Jatkan Joel Richardsonin kirjoittaman kirjan "Islamilainen antikristus"
käsittelyä. Katso tai lue ensin osat 1 -5, jos haluat kronologisesti
edetä tässä asiasisällössä. Edelleen referoin ja tulkitsen tätä kirjaa
ja sen aiheuttamia ajatuksia. Teksti ei ole siis suoraa kopiota
kirjasta, vaan lisänä on myös omaa tulkintaani. Tämän jakson teksti on
melko suoraa lainausta kirjasta vapaasti suomennettuna. Tekijänoikeudet
koskevat myös tätä teosta, vaikka se onkin julkisesti ja vapaasti
netissä luettavissa. Jos kykenet, lue siis alkuperäinen kirja
englanniksi tästä.
Nyt käsittelemäni asian aiheena on Islamin Jeesuksen ja raamatun väärän profeetan vertailu. Suomennettuna koko kirjan voi lukea ainakin chrome-selaimella tästä.
Samalla tavalla kuin raamatun antikristusta ja koraanin Mahdia voidaan arvioida, on samanlainen vertailu tehtävä nyt myös raamatussa mainitun väärän profeetan ja koraanin Muslimi-Jeesuksen välillä.
Antikristuksen ja väärän profeetan välillä vallitsee jonkinlainen epäpyhä kumppanuus, jota myös rikoskumppanuudeksi voisi sanoa. Raamatussa väärästä profeetasta puhutaan vain Ilmestyskirjassa.
Ilm. 13:11 Ja minä näin
toisen pedon nousevan maasta, ja sillä oli kaksi sarvea niinkuin
karitsan sarvet, ja se puhui niinkuin lohikäärme.
13:12 Ja se käyttää
kaikkea ensimmäisen pedon valtaa sen nähden ja saattaa maan ja siinä
asuvaiset kumartamaan ensimmäistä petoa, sitä, jonka kuolinhaava parani.
13:13 Ja se tekee suuria ihmeitä, niin että saa tulenkin taivaasta lankeamaan maahan ihmisten nähden.
13:14 Ja se villitsee
maan päällä asuvaiset niillä ihmeillä, joita sen sallittiin tehdä pedon
nähden; se yllyttää maan päällä asuvaiset tekemään sen pedon kuvan,
jossa oli miekanhaava ja joka virkosi.
Väärää profeettaa kutsutaan pedoksi ja se on Saatanan vaikutusvallassa, kuten antikristuskin. Hän on toinen ihmishahmossa ilmaantuva lohikäärme, joka harjoittaa lohikäärmeen tahtoa maan päällä. Tällä hahmolla on kuitenkin vain kaksi sarvea, jotka kuvaavat auktoriteettia. Väärä profeetta pystyy tekemään ihmeitä, joista mainitaan erityisesti tulen lankeaminen taivaasta. Ainoa tavoite näille ihmeille on saada ihmiset palvomaan Antikristusta.
Islamilaisista kertomuksista löydämme tiimin, jossa toinen johtaa ja toinen on komppaamassa tätä johtajaa. Muslimeilla Mahdi on johtaja ja muslimi-Jeesus komppaa tätä johtajaa. Mahdi on "Allahin varahallitsija" eli kalifi, Muslimi-Jeesusta taas kuvataan sellaiseksi joka kannattaa Mahdin asiaa ja seuraa häntä ja on ikäänkuin hänen alaisensa. Mahdin ja Jeesuksen kumppanuus on todellakin epäpyhä kumppanuus – varsinkin jos et ole muslimi eikä sinulla ole aikomusta tulla sellaiseksi. Jos näin on, niin sitten sinut on merkitty kuolemaan – selkeää ja yksinkertaista.
Muslimi Jeesus on kierosti käännetty versio raamatullisesta Jeesuksesta, joka sanoi että ei tullut taivaasta tekemään omaa tahtoaan vaan tekemään lähettäjänsä tahdon.
Joh. 6:38 -40
Sillä minä olen tullut taivaasta, en tekemään omaa tahtoani, vaan hänen tahtonsa, joka on minut lähettänyt. Ja minun lähettäjäni tahto on se, että minä kaikista niistä, jotka hän on minulle antanut, en kadota yhtäkään, vaan herätän heidät viimeisenä päivänä. Sillä minun Isäni tahto on se, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on iankaikkinen elämä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä."
Muslimi-Jeesus tekee jotain aivan muuta mitä raamatun Jeesus; se teurastaa ne, jotka pysyvät uskollisena Isän sanoille ja Jeesuksen sanoille, jotka he löytävät raamatusta. Muslimi -Jeesus ei ole evankeliumien vahva paimen, vaan itse susi lampaan vaatteissa, paimenen vaatteissa. Muslimi-Jeesus on petturi ja valehtelija, joka tappaa todelliset Jeesukseen uskovat seuraajat.
Laittoman eli Antikristuksen tulo tulee olemaan Saatanan töiden mukainen, ja se näkyy kaikenlaisissa väärennetyissä ihmeissä, merkeissä ja kaikenlaisissa pahoissa asioissa, joilla se pettää niitä, jotka joutuvat kadotukseen. He hukkuvat, koska he kieltäytyivät rakastamasta totuutta ja siten pelastua. Tästä syystä Jumala lähettää heille väkevän ekstyksen.
2.Tess. 2:9-12 tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua. Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen, että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen.
Ilm. 3:11-12 Ja minä näin toisen pedon nousevan maasta, ja sillä oli kaksi sarvea niinkuin karitsan sarvet, ja se puhui niinkuin lohikäärme. Ja se käyttää kaikkea ensimmäisen pedon valtaa sen nähden ja saattaa maan ja siinä asuvaiset kumartamaan ensimmäistä petoa, sitä, jonka kuolinhaava parani.
Raamatussa kerrotaan, että Väärä Profeetta tulee tekemään kaikenlaisia väärennettyjä ihmeitä, merkkejä ja kaikenlaita pahaa, joilla se eksyttää kadotukseen joutuvat. Hän esiintyy suurena ihmeidentekijänä ja saa jopa tulen lankeamaan taivaasta pettääkseen maan asukkaita. Hänen ensisijainen tarkoitus on luoda järjestelmä, jossa maan asukkailla on vain kaksi vaihtoehtoa; palvoa antikristusta tai kuolla uskonsa tähden. Väärän profeetan sanotaan luovan jonkinlaisen "kuvan",
mahdollisesti jonkinlainen epäjumalan tai patsaan, jolla on kyky "puhua". Nähtäväksi jää, millainen tämä kuva tarkalleen tulee olemaan.
Ilm. 13:15 Ja sille annettiin valta antaa pedon kuvalle henki, että pedon kuva puhuisikin ja saisi aikaan, että ketkä vain eivät kumartaneet pedon kuvaa, ne tapettaisiin.
Tässä kuvassa on jotain erittäin epätavallista, sillä se voi puhua ja tappaa kaikki, jotka kieltäytyvät palvomasta kuvaa. Kuva itse pystyy panemaan täytäntöön väärän profeetan luoman lain. Sillä on kyky tappaa ihmisiä. Tämän toiminnalla on yhdyspinta kuuluisan "pedon merkin" kanssa ja se on osa väärän profeetan luomaa järjestelmää. Tämän merkin ja kuvan arvoitus ei ole vielä auennut kristityille, sillä se taitaa olla suljettuna sinetillä vielä näinä päivinä. Kun sinetti avataan, me tulemme käsittämään mistä on kysymys.
Ilm. 13:16 Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa, Ilm. 13:17 ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku.Väärä profeetta pakottaa maailman palvomaan antikristusta. Ihmeitä tekevä evankelista, joka on täysin Saatanan vallassa. Sitä tämä Väärä profeetta tulee olemaan.
"Muslimi - Jeesus" tulee olemaan islamin mukaan suurin evankelista, jonka maailma on koskaan nähnyt. Hän täyttää Väärän profeetan kuvauksen tässä suhteessa täydellisesti! Muslimi Jeesus tulee väärän profeetan tavoin käännyttämään kristillistä maailmaa uuteen uskontoon. Tämä uskonto tulee olemaan islam. Muslimi-Jeesus ei väitä olevansa Jumalan poika, vaan hän tulee vahvistamaan toisessa tulemuksessaan sanomaa Muhammedista, suuresta profeetasta ja sanansaattajasta. Kun Muslimi-Jeesus tulee, ei-muslimit hyväksyvät Jeesuksen Allahin palvelijaksi, muslimiksi ja Muhammedin yhteisön jäseneksi.
Muslimi-Jeesuksen käännyttämisen voima näyttää perustuvan Hänen sanojensa vaikuttavuudesta, läsnäolosta ja teoista enemmän kuin ihmeistä. Aivan kuten väärä profeetta, muslimi-Jeesus ei suostu vastaamaan ei, vaan yhdessä Mahdin kanssa hän ottaa käyttöön islamilaisen lain kaikkialla maailmassa. Näin tehdessään hän poistaa jizyah-veron, joka tarkoittaa ei-muslimeille asetettu vero tai ikäänkuin omaksuvat islamin eikä muuta vaihtoehtoa ole. Mutta entä jos jotkut silti kieltäytyvät kääntymästä? Tähän on yksinkertainen ratkaisu tässä niin sanotussa "rauhan uskonnossa", Mahdi ja muslimi Jeesus teloittaa heidät.
Raamatun kuvauksesta väärästä profeettasta opimme hänen suunnitelmansa taustalla olevista ensisijaisista motiiveista tämän "kuvan luomisessa pedon kunniaksi” on tappaa ne, jotka kieltäytyvät palvomasta sitä. Hän käski heitä pystyttämään kuvan pedon kunniaksi , sen joka haavoittui miekalla ja jäi kuitenkin henkiin. Hänelle annettiin valta antaa henkeä ensimmäisen pedon kuvalle, jotta se voisi puhua ja tappaa kaikki, jotka kieltäytyivät palvomasta kuvaa.
Ilm.13:14-15 Ja se villitsee maan päällä asuvaiset niillä ihmeillä, joita sen sallittiin tehdä pedon nähden; se yllyttää maan päällä asuvaiset tekemään sen pedon kuvan, jossa oli miekanhaava ja joka virkosi. Ja sille annettiin valta antaa pedon kuvalle henki, että pedon kuva puhuisikin ja saisi aikaan, että ketkä vain eivät kumartaneet pedon kuvaa, ne tapettaisiin.Myöhemmin on erityinen tarkka viittaus menetelmään, jonka mukaan nämä ihmiset kuolevat:
Ilm. 20:4 Ja minä näin valtaistuimia, ja he istuivat niille, ja heille annettiin tuomiovalta; ja minä näin niiden sielut, jotka olivat teloitetut ( beheaded; menettäneet päänsä/kaula on katkaistu engl. käännös) Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, ja niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eikä sen kuvaa eivätkä ottaneet sen merkkiä otsaansa eikä käteensä; ja he virkosivat eloon ja hallitsivat Kristuksen kanssa tuhannen vuotta.
teloittaa sana on englanninkielisessä raamatussa käänetty sanalla beheaded eli mestattu (strongin koodi G3990). Blue Letter Biblessä tämä sana on selitetty seuraavasti:
to cut off [(=katkaista, mestata] with an axe, [kirveellä tai kaksiteräisellä kirveellä tai miekalla] to behead [mestata pää, menettää pää]
Ei siis ole kysymys aivan mistä tahansa kuolemasta, vaan selkeästä mestauksesta.
Alla kuva New York lehdestä 15.2.2015, jossa otsikkona sanotaan: ISIS julkaisi videon, jossa mestattiin 21 egyptiläistä kopti-kristittyä Libyassa. Nämä egyptiläiset miehet olivat menneet Libyaan etsimään työtä.
Islam on siis uskonto, joka tänäkin päivänä mestaa kristittyjä ihmisiä. Mikä muu uskonnollinen liike voisi nousta tekemään tällaista kristityille? Meillä on tämä jo silmiemme edessä, mutta me emme suostu näkemään. Me emme suostu uskomaan, että tällaista voisi tapahtua meille tai nykymaailmassa tai sivistyneessä yhteiskunnassa. Mutta se vain odottaa vapauttamaistaan.
Raamattu kertoo meille selvästi sen, että ne jotka kieltäytyvät osallistumasta väärän profeetan perustamaan järjestelmään ja joka kieltäytyy palvomasta antikristusta tai hänen kuvaansa tuleevat kokemaan kuoleman mestaamalla. Raamattu siis kertoo sen meille selvästi, ei millään kuvakielellä tai vertauksilla vaan suorilla sanoille:
MENETÄT PÄÄSI MESTAAMALLA, ELLET PALVO ANTIKRISTUSTA!
Väärästä profeettasta tulee surullisen ja kauhean tappamisen toimeenpanija. Se tulee olemaan raakaa ja pahininta mitä maailman on koskaan kokenut. Ja mitä tekeekään siis koraanissa kerrottu muslimi-Jeesus? Olemme jo tutkineet islamilaisia perinteitä, jotka osoittavat, että Jeesus kumoaa jizyan
veron, jolloin kristityille ja juutalaisille jää vain kaksi vaihtoehtoa: käänny islamiin tai kuole.
Jeesus, Marian poika, laskeutuu pian muslimien joukkoon
vanhurskas tuomari... Jeesus siis tuomitsee islamin lain mukaan...kaikkien ihmisten on omaksuttava islam ja ei tule muuta vaihtoehtoa.
..Hänen viimeisen tulemisensa jälkeen ei hyväksytä mitään muuta kuin islam
heiltä (pakanoilta), sillä veron kantaminen on voimassa vain siihen asti, kunnes Jeesus
laskeutuminen.
Islamilaiset perinteet kuvaavat Jeesuksen armeijan johtajana, joka teurastaa kymmeniä tuhansia juutalaisia Hän seuraa Dajjalia (islamilainen Antikristus). Yahudit [juutalaiset]... tulevat olemaan hänen tärkeimpiä seuraajiaan. 8
Isa [Jeesus] tappaa Dajjalin Huddin portilla lähellä israelilaista lentokentälle Ifiqin laaksossa. Viimeinen sota Yahudien välillä tapahtuu, ja muslimit voittavat.9
Viimeisellä tunnilla muslimit taistelevat juutalaisten kanssa. Juutalaisiset ovat olennainen osa Dajjalin (muslimien antikristus) armeijaa, ja muslimit ovat Profeetta Jeesuksen sotilaat, he taistelevat keskenään ja muslimeista tulee niin voittoisia, että kivi ja puu sanovat: Tule tänne, muslimi, takanani piileskelee juutalainen; tapa hänet.
Raamatun väärä profeetta ja muslimi Jeesus kuvataan molemmissa lähteissä lakijärjestelmän perustajaksi, joka pakottaa teloittamaan jokaisen, joka kieltäytyy kääntymästä uuteen globaalin ajan uskontoon. Tämä on länsimaiselle ihmiselle täysin käsittämätöntä. Vaikka näemme totuuden silmiemme edessä, me silti ne suljemme. Kuka uskoo jos tämän esittää totuutena? Hyvin harva näkee tämän mahdollisuuden. Uskomme länsimaisen yhteiskunnan kaikkivoipaisuuteen, Amerikan ja Naton pelastukseen ja järjen ja ihmisyyden voittoon. Mutta meidän raamatumme kertoo, että tämä ei pidä paikkansa. Maailma kyllä menee tämän valheen hengen mukaan, mutta uskovat näkevät kaiken tämän ja kieltäytyvät. Uskovaiset tuntevat raamattunsa ja tietävät, että tämä on vastoin Isän tahtoa ja Jeesuksen varoitus lopun ajan seurakunnalle. Jeeus viittasi valheen profeettoihin
Matt. 7:15 Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammastenvaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia.
Samoin apostoli Johannes kuvaa tätä ultaimate eli viimeisintä väärää profeettaa, jota kaikki maailmassa esiintyneet väärät profeetat ennakoivat: jolla oli "kaksi sarvea kuin karitsalla, mutta hän puhui kuin lohikäärme" (Ilm. 13:11). Tämä tarkoittaa, että Väärä Profeetta ilmestyessään on ensin lempeä ja hyvis ja ikäänkuin "karitsan kaltainen" henkilö - mutta sisäisesti hän on Saatanan hallussa. Hän on täynnä petosta, murhaa, raivoa ja vihaa. Hänen tarkoituksensa on pettää mahdollisimman monta ihmistä palvomaan lohikäärmettä. Väärän profeetan esiintyminen "karitsana" voi myös mahdollisesti viitata siihen käsitykseen, jonka väärä profeetta väittää olevansa Karitsa, Jeesus Kristus (Joh. 1:36; Ilmestys 5:6, 13). Tämä olisi on järkevää, jos tarkastelemme hieman tarkemmin Jeesuksen varoituksia Hänestä Matt evankelimin 24-luvussa.
Matt. 24:4 Silloin Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä.
Matt. 24:5 Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen Kristus', ja he eksyttävät monta..
En usko, että jokainen viimeisinä päivinä ilmaantuva väärä profeetta väittää olevansa Kristus itse, tulee tästä kohdasta selväksi, että jotkut niin ilmoittavat. Ja jos väärä profeetta(Ilm. 13) on arkkityyppi ja malli kaikille muille väärille profeetoille, silloin on myös järkevää, että Väärä profeetta voi hyvinkin väittää olevansa Jeesus Kristus itse. Tämä on tietysti aivan loistava ja briljantti (vaikkakin äärettömän paha) suunnitelma. Kuka voisi olla parempi varmuuskopio ja propagandan pääministeri kuin joku, jonka suurin osa maailmasta uskoo olevan Jeesus Kristus itse? Näyttää siltä, että tämä on juuri se, mitä Saatana on suunnitellut Antikristukselle/Mahdille.
PÄÄTELMÄ
Muslimit käyttävät kovasti Jeesusta evankeliointivälineenä kristittyjä kohtaan. Lukuisat muslimikirjat ylistävät Jeesuksen suuruutta ja ilmaisevat syvää rakkautta Häntä kohtaan. Yksi muslimisivusto jopa väittää, että "Jeesus johdatti minut islamiin". Muslimit käyttävät Jeesusta houkuttimena vetääkseen kristittyjä sisään ja saadakseen heidät vakuuttuneeksi Islamin totuudesta. Muslimi-Jeesus tulee paljastamaan todellisen identiteettinsä, joka on fundamentalistinen muslimi-Jeesus.
Muslimiperinne saa Osama bin Ladenin näyttämään noviisilta. Hänet on kuvattu tulossa vahvistamaan islamilaista lakia koko planeetalla ja hän laillistaa jokaisen teloituksen, joka kieltäytyy kääntymästä
islamiin. Hänen kuvataan johtavan armeijaa, joka teurastaa kymmeniä tuhansista juutalaisista, joiden sanotaan seuraavan Dajjalia (islamin käsitys antirkistuksesta). Jos koskaan sellainen henkilö olisi olemassa, jota voitaisiin perustellusti kuvailla "pedoksi", niin varmasti Muslimi Jeesus on sellainen mies. Muslimit odottavat miestä, joka väittää olevansa Jeesus Kristus. Hän esitetään karitsana. Hän väittää (islamilaisen perinteen mukaan),että hän on elänyt taivaassa viimeisen kahden tuhannen vuoden ajan odottaen paluutan, jotta voisi täydentää elämänsä ja tehdä tehtävänsä loppuun maan päällä.
Sellainen mies olisi valehtelija – mestarinsa, valheiden isän, todellinen oppilas. Hän tulisi täyttääkseen sen, minkä Raamattu ilmaisee: hän pettää kristittyjä ja juutalaisia – vaatiessaan täyttä palvontaa tai muuten he joutuvat teurastettaviksi, mestattaviksi. Raamatusta luemme, että juuri tätä varten Saatana antaa väärälle profeetalle voimansa. Raamatun kuvaus vääräsätä profeetasta ja islamilainen kuvaus muslimi-Jeesuksesta ovat identtisiä kaikissa kohdissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti