiero maailmanvaltias, joka haluaisin eroon kapinoitsijoista tai vastustajista, toimisin juuri tällä tavalla. Tarkkailisin ja testaisin ensin jollain tavalla ketkä ovat uskollisia ja ketkä ovat kapinallisia ja sitten iskisin ovelasti kapinallisten kimpuun ja tuhoaisin heidät jollain tavalla.  Sitten keksisin sen, että nämä kuolivat sen vuoksi, koska eivät ottaneet koronarokotusta ja kiittäisin ja ylistäisin näitä muita ihmisiä, jotka ovat olleet viisaita ja valveutuneita ja uskoneet kaiken. Sitten esiintyisin kaikkivoipana pelastajana ja jollain ihmekeinolla saan pandemian "taltutettua". Loput kansalaiset sitten kumartaisivatkin minua suurena pelastajana. 

Kunhan vain spekuloin, ei Jumala tietenkään anna tapahtua omilleen mitään tällaista. Saatanakin on Jumalan saatana. Sillä on rajat, joiden rajoissa toimia ja Jumala on kaiken yläpuolella.

Palatkaamme siis siihen pahaan lääketeollisuuden tuotokseen eli lääkemyrkkyihin. Nyt kaikuu jo sellaiset äänet, että kaikki lääkkeet ovat pahoja ja niitä määräävät lääkärit ovat pahoja ja lääkkeitä valmistavat tahot ovat pahoja. Kaikki ovat illuminaatin propagandan uhreja ja toteuttavat ihmisten myrkyttämistä. Jos tämä käsitys alkaa olla vallitsevaa, leviääkö aggressiot terveydenhuollon ammattilaisia kohtaan lisääntyvänä vastustuksena? Laajeneeko koronarokotetta kohtaan tunnettava kauhu ja pelko koskemaan kaikenlaista lääkehoitoa? Unohdetaanko, että lääkkeet myös tuovat suuren avun ihmisille. Kuka määrittää ne lääkkeet joita esim. uskovaiset saa ottaa ja joita ei saa ottaa? Onko vain ihon alle injektoitavat lääkkeet vaarallisia, vai koskeeko se myös tabletteja tai suonensisäisiä lääkkeitä? Jos siis ajatellaan, että lääkeet ovat myrkkyjä? Syyllistetäänkö lääkkeitä käyttäviä ihmisiä tämän seurauksena? Vähän samalla tavalla, kun jokunen vuosi sitten ja varmaan vieläkin jotkut tahot ajattelevat sairauksien olevan riivaajien ilmenemismuotoja, jonka vuoksi niitä tulee ajaa ihmisistä ulos.

Olen näitä asioita pohtiessa muistellut myös asioita, jotka ovat ehkä unohtuneet tältä sukupolvelta. 

Moniko muistaa reumaa sairastavien vääntyneitä sormia ja raajoja? Minä muistan. Tänä päivänä niitä ei juuri näy hyvien lääkkeiden ansiosta. Osa reumalääkkeistä on todella voimakkaita ja saattaa aiheuttaa vakavia sivuvaikutuksia. Moni on kuitenkin valmis sietämään niitä jostain syystä.

Moniko muistaa, että astmakohtauksiin on kuollut ihmisiä menneinä aikoina, koska astmalääkitystä ei juurikaan ole ollut? Minä muistan. Olen ollut elvyttämässä tällaisia tapauksia. Muistan, että vaikeat astmakohtaukset hoidettiin aina "astmatipalla" ja sitten potilaat taas menivät kotiin, kunnes tuli seuraava kohtaus. Nykyiset astmalääkkeet ovat lähes poistaneet tällaiset vakavat astmakohtaukset. 

Moniko muistaa ajat ennen suurinta "rotanmyrkkyä" eli Marevania? Minä muistan ne mummut ja paapat, jotka saivat aivohalvauksen ja menettivät puhe- ja liikuntakykynsä parhaassa iässä. He makasivat vuosikymmeniä sängyssä raajojen muuttuessa spastisiksi ja nivelten jäykistyessä. He sairastuivat sen vuoksi, että heidän verenpainetauteihinsa ja rytmihäiriöihinsä ei ollut kunnollisia lääkkeitä. Heitä on tänä päivänä erittäin vähän. Liekö Marevanin käytöllä yhteyttä tässä?

Näiden esimerkkien vuoksi minun on vaikea tavoittaa tätä kasvavaa vihaa ja vastustusta lääkkeitä kohtaan. Ei se toisaalta haittaa, vaikka muutama vastustaja ei halua käyttää pahojen lääketehtaiden tuotoksia, valehtelevien lääkäreiden arviointeja ja pysyvät erillään terveydenhuollon palveluista. Niitä, jotka haluavat näitä palveluita käyttää, riittää kyllä ylenpalttisesti.

Minäkin niin haluaisin, että ei tarvitsisi mitään lääkemyrkkyjä käyttää ja aina saisi pysyä terveenä. Haluaisin, että vanhenemisen seurauksena ei tulisi raihnaisuutta tai nivelkipuja tai muistihäiriötä tai sokeutta tai kuulon heikkenemistä.  Haluaisin, että ihmisten elämäntavat olisivat nin terveellisiä, että mitään lääkkeitä ei tarvitsisi. Mutta voisitko nähdä tällaista tulevaisuutta? 

Lääketeollisuuden vastustaminen onnistuu sellaiselta, joka on pysynyt terveenä ehkä noudattamalla  terveysgurujen ideologioita. Respect niille, jotka pysyvät näissä elämäntavoissa. Tavalliselle ihmiselle, jolle ruoka on yksi elämän isoja iloja ja kulinaristinen nautinto, ei dieettien noudattaminen onnistu itsekkään ja kurittoman lihallisen himon vuoksi.

Aika monella ihmisellä on joku pitkäaikaissairaus ja he käyttävät siihen lääkitystä. Mitä vanhemmaksi ihminen tulee, sitä suuremmalla todennäköisyydessä joutuu taipumaan tämänkin asian edessä. Perusterve ihminenkään on tuskin välttynyt antibioottihoitoa vaativalta infektiolta. Niihin me olemme valmiita, ainakin suurin osa meistä. Tämän osan lääkemyrkkyjä siedämme. Näissäkin on äärettömän vakavia sivuvaikutuksia ja haittavaikutuksia, mutta niistä näkee tuskin koskaan valituksia.  Aika kummalliselta tuntuu että maailmanlaajuiseen huumeidenkäyttöön ei ole samalla intensiivisyydellä tartuttu kuin tähän pandemiaan, vaikka huumeet tuhoaa ja tappaa nimenomaan nuoria ihmisiä. Jos haluttaisiin lopettaa tämä, niin varmasti se onnistuisi, joten siihen ei halutakaan puuttua. Tässä kohtaa on suuri epäilys siitä, että jotain pimeään kätkeytyy siihen, että nuorten ihmisten halutaan tuhoavan elämänsä, perheensä ja terveytensä ja joutuvan ennenaikaiseen hautaan kaikenlaisten mämmöjen käytön vuoksi.

Olen huolissani myös siitä, että lääkeyritykset ovat maailmassa hyvin harvojen  yritysten käsissä ja kaikki lääkevalmistus on viety pois Suomesta. Me olemme täysin riippuvaisia ulkomailta tuotavista lääkkeistä. Suomen terveydenhuollon toimijoilla on lääkkeiden suhteen erityinen velvoitevarastointi välttämättömimmissä lääkkeissä. Niiden määrä ei takaa kaikkien sairausryhmien lääkehoidon jatkumista, jos sattuisi lääkkeiden maahantuonti loppumaan. Me olemme saaneet varoituksia siitä, kun ajoittain on ollut suuria ongelmia joidenkin lääkkeiden saatavuudessa. Miten käy, jos meille niin tärkeiden lääkkeiden saatavuus loppuu? Diabeetikot eivät saa insuliinia tai syöpäsairaat kipulääkkeitä? Skitsofrenian lääkkeet loppuvat ja ihmisiä sekoaa? Elämä muuttuu helvetiksi monen ihmisen kohdalla, kun lääkkeiden saatavuus loppuu. Ehkä Saatana tuossa vaiheessa tarjoaa jotain omaa parannuskeinoaan tilanteeseen? Kaikenparantavaa rokotetta kenties?

Jos ja kun me noihin kaaoksen aikoihin tulemme, on Herran kansan ehkä noustava siihen asemaan, johon heidät on tarkoitettu. Raamatussa puhutaan uskon rukouksesta, joka pelastaa sairaan ja hän nousee jälleen. 

 Jaak. 5:15 Ja uskon rukous pelastaa sairaan, ja Herra antaa hänen nousta jälleen; ja jos hän on syntejä tehnyt, niin ne annetaan hänelle anteeksi. 

Uskon kautta sairauksien parantamisesta olemme vielä kaukana. Tiedän kyllä, että sairaiden puolesta rukoillaan tänäkin päivänä ja sairaita myös paranee tänäkin päivänä rukousten seurauksena. Sairaiden puolesta rukoilemisessa ollaan ehkä liiankin arkoja, pitäisi rohkeammin tarttua siihen lupaukseen mikä Herraltamme on saatu.

 Jaak. 5:14 Jos joku teistä sairastaa, kutsukoon tykönsä seurakunnan vanhimmat, ja he rukoilkoot hänen edestään, voidellen häntä öljyllä Herran nimessä.

Minäkin niin haluaisin, että sairaudet parantuisivat uskon rukouksella ja emme tarvitsisi lainkaan lääketeollisuutta tai terveyskeskuksia tai keskussairaaloita tai terveystaloja tai muitakaan hyvän mielen laitoksia. Onko meillä riittävästi uskoa tai edes tarvetta rukoilla, että Jumalan käsi koskettaisi ja parantaisi sairaita? Seurakunnalle on annettu tämä tehtävä maan päällä, jossa ajetaan ulos riivaajia ja voidellaan sairaita öljyllä ja parannetaan heitä.

Mark. 6:13 Ja he ajoivat ulos monta riivaajaa ja voitelivat monta sairasta öljyllä ja paransivat heidät.

Raamatun Jumala lupaa meille, että hän voi meidät parantaa fyysisista vaivoista, hänelle se ei ole mikään iso juttu. Tavallinen ihminen voi rukoilla tätäkin asiaa luottamuksessa Jumalaan jättäen hänelle kaikki mieltä painavat asiat. Muistan kerran vuosia sitten kirkossa Juntusen ja Jalovaaran parantumiskokouksessa kuulleeni takaani keskustelun, jossa suurta kansanpaljoutta arvioitiin sanoilla: "kaikki haluavat päästä terveenä helvettiin". Tuolloin se kuulosti kauhealta. Mukanani ollut henkilö oli aivan järkyttynyt ihmisten arvioinnista.

Mikään ruumiillinen sairaus ei kuitenkaan ole niin paha kun meidän sielumme sairaus, joka erottaa meidät iankaikkisesta Jumalasta. Meidän tulee parantua ennen kaikkea synneistämme, kun huudamme hänen puoleensa ja tunnustamme syntimme ja kadumme niitä. 

 Ps. 30:3 Herra, minun Jumalani, sinua minä huusin, ja sinä paransit minut.

Itse asiassa Jeesus saarnasi valtakunnan evankeliumia ja paransi tauteja ja raihnaisuutta. Tämän saman tehtävän hän antoi apostoleille. Me olemme antautuneet maallisten parantajien valtaan. Kiitos kuitenkin Herralle heistä, 

Jospa lopunaikojen maanalainen seurakunta kuitenkin joutuu jälleen palaamaan alkulähteille, jossa on pakko rukoilla sairasten puolesta? Jospa tuolloin ei ole muuta mahdollisuutta, sillä ei ole mahdollisuutta mennä uuden maailmanjärjestyksen terveyskeskuksiin ja parantoloihin, jossa menettää mahdollisesti päänsä? Jospa tuolloin Rukoillaan sairasten puolesta ja he parantuvat?

Matt. 4:23 Ja hän kierteli kautta koko Galilean ja opetti heidän synagoogissaan ja saarnasi valtakunnan evankeliumia ja paransi kaikkinaisia tauteja ja kaikkinaista raihnautta, mitä kansassa oli.

Jeesus kulki tuonaikaisen seurakunnan keskellä ja saarnasi evankeliumia ja paransi tauteja. Eli tauteja oli tuolloinkin olemassa, ennen lääketehtaita ja pahoja "pharmaseutteja". Ja ihmisillä oli raihnaisuutta vanhenemisen seurauksena. Kaksitahoinen tehtävänkuva oli Jeesuksella ja tämän saman tehtävän hän antoi opetuslapsilleen. Hekin kulkivat kylästä kylään ja

JULISTIVAT EVANKELIUMIA

JA

PARANTIVAT SAIRAITA

Luuk. 9:6 Niin he lähtivät ja kulkivat kylästä kylään julistaen evankeliumia ja parantaen sairaita kaikkialla.
 
ONKO MEIDÄN TEHTÄVÄMME JEESUKSEN SEURAAJINA JOTENKIN MUUTTUNUT?

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Amalekin henkeä vastaan taisteleminen

Israelin pääministeri Benjamin Netanyahu vertasi Hamasin terroristeja   raamatussa esiintyviin Amalekilaisiin.   Hän kehoitti muistamaan mi...