Niin vastenmielistä kun politiikka onkin jo pitkään ollut, sanon muutaman sanasen tästä nykyisestä tilanteesta. Olen surullinen ja voimaton katsellani ja kuunnellessani uutisvirtaa. On astuttu yhdestä todellisuudesta toiseen todellisuuteen. Nykyinen todellisuus on kuitenkin jatkoa edelliselle. Tasan kaksi vuotta uutisvirran täytti vain yksi asia, sillä muut sivuutettiin. Muut ovat päässeet tästä todellisuuden irvikuvasta. Minä en. Se pitää vankinaan enää terveydenhuollon ihmisiä. Se on pistänyt koukun syvälle ihoon ja kiristää ja kiristää. Vielä jotkut muutkin siitä tulevat osallisiksi, mutta suurin osa on kääntänyt katseensa jo seuraavan aiheeseen. Informaatiotulva jatkaa kierroksiaan vain toisessa muodossa.
Sodan uhka tuodaan nyt jokaisen ihmisen silmille. Se on ainoa uutisvirta. On vain yksi totuus. Sitä toitotetaan tv-tuutista kaiken päivää. En ajattele nyt näitä uutisvirtojen sisältöjä, vaan menetelmää, jota käytetään. Se on aivan sama menetelmä: toistoja, toistoja ja vielä kerran toistoja. Kun ensin eteemme luotiin kuva maailmanlaajuisesta sairaudesta, joka uhkaa jokaisen ihmisen elämää, luodaan nyt kuva sodasta joka uhkaa jokaisen ihmisen turvallisuutta. Sodan kauhut tuodaan silmille tavalla, joka ei jätä ketään kylmäksi.
Tämä on sitä suurinta propagandaa mitä voidaan välittää. Meille esitetään juuri niitä uutisia, joita meidän halutaan näkevän ja kuulevan. Ne on hyvin ohjattu, taitavasti sanoitettu ja tunteisiin vetoavia. Nyt on vain yksi totuus ja kaikki muu on valhetta, kuten aikaisemman uutisen kohdalla on nähty. Ilman omaa tietäni näissä valheen viidakoissa, uskoisin kaiken juuri niinkuin se esitetään. Mutta kun ei vaan enää usko, vaikka se tuodaan näin kauhealla tavalla silmille. Maailma on sen vaikutusvaltaisten pelureiden leikkikenttä. Sieltä he ohjailevat toimintaa ja luulevat olevansa jumalia. Amerikka ei ole yhtään niin syytön kun se esittää olevansa. Eniten minua kiusaa tässä se, että Ukrainan presidentti, kuka se lieneekään, on NÄYTTELIJÄ, KOOMIKKO ITSEASIASSA. Ei se tee tietenkään hänestä mitenkään epäpätevää predidenttiä, onhan valkoisessa talossakin ollut näyttelijäuran tehnyt veteraani. Mutta katseltuani hänestä ja hänen perheestään esitettyjä googlekuvia, tuli tietynlainen mielikuva, eikä se ollut miellyttävä. Hän on osa tätä suurta peliä, valitettavasti. Hänen osansa on mielestäni kauhein, sillä hän uhraa oman kansansa tässä pelissä. Ei Putinkaan missään sivuroolissa pelaa, vaan hän näyttäytyy tarinan roistona. Ukrainan presidentti taas on tarinan sankari, patriootti, oman kansan mies (epäilen tätäkin, siis että onko edes mies). Amerikka on se gangsteri tässä taustalla, siellä se myhäilee maailmanvaltiaana ja taitaa olla koko pelin johtaja.
Huomaan ajattelevani taas asioista eri tavalla kun muut ja se ahdistaa minua. Miksi en voi uskoa kuten muut, sen mitä näytetään ja sen mitä tapahtuu? En edes voi ottaa osaa keskusteluun, kun olen niin poikkeava ajattelussani. Mutta yhdestä asiasta on yhteinen mieli: ukrainan kansa on joutunut keskellä tätä leikkikenttää. He ovat keskellä Saatanallista peliä, ja siinä on pelissä heidän kotimaansa, kotinsa ja kaupungit. Siinä on pelissä oma ja lähesten henki, koko elämä, joka on muuttunut hetkessä. Ei siellä varmaan helppoa ole ollut tähänkään saakka, mutta sota muuttaa kaiken. Suren syvästi tämän kansan puolesta, niiden tavallisten ihmisten puolesta, jotka sydämestään puolustavat maataan. Suomestakin tämän kansan miehet laskevat työhanskansa ja palaavat kotimaahan taistelemaan. On siinä meillä ihmettelemistä. Näen suomalaisten miesten suorastaan kumartavan maahan saakka näiden urhoollisten miesten vuoksi. Suomalaisissa miehissä ,ainakin osassa, on syvään kasvanut kunnioitus isänmaallisuutta ja isänmaan puolustamista kohtaan. Mutta on niitäkin jotka tässä tilanteessa ovat sanoutuneet irti reservista, siis suomalaisesta reservistä. He pelkäävät tulevaa sotaa ja irrottavat itsensä siitä jo nyt. Hävetkää pelkurit! On minuussakin sen verran isänmaallisuutta että tällainen toiminta saa paheksuntani.
Putin on nyt tarinan roisto, se suuri saatana, jota koko maailma vihaa. Suomalaiselle ryssävihalle on nyt vientiä. Se on täyttänyt koko maailman. Ei se kaukana ole ollut kenestäkään meistä. Tutkiessani Karjalan sukuhaaraani on minut vallannut syvä suru niiden ihmisten puolesta, jotka joutuivat jättämään hetkessä elämänsä ja kotinsa ja kaiken juuri tuon "Ryssän" takia. Sinne meni viljavat pellot ja "joutui näitä kivisiä peltoja viljelemään", kuiten pappani on sanonut. Isoisovanhempani kuolivat peräkkäin vähän sen jälkeen, kun heidät oli evakuoitu sodan jaloista pois Karjalasta. Lueskelin evakuointijärjestelyjä esim. Räisälän pitäjän kohdalta. Jokaiselle Karjalan pitäjälle oli osoitettu alkusijoituspaikka, johon he menivät. Osattiin sitä pakolaisten vastaanottaminen järjestää jo tuolloinkin. Se oli suunnitelmallista ja järjestelmällistä, vaikka kiireellä jouduttiinkin toimimaan. Räisälän pitäjän asukkaat evakuoitiin Etelä-Pohjanmaalle Ilmajoen pitäjään. Siellä isoisovanhempani kuolivat eikä heistä jäänyt hautaakaan jäljelle. Muu perhe hajotettiin myöhemmin niihin Suomen kuntiin, jotka oli valittu loppusijoituspaikaksi. Haava on ehkä umpeutunut suurimalla osalla meistä ja me elossa olevat sukupolvet olemme unohtaneet kaiken sen tuskan mikä liittyi sotaan. Myös olemme unohtaneet vihan mitä Karjalaisia kohtaan tunnettiin ja miten heitä syrjittiin. He olivat niitä, joille annettiin jonkun toisen omaisuus, pellot ja metsät, jotta he voisivat aloittaa elämänsä alusta. Ja tämä vihakin kantoi sukupolvelta toiselle. Nämä sukupolvet ovat kadonneet. Mutta ryssäviha nousee ihan uskomattomiin kierroksiin vielä nykyisissäkin sukupolvissa. Ihmiset ovat heränneet vihaamaan ryssiä oikein luvan kanssa ja heränneet auttamaan Ukrainaa. Nuoret urhot ovat nousseet ja lastaneet laivueita ja lähteneet auttamaan Ukrainalaisia ihmisiä. Yksittäisiä ihmisiä tai retkikuntia on lähtenyt pelastusmatkoille. Kohta heistä kerrotaan uutisvirrassa sankaritarinoita. Tämä uutisointi on hyvin ennakoitavissa. He ovat niitä arjen sankareita! Tunteiden liikehdintä on valtavaa, tunteiden voimalla tehdään uskomattomia asioita ja uhrataan vaikka mitä.
Ihmiskunta on nyt viimein saanut kollektiivisen vihollisen. Tämä viha yhdistää ihmiskuntaa ennennäkemättömällä tavalla. Tosin en tiedä miten on islamistien laita, onko Putin heille ystävä vai vihollinen? Siitä ei ole puhuttu mitään. Tämä vihollinen yhdistää kuitenkin länsimaita ja länsimaalaisia ihmisiä, jotka jostain syystä samaistuvat ukrainan kansan ihmisten kanssa. Helpompi on tietenkin samaistua samanvärisiin ihmisiin, sillä toisenväristen hätä ei saanut kaikkia länsimaisia ihmisiä houkuteltua mukaansa. Nyt se sitten totta. Etenkin ne patriootit, jotka vastustivat edellistä "sodan uhrien" pelastamista ovat siinä nyt täysillä mukana. Soraääniä ei kuulu enää perussuomalaistenkaan keskeltä. Ovelasti pelattu!
Pandemia on valmistanut ihmisiä tähän. Millaista psykologiaa se on? Mielestäni sen on jonkinlaista mielen hallintaa, joukkojen hallintaa. Kaikki ovat seuranneet pandemian näyttämöä viimeiset kaksi vuotta ja liimautuneet kaikenlaisiin asioihin sen ympärillä. Jotain ihmisten mielissä on rikkoutunut tämän uutisoinnin ja olosuhteiden seurauksena. Mikä on se ovela psykologia, joka tähän kätkeytyy? En tiedä, en ole mikään asiantuntija näissä asioissa. Propagandaa kuitenkin on harrastettu tämän keinoin ihan tolkuttomasti.
Mikä on oikein ja mikä väärin, en sitä tiedä, mutta tämän näytelmän ohjaaja on tiennyt mitä tekee. Ihmiset jaettiin kahtia suhtautumisessa rokotteisiin ja pandemiaan ja sen uskottavuuteen. Joku vieläkin kieltää koko jutun, toiset on yhtä tosissaan kuin ennenkin, rätti naamalla myös vapaa-aikana, vaikka kukaan ei pakota. Kaikki toisinajattelijat tuomittiin, kumpaa porukkaa he olivatkaan. Mitä vihaisemmin ihmiset suhtautuvat, sen varmemmin toinen osapuoli on poteroihinsa mennyt. Mutta tuo pandemiavaihe oli vasta alkusoittoa. Nyt syntyy taas jakolinjoja. Ihmisiä jaetaan suhtautumisessa Venäjään. Ihmisiä ikäänkuin seulotaan kuin jyviä akanoista. Vieläkö on kriitikoita? Kuka uskaltaa asettautua Putinin puolelle? Putin on suuri saatana ja natsi ja mielisairas ja mitä muuta tahansa. Ihmiset ovat kuin tulessa tämän sodan vuoksi. Ihmiset ovat alkaneet vihata kuin yhteisestä mielestä ja sielusta tuota yhtä ihmistä, Putinia. Ihmiset ovat saaneet yhteisen kohteen jota yhteisestä suusta vihataan, tuomitaan ja halutaan tuhota. Putin on itse pahuuden ruumiillistuma! Tarinan roisto kun saa tuomionsa niin kaikki on taas hyvin. Ihmiset huutavat jo nyt entistä koevemmin, että ristiinnaulitse, ristiinnaulitse! Mitä terävämmät naulat niin sen parempi. Eikä kukaan sano, että tämä on tuomitsemista, syrjimistä tai väärin, jota on huudettu joka ikisestä pienestäkin poikkipuolisesta sanasta toista ihmistä kohtaan. Ei puhuta oikeudenmukaisuudesta, ihmisoikeudesta tai muustakaan diipadaapasta mitään. Putin on SAATANA.
Mitä tämä kertoo meistä ihmisistä? Muutamassa päivässä kaikki suuret yritykset lopettavat liiketoimintansa Venäjällä? Muutamassa päivässä koko maailman ekonomia muuttaa suuntansa. Suomessakin näytettiin miten areenan seinästä irrotettiin Hartwallin kylttiä. En kyllä ymmärtänyt miten tämä liittyy mihinkään? Suomessa olevat venäläiset ihmiset ovat joutuneet vihatuksia Putinin toimien vuoksi. Suomessa on paljon venäläisiä, sillä he taitavat olla suurin yksittäinen kansalaisryhmä Suomessa olevista ulkomaalaisista. Suomessa on oikein ryssävihan kulta-ajat menossa. Kaikki patoumat saa nyt purkaa kunnolla eikä mikään suomettumisaate ole estämässä meitä. Kuka tuota Saatanaa voisi enää puolustaa? Hänhän on Suuruudenullu ja Mielenvikainen, Maailman tuhooja. Meidän ihmiskunnan vihollinen, suuri Saatana! Kuka nyt enää muuta voisi sanokaan? Jos joku sanoo jotain vastaan, hän on ihmiskunnan vihollinen, rauhan vihollinen ja suuresti tuomittava ihminen.
Mitä tämä kertoo nykypäivän ihmisistä? Kaikki ovat joukkohypnoosissa jota on valmisteltu pandemian kautta. Tiesinkin, että Pandemia on vain vipuvarsi johonkin muuhun. Ei pandemia ollut mikään pääasia, se oli vain psykologinen operaatio seuraavaan vaiheeseen ihmiskunnan historiassa. Ihmiset sotkeutuivat uskomaan ja nielemään asiat puolin ja toisin. Ihmisten jakolinjoja vahvistettiin. Nyt jakolinjalla on suhtautuminen tähän Ukrainan sotaan ja Venäjään. Suomessa jakolinjaksi tulee NATO, tuo ihmeellinen puolustusliitto, joka takaa Suomen koskemattomuuden! Hei, uskooko tuohon kukaan? EN minä ainakaan. Suomea ei voi pelastaa kukaan eikä mikään. Suomen kohtalon hetket on määrätty jo ennalta. Suomen kansan luopuminen Jumalasta on johtanut tähän kuolleeseen tilaan, jossa ihmiset luottavat johonkin sellaiseen, joka ei koskaan voi turvaa tuoda. Edellisessä sodassa Suomi luotti Saksaan, nyt pannaan toivo NATOON.
Anteeksi vaan NATO fanaatikot, minä en kannata NATO jäsenyyttä. Minun mielestäni se tuo Venäjän porteillemme nopeammin kuin mikään muu. Oikeastaan on ihan sama meneekö Suomi Natoon vai ei. Venäjä tulee joka tapauksessa Suomeen, sillä se ei saa itselleen mitään, eikä kohtalolle mitään. Suomi on nyt epätoivoinen ja kaikki hallinnon toimet osoittavat sen. Suomen presidentti lähtee Amerikkaan, puolustusministeri lähtee Amerikkaan, Emma Kari hehkuttaa ilmatolakia, keskuta on herännyt valmiusvarastoihin ja perussuomalaisten Halla-ahokin haluaa niitnin Putinin otsaan. No toki iki-ihana pääministerimme Sanna kukoistaa kuin Lilja laaksossa ja meikkitaitelijat ovat panneet parastaan. Mihin ovat hävinneet kommunistit? Mihin on hävinnyt Iiris Suomela, tuo vihreiden nuori taimi? Voi miten säälittävää touhua. EI maailman ihmiset kuitenkaan parempaan pysty. Me katsomme nyt sitä, miten maailman ihminen toimii uhkan edessä. Ei tämän päivän ihminen käänny elävän Jumalan puoleen. Ei sitä ainakaan voi ääneen tunnustaa, joutuu pian korkeimpaan oikeuteen. Voi meitä! Voi meitä! Meidän etsikkoaika on mennyt ohitse.
Venäjä tulee kesällä. Ei vielä ensi kesänä, mutta ehkä jo seuraavana. Minä tiedän, että minä tiedän, että minä tiedän. Jumala on sen minulle näyttänyt jo vuosia sitten, että Venäjän koneet tuleva Suomeen keskellä kesää ja hellettä. Se yllättää tavalliset ihmiset. Minä en ole mitään suurien näkyjen ihminen, mutta tämän on Jumala minulle näyttänyt. Se oli elävä ja voimalinen uninäky jo useita vuosia sitten. Se oli vaikuttava ja ihmeellinen, erittäin mieleenpainuva. Joten varustautukaa vielä kun voitte, vielä on hetki aikaa. Suomen valmiusvarastot eivät riitä, se on fakta.
Tähän ihmisiä vaivaavaan joukkohypnoosiin vielä palatakseni. Ihmiskunta on saatu nyt vihaamaan Putinia ja Venäjää. Ihmiset on saatu asemaan jossa heillä on yhteinen mieli ja halu ja tahtotila. Onko ihmiskunta koskaan ennen ollut tällaisessa asemassa? Ehkä kaikki maailman ihmiset eivät vielä ole mukana tässä kollektiivisessa vihassa. Ehkä tarvitaan vielä jotain muuta jotta koko maailman ihmisten sielu ja mieli yhtyy. Ehkä tarvitaan vielä useita konflikteja ja pahuutta ja nälkää ja kuolemaa eri puolilla maailmaa, jotta koko ihmiskunta alkaa huutaa pelastajaa. Mutta ihmiset eivät huuda pelastajakseen sitä ainoaa oikeaa pelastajaa, vaan he huutavat pelastajaa maailmasta.
Samalla tavalla, kun ihmiskunta voidaan saada kollektiivisen vihan valtaan, se kerran saadaan rakastamaan yhtä maailman pelastajaa. Tämä on ilmiselvää. Aikaisemmin on ollut vaikea nähdä miten voisi tulla joku antikristus, jota kaikki haluavat palvoa, mutta enää se ei ole yhtä kaukana. Kyllä ihmiskunta saadaa näillä kriiseillä seisomaan vaikka päällään. Joukkohypnoosia.
Raamatun mukaan antikristus on mies, mutta ei aivan perinteinen mies, sillä hän ei kumarra mitään aikaisempaa jumalana pidettyä eikä myöskään ole kiinnostunut seksuaalisesti naisista. Hän on andorgyyni sen ymmärryksen mukaan mikä itselläni on. Joskus olen kyllä epäillyt, että henkilö saattaisi olla biologinen mies, joka on muuttanut itsensä naiseksi. Ihmiskunta voisi ottaa äitihahmon pelastajakseen. Jumala ei kuitenkaan kutsu miestä naiseksi tai naista mieheksi. Vaikka tämä ulkoisesti olisikin nainen on transu jumalan silmissä mies kuten hänet oli tarkoitettukin olemaan. Mutta tulkintani ja spekulaatio voi hyvinkin olla väärin. Se voi olla joku androgyyni merihirviökin enkelin puvussa.
Nyt kuitenkin on ilmiselvää, että ihmiskunta saadaan tällaiseen kollektiiviseen "samanmielisyyteen" riittävän tehokkaalla propagandalla ja vuosia kestävällä paineella. Kerran saapuu siis rakkautta ja rauhaa ja yhtenäisyyttä julistava henkilö. Tämä henkilö on kiinnostunut vain vallasta, vain asemstaan ihmiskunnan Jumalana. Antikristus haluaa sille paikalle, johon Jumala kuuluisi ja sille sallitaan se hetkeksi. Siitä juuri Raamattu puhuu. Lopun aikona ilmestyy Antikristus, joka saa koko ihmiskunnan kumartamaan sitä. Ihmiskunta suorastaan vaatii tätä johtajaa ja on valmis kumartamaan häntä. Ihmiskunta on valmis merkitsemään itsensä tämän johtajan omaisuudeksi ja valmis hylkäämään lopullisesti elävän Jumalan. Ihmiskunta on oikeastaan melko kypsä Antikristuksen tulemiseen. Ei siltä enää paljon vaadita. Kun saadaan joku näyttämään tosi Saatanalliselta, voidaan joku toinen tuoda näyttämälle pelastajana.
Miten taitavia näyttelijöitä onkaan pantu maailman näyttämölle. Todella panevat parastaan. Maailman näyttämöllä tarina etenee, ei tämä ole vielä valmis näytelmä, sillä jatkoa seuraa.
Minä en ole kenenkään puolella ketään vastaan. Putinin teot kauhistuttavat minua aivan yhtä paljon kuin muitakin, olen samassa yhteisessä kollektiivissa. Sen halusin vielä sano, ettei jollekin tule mieleen jotain muuta tämän tarinan perustella.
Poikkeuksellisesti teen tämän vain äänitteenä enkä myöskään jätä kommentoinnille mahdollisuutta. Haluan tehdä tämän pohdinnan täysin vapaana ulkopuolisesta vaikuttamisesta. Olen ollut kiitollinen jokaisesta palautteesta, jota olen saanut ja jokaisesta kannustuksesta jota olen saanut ja myös poikkeavista mielipiteistä, joita on ilmaistu. Teille kaikille suuri kiitos! Älkää loukkaantuko tästä ratkaisusta.
Jostain syystä ihmisten mielipiteet ovat kuitenkin estäneet minua etenemästä, joten siksi tein tämän vaikean päätöksen. Rukoilen, että Jumala siunaisi jokaista teitä ja auttaisi uskossa eteenpäin. Rukoilen että Isä Jumala antaisi kaikille rohkeutta ja viisautta näinä vaikeina aikoina. Suojelkoon yksin Hän meitä ihmisinä ja kansakuntana tulevina aikoina. Jumala antoi ainoan poikansa, jotta me voisimme saada ikuisen elämän. Hän on ainut, joka voi auttaa mitä tahansa edessämme onkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti