2Tess. 2:7 Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää,
Tämä raamatunjae saatteena on Tapio Puolimatka julkaissut uuden kirjansa "Laittomuuden salainen vaikutus" , jossa hän analysoi laittomuuden salaista vaikutusta ja sen ilmenemistä aikamme yhteiskunnallisissa virtauksissa. Kirjan esittelyssä kerrotaan seuraavaa:
Ensimmäistä kertaa maailmanhistoriassa on syntynyt yhteiskunta, jossa pyritään seksuaalioikeuksien ja lisääntymisterveyden nimissä tuhoamaan lasten ja nuorten seksuaalimoraali ja sukupuolinen identiteetti. Tämän seurauksena yhteiskunnan perussoluna ei tulevaisuudessa ole perhe vaan irrallinen yksilö, massaihminen, jota voidaan tehokkaasti hallita joukkotiedotuksen käyttämien tunteisiin vetoavien mielikuvien avulla.
Tessalonikalaiskirjeen mukaan antikristilliset laittomuuden voimat eivät tehokkaimmillaan toimi avoimesti vaan salaa. Ne kätkeytyvät puheeseen ihmisoikeuksista, myötätunnosta, syrjinnän ja vihapuheen vastustamisesta ja sorrettujen puolustamisesta. Nämä peruskäsitteet murennetaan sisältä käsin ja muokataan vääryyden palvelukseen. Tunteisiin vetoavia teemoja toistamalla ihmisten huomio suunnataan pois laittomuuden aiheuttamasta inhimillisestä kärsimyksestä ja yhteiskunnallisista toimintahäiriöistä.
Tätä kirjaa en ole itse vielä lukenut, mutta Tapio Puolimatkan facebook päivityksiä olen pitkään seurannut . Minuun on tehnyt vaikutuksen hänen taistelunsa tätä ilmiötä esiin tuodakseen. Jo tuo kirjan nimi saa sisäisen maailmani ja henkeni huokaamaan Herran puoleen tämän asian vuoksi.
Olen tutkinut tämän ilmiön taustoja jo pitkään ja ehkä tämä on vielä se mitä pitää kertoa ja nostaa esille ennen mahdollista kanavan likvidointia. Tämä on asia, josta olen äärimmämisen huolissani ja olen ollut sitä siitä lähtien, kun olen tullut käsittämään tämän taustalla vaikuttavaa agendaa.
Tämä on todellinan saatanallinen agenda, tavoitteellinen suunnitelma ihmisen tuhoamiseksi. Ihminen nimittäin on Jumalan luomisteon ydinasia. Jumala loi kyllä maailman ja kaikki mitä siinä on, mutta ihmisen luominen oli ainutlaatuista. Se riski minkä Jumala otti ihmisen luodessaan on ainutlaatuista. Jumalan luomat taivasolennot, enkelit lankesivat ylpeyteen ja enkelit ovatkin meitä ihmisiä paljon ihmeellisempiä, viisaampia ja voimakkaampia olentoja. Raamatun mukaan maa on annettu Luciferille jo ennen ihmistä ja enkelit hallitisivat sitä tavallaan. Jumalan paratiisiin hän kuitenkin loi ihmisen täydelliseksi, mutta myös ihminen lankesi. Jumala antoi ihmiselle vapauden valita hänet tai valita petturi-saatana. Kaikki jotka eivät ole Jumalan puolella, ovat Jumalaa vastaan ja se on antikristuksen henki, joka tämän vaikuttaa.
Tulin tämän asian äärelle jo aika alkuvaiheessa salaliittoteorioita tutkiessani. Ensin niin käsittämätön ja kummallinen asia on saanut lyhyessä ajassa minut käsittämään, miten pitkällä saatanan suunnitelma ihmiskunnan suhteen jo on. Se on toiminut salassa ajaen sinnikkäästi agendaansa ja jostain syystä nyt ollaan aikataulussa, jossa sen ilmituleminen on niin ilmeistä. Kysymys on henkivaltojen taistelusta, ei ihmisten välisestä taistelusta tai ihmisten mielipiteistä tai tunteista tai ajatuksista. Tässä on kysymyksessä sotatila Jumalan ja hänen luomansa saatanan välillä. Saatana on luotu niinkuin ihminenkin ja Jumala on kaiken tämän yläpuolella. Se on nähtävä lohdullisena asiana, vaikka tuntuisikin, että saatana on saanut koko maailman haltuunsa eikä mitään ole enää tehtävissä. Mutta niin kauan kun on elämää, on Jumala voimallinen ja hänen tahtonsa on pelastaa ihmisen sielu. Ruumis on vain maallinen luomus ihmisestä. Se mikä on meidän hengessämme on se Jumalan luomus, joka on iankaikkinen.
Mitä siis tarkoittaa se laittomuuden salaisuus ja mitä minä sillä käsitän lukematta tuota uutta kirjaa? Sukupuoliteema alkaa jo raamatun alkulehdistä ja se valhe, jonka Saatana on punonut. Useissa salaisissa uskomusjärjestelmissä kuten Kabbalassa, vapaamuurareissa, gnostilaisuudessa käsitys alkuihmisestä perustuu siihen, että Jumala (joka heille on Lucifer) loi sukupuolettoman yhden ihmisen tai pikemminkin ihmisen, jossa on molemmat sukupuolet. Kaksineuvoinen ihminen, sekä mies että nainen. Ja viimeisinä aikona tämä ilmiö nostaa päätään monella eri tavalla, joka on kaikkea Jumalan luomistekoa pilkkaava ilmiö.
1Joh. 2:18 Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette
kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta
ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika.
Tämä on siis yksi teoria, jonka todenperäisyyttä en millään voi todentaa. Teoria on kuitenkin luonut uskottavaa selitystä sille ilmiölle, joka on kauhistuttanut minua ja jonka seurauksena lakkasin uskomasta maailman valtiaiden todenmukaisuuteen. Saatana on ovelasti luonut uskomusjärjestelmän, jossa nämä eliitti-ihmiset ovat saaneet salaisen tiedon, kuuluvat salaiseen totuuden sotureiden joukkoon, jolle on uskottu maailman alkeisvoimien salaisuudet. Siihen maailmaan kuuluu myös tämä androgyynin ihmisen malli, jota kutsun Innanna-kultiksi. Voin jossain vaiheessa tätä avata lisää, jos luoja suo. Se millä eliittiä siinä pidetään ei ole selvillä, tuskin kenelläkään. Mutta niin samaan suuntaan se osoittaa, että maasta ja kansasta riippumatta niiden valtiaat noudattavat tänä päivänä samoja rituaaleja ja ovat samojen salaisten seurojen jäseniä ja noudattavat niitä oppeja. Jos ne jotka seisovat televisioissa ja lehdissä ja päätöksentekijöinä maailman näyttämöllä osallistuvat tähän valheeseen, ei heillä ole enää uskottavuutta. Vaikka vain osa siitä olisi totta, he ovat minun silmissäni menettäneet uskottavuutensa. Jumalahan sanoo raamatussa, että ei meidän tule kiinnittä katsettamme maailmaan eikä mihinkään mitä siinä on, sillä se on katoavasta, se on saatanan hallussa ja siksi myös valheellista.
1.Joh.2:15 Älkää rakastako maailmaa älkääkä sitä, mikä maailmassa on. Jos joku maailmaa rakastaa, niin Isän rakkaus ei ole hänessä.
2:16 Sillä kaikki, mikä maailmassa on, lihan himo, silmäin pyyntö ja elämän korskeus, se ei ole Isästä, vaan maailmasta.
2:17 Ja maailma katoaa ja sen himo; mutta joka tekee Jumalan tahdon, se pysyy iankaikkisesti
Maailman menon mukaan kulkijat kulkevat sen harhan vallassa minkä Saatana on luonut ja joka kulminoituu näinä lopun aikoina mittoihin, joita ei voi käsittää. Ei tosiaankaan voi käsittää mitää mitä tässä maailmassa tänä päivänä tapahtuu. Aivot ja silmät ja korvat ovat täynnä asioita, jotka poikkeavat täysin
siitä mitä itse kokee oikeaksi, kunnioitettavaksi ja pyhäksi. Minä ymmärrän ja tämä on täysin siis minun ajatuksiani, että lopun aikoina paljastuu ja tulee ilmi asioita, joita salassa on tehty. Ja tulee ilmi asioita, jotka erottavat ja tulevat jakamaan juopaa todellisten kristittyjen ja maallisten kristittyjen välillä.
1.Joh2:19 Meistä he ovat lähteneet, mutta he eivät olleet yhtä meidän kanssamme; sillä jos he olisivat olleet yhtä meidän kanssamme, niin he olisivat meidän kanssamme pysyneet; mutta heissä oli tuleva ilmi, että kaikki eivät ole yhtä meidän kanssamme.
Jos Jumalan ihmiset lukevat raamattua ja ymmärtävät sen todellisuuden ja vielä julistavat sitä, he joutuvat vainotuiksi tänä päivänä sen sanoman vuoksi. Me olemme saaneet elääkin aika sopuisia aikoja ja se on tuudittanut meidät kristittyinäkin harhaan, joka on puhkeamassa. Eliitin luoma illuusiomaailma on murtautunut tavallisten ihmisten ja nuorten elämään voimalla, joka on hallitsematon. Kristitytkin on ikäänkuin yllätetty housut kintuissa tämän asian kanssa ja nyt kun siitä joku yrittää piipittää, maailma nauraa tai tuomitsee uskovat ja uskovien uskon perustan, eli Jumalan sanan.
Jaak. 4:4 Te avionrikkojat, ettekö tiedä, että maailman ystävyys on
vihollisuutta Jumalaa vastaan? Joka siis tahtoo olla maailman ystävä,
siitä tulee Jumalan vihollinen.
Nykypäivän todellisuus ei ole syntynyt siis mistään tyhjästä tai ihmisyyden kehittymisen seurauksena, jossa yhdenvertaisuus tai syrjintä tai vihapuhe olisi jotenkin kypsynyt poistettavaksi ihmisistä. Sama likainen ihminen on sisimmässä, ei sitä tällaisella maallisella naamioinnilla voi poistaa. Heti nousee viha tällaisen "Vihapuheesta vapaan " ihmisen mieleen ja kieleen, jos näitä asioita toisin puhuu, kun he ymmärtävät. Me olemme ihmisiä, joihin on synti pesiytynyt eikä sitä pese pois kuin ainoastaan Jeesuksen Kristuksen veri. Ihminen ei pysty tällaisella hyvesignaloinnilla muuttamaan perusluonnettaan. Ihminen on susi lammasten vaatteissa.
Tapio Puolimatka siis on kertonut jo pitkään tästä ilmiöstä, joka vaarantaa meidän nuorison tulevaisuuden. En käsittele tätä nyt kenenkään yksilöihmisen näkökulmasta vaan yleisenä ilmiönä, joka marginaalisuuden kautta ei pitäiti olla näin esillä. Mutta näin vain on. Uutiset sukupuolineutraaleista vaatetuksista valtavirtana tuntuu vain uutisilta muiden joukossa. Se on niin nykypäivää. Mutta taakse kätkeytyy paljon paljon enemmän. Propagandaa, aivopesua, kulttuurinmuutosta, joka hivuttautuu tuhoamaan ihmistä. Nimenomana ihmistä, jonka Jumala on luonut. Vääristää sukupuolet, jotka Jumala on luonut. Joku näkee tämän vain ajan ilmiönä, mutta minä näen tässä enemmän, paljon enemmän. Taakse kätkeytyvä piiloviesti ei enää ole piilossa.
Sukupolineutraalit liikennemerkit = Androgyyni ihminen
Sukupolinetraali pukeutuminen = Androgyyni ihminen
Homoagenda = Androgyyni ihminen
Vaihda sukupuolta se on ihan jees = Androgyyni ihminen
1Moos. 1:27 Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.
Mieheksi ja naiseksi, ei mies-naiseksi
1Moos. 2:7 Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu. = Aatamin luominen
Muutama tovi meni tässä välissä ennen naisen luomista.....
1Moos. 2:22 Ja Herra Jumala rakensi vaimon siitä kylkiluusta, jonka hän oli ottanut miehestä, ja toi hänet miehen luo. = Eevan luominen
Tässä on kysymyksessä kaksi sukupuolta, kaksi erillistä sukupuolta, vaikka Eeva luotiinkin Aatamin kylkiluusta. Ei ole kysymyksessä sukupuoleton, androgyyni ihminen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti