keskiviikko 2. joulukuuta 2020

Mihin nälkä ajaa ihmiset lopun aikana?

Kirjoitan Suomeksi tiivistelmän parista youtube-videosta, jotka mielestäni ansaitsevat tulla kerrotuksi.

Kaikki mitä tänä päivänä tapahtuu ja lopun aikoina tapahtuu on tapahtunut ennenkin. Ei ole mitään uutta auringon alla. Raamattu kertoo meille ihmiskunnan tarinaa siitä, miten asiat toistuvat. Monet maailman tapahtumat ovat ikäänkuin harjoittelua tulevaan. Sitten tapahtuu loppuhuipennus, jossa saatana on lopullisesti saavuttanut ihmiskunnan ja Jumalan tuomiot tulevat esille.

  Saarn. 3:15 Mitä nyt on, sitä on ollut jo ennenkin; ja mitä vasta on oleva, sitä on ollut jo ennenkin. Jumala etsii jälleen sen, mikä on mennyttä. 

Saarn. 1:9 Mitä on ollut, sitä vastakin on; ja mitä on tapahtunut, sitä vastakin tapahtuu. Ei ole mitään uutta auringon alla. 

Muistellaanpa tarinaa Joosefista 1. Mooseksenkirjassa. Joosefin elämässä  on raamatussa kuvailtu aikaa, joka hyvinkin voi kuvata aikaa, joka on edessämme tässä sekavassa maailmanajassa.

1. Moos. 47:13 Mutta ei missään koko maassa ollut leipää; sillä nälänhätä oli hyvin kova, niin että Egyptin maa ja Kanaanin maa olivat nääntymässä nälkään.

Tässä kuvataan ensinnäkin sitä, että koko maassa ei ollut leipää eli se koski aivan kaikkia maassa asujia. Voisi ajatella että se koskee koko maailman asukkaita tässä tilanteessa mitä kohti me olemme menossa: Maailmanlaajuinen kriisi. Nykyinen koronaviruskriisi vaikuttaisi olevan maailmanlaajuinen kriisi, sillä se koskettaa koko ihmiskuntaa sen viimeisiä kolkkia myöten. Julkisuudessa tosin ei aivan joka maata mainita, mutta useat maailman maat ovat jatkuvasti otsikoissa: Kiina, Italia, Espanja ja Yhdysvallat. Olisko tämä kriisi, joka yhdistää maailman yhteen? Yhteinen kriisi, johon etsitään yhteinen ratkaisu.

Kriisin seurauksena koko maailma oli nääntymässä nälkään. Nykymaailmassa koko maailman on vaarallisen viruksen uhkaamana joutunut tilanteeseen, jota ei ole koskaan ennen ollut.  Tämän seurauksena talous tulee romahtamaan ennennäkemättömällä tavalla ja uskoisin että monin paikoin tulee todella olemaan puutetta ja nälkää. Pahimmassa tilanteessa näin voi todellakin käydä. 

Kukaan ei pääse tätä kriisiä pakoon, sillä valtiot ovat asettaneet rajoituksia kansalaisille tavalla, jota ei ole omana elinaikanani koskaan ollut. Liikkumisen rajoittamista, sosiaalista eristämistä, ravintoloiden sulkemista, talouden seisahtamista ja yritysten konkursseja.  Yhden pahan viruksen vuoksi! Kukaan ei pääse pakoon tätä kriisiä, vaan se koskettaa aivan kaikkia. Joissain maissa rajoitukset ovat vielä paljon suurempia kuin Suomessa, mutta vapaassa maassa nämäkin rajoitukset ovat pysäyttäneet kansakunnan. 

Vielä ei tämä kansa ole kuolemassa nälkään kuten Egyptin maassa. Tämä kriisi antaa kyllä ennakkokuvaa siitä mitä tulevaisuudessa mahdollisesti tapahtuu, silloin kun on viimeiset ajat ja ihmiskunta natisee liitoksissaan ja tulee Jumalan tuomioiden aika. 

1. Moos. 47:14 Ja viljalla, jota ostettiin, Joosef kokosi kaiken rahan, mitä oli Egyptin maassa ja Kanaanin maassa; ja Joosef vei rahat faraon hoviin.

Joosef kokosi raamatun mukaan valtakunnasta kaiken rahan. Siis rahan, jolla käytiin kauppaa ja jolla tavalliset ihmiset selvisivät päivästä toiseen. Rahat kerättiin faaraolle, joka oli hallitsija. Raha siirtyi siis tavalliselta kansalta ennestään rikkaalle valtakunnan hallitsijalle. Meidän aikanamme voisi nähdä, että me tavalliset ihmiset maksamme aina vaan enemmän veroja valtiolle, joka vastaavasti ottaa velkaa aina vaan enemmän ja velkaantuu jollekin maailmanpankille, joka lopulta hallitsee Suomea ja sitä kautta meitä tavallisia ihmisiä. Määräys- ja hallintavalta siirtyy globaalille tuntemattomalle taholle.

Nykypäivän hyvinvoivassa Suomessa on todellisia köyhiä, jotka elävät valtion pienellä tuella ja pienikin katastrofi elämässä voi tuhota pienen talouden. Nyt kuitenkin ollaan jo keskiluokankin kukkarolla, sillä eläminen muuttuu koko ajan vaikeammaksi ja vaikeammaksi. Verot kasvavat, maksut kasvavat, hinnat nousevat ja palkalla ei saa enää mitään sellaista, mitä ennen. Keskiluokka on kurjistumassa hyvää vauhtia ja nopeasti. Vastaavasti rikkaudet kerääntyy jo ennestään rikkaille ja monikansallisille yrityksille. Näiden yritysten takana on lopulta muutama rikas ihminen, joiden henkilöllisyyttäkään ei varmaan tiedetä. Nykyiset rikkaat julkkikset ovat vain julkisivu tälle salaiselle rikkaiden joukkiolle.


Raha kerätään hallitukselle ja rikkaat tulevat rikkaammaksi ja köyhät tulevat köyhemmäksi.

1.Moos.47:15 Kun raha oli loppunut Egyptin maasta ja Kanaanin maasta, tulivat kaikki egyptiläiset Joosefin luo, sanoen: "Anna meille leipää. Miksi me kuolisimme sinun silmiesi edessä? Sillä raha on loppunut."

Sitten kävi niin, että raha loppui maasta. Kun raha loppuu ollaan todella vaikeassa tilanteessa. Kerätäänkö kaikki käteinen raha esimerkiksi jatkossa pois, kun pelätään viruksen tarttuvan käteisen rahan kautta? Luultavasti näin tulee käymään. Käteinen raha loppuu, kun ihmiset välttävät sen käyttöä ja sitten se kerätään vähitellen pois ja muutetaan täysin digitaaliseksi rahaksi, jonka käyttöä voidaan täydellisesti seurata digitaalisesti.

Raha loppuu, vaikka sitä lainataan pankeista maailmalta. Edellinen hallitus piti jatkuvia säästöpuheita, Kikyjä, jotta talous pelastuisi, koska Suomi hukkui velkaan. Nykyinen hallitus kylvää rahaa sukupuolinetraaleihin liikennemerkkeihin, uusiin sukupuolineutraaleihin henkilötunnuksiin ja koronatoimiin. Rahaa otetaan määrättömiä määriä lainaksi eikä rahan loppumisesta puhuta enää mitään.
Mitä jos ne maailmanpankit lakkaavat lainaamasta raha? Mitä jos valtio lakkaa maksamasta eläkkeitä tai palkkoja tai Kelan rahat loppuu niin että se ei enää voi maksaa? Normaalisti taloudellinen lama kestää jonkin aikaa, jonka jälkeen vähitellen talous tasapainottuu. Näin nähtiin omana aikanani Suomessa 90-luvun laman jälkeen.

Mutta kun raha loppuu, niinkuin Joosefin aikana, ihmisille tulee nälkä. Viljaa ei ole ja rahaa ei ole. Miten ihmiset voisivat tuolloin elää, kun jokapäiväinen suurin ongelma on nälkä? Itsellä on nälkä, perheellä on nälkä ja lapsilla on nälkä. Ihminen on tuolloin valmis tekemään ihan mitä vaan. Ja tässä raamatunkohdassa kansa menee korkeimman valtakunnan edustajan luokse pyytämään ruokaa. Anna meille ruokaa, sillä meidän on nälkä!

Mutta ei hallitus antanut Joosefin aikana mitään ilman edestä. Meillä Suomessa näin kuitenkin on ja ketään ei jätetä, vaan valtiolta ja Kelalta saa toimeentulotukea, ellei omat rahat riitä. Mutta normaali työssäkäyvä ihminen on tottunut selviämään omillaan, maksamaan menonsa ja ostamaan ruokansa omalla rahalla. On äärimmäinen keino pyytää ruokaa valtiolta, ainakin Suomessa monelle tämä on erittäin nöyryyttävää ja ihminen pyrkii selviämään tavalla tai toisella tästä tilanteesta.

47:16 Joosef vastasi: "Tuokaa tänne karjanne. Minä annan teille leipää karjastanne, jos rahanne on loppunut."

Joosefin ratkaisu kansan hätään oli vaihtokauppa. Tuokaa minulle tai pikemminkin faaraolle karjanne ja te saatte vastineeksi leipää. Karja kuvaa tässä sitä minkä tavallinen ihminen omistaa. Karja oli tuohon aikaan perusomaisuutta, jolla mitattiin ihmisen menestystä. Ja tämän menestyksen tulos jouduttiin antamaan hallitsijalle, jotta ei kuolisi nälkään. Annetaan kaikki mitä omistetaan vastineeksi ruoasta. Mitä minä tai sinä tässä tilanteessa annamme faaraolle eli valtiolle? Mitä me omistamme? Taloja, autoja, kesämökkejä, metsiä, peltoja, osakkeita, rahastoja.... tai ei mitään noista.

47:17 Ja he toivat Joosefille karjansa, ja Joosef antoi heille leipää hevosista, lampaista, raavaskarjasta ja aaseista. Niin hän sen vuoden elätti heitä leivällä kaiken heidän karjansa hinnasta

Ja niinpä ihmiset toivat Joosefille kaiken karjansa, hevoset, lampaat ja aasit. Ja Joosef antoi heille leipää niin paljon, että he selvisivät seuraavan vuoden. Ihmisen omaisuuden hinnalla saa ruokaa vuoden verran, mutta pian on tavallisen ihmisen säästöt ja omaisuus syöty. Ja sitten kun ei ole enää mitään ja taas on nälkä. Ei tuolloin ollut kuukausituloja, jotka olivat varmasti tulossa kuukausi toisensa jälkeen.

47:18 Niin kului se vuosi. Seuraavana vuonna he tulivat taas hänen luoksensa ja sanoivat hänelle: "Emme tahdo salata herraltamme, että raha on lopussa, ja myöskin eläimemme ovat joutuneet herramme omiksi; meillä ei ole muuta jäljellä annettavana herrallemme kuin ruumiimme ja peltomme.

Ja vuoden verran meni hyvin, mutta sitten loppui ruoka jälleen. Ihmisillä ei ollut enää rahaa eikä omaisuutta. Ihmisillä on jäljellä enää oma itsensä. Köyhillä ei ole kuin oma ruumiinsa ja tätä he tarjoavat hallitsijalle. Samanlaista orjakauppaa on tänäkin päivänä edelleen, vaikka sitä Suomessa ei juurikaan ole näkyvissä. On maita, jossa ihmisen on myytävä ruumistaan, elääkseen. On maita, jossa ei ole Kelaa tai kuntaa tai hyvinvointivaltiota, joka takaa ruuan ja katon pään päälle. Mutta kun ei ole enää mitään ja on nälkä, on ihminen valmis tekemään mitä tahansa. Ihminen myy silloin itsensä, työpanoksensa faaraon eli valtion hyväksi. Vaihtaa vapauden orjuuteen, nälän vuoksi.

47:19 Miksi me menehtyisimme sinun silmiesi edessä, sekä me itse että meidän peltomme? Osta meidät ja peltomme leivällä, niin me tulemme peltoinemme faraon orjiksi. Anna meille siementä, että eläisimme emmekä kuolisi eivätkä peltomme joutuisi autioiksi."

Ihmisillä oli kuitenkin vielä pellot vielä tässä tilanteessa eli maaomaisuus oli ainoa mitä enää oli jäljellä. Nälän vuoksi myydään omaisuus, annetaan se tarvittaessa valtiolle, hallitsijalle. Ihmisiä motivoi lopulta pelko ja nälkä. Mitä tahansa mitä hallitsija pyytää, sen teen, jotta vain saan ruokaa. Tee ruumiilleni mitä tahansa. Tänä päivänä olemme ajautumassa tähän tilanteeseen nopeammin kuin olisi kuvitellut. Vielä ei ehkä ole aika tähän, mutta omaisuus siirtyy vähitellen köyhiltä rikkaille, se on väistämätöntä. Tämä koronakriisi on tekemässä meille tämän. Maaseudun elämä muuttuu käsittämättömän vaikeaksi ja lopulta ihminen on valmis myymään maallisen omaisuutensakin tämän vuoksi.

1.Moos.47:20 Niin Joosef osti faraolle kaikki Egyptin pellot; sillä egyptiläiset myivät jokainen vainionsa, koska nälkä ahdisti heitä. Niin joutui maa faraon omaksi. 

Hallitus päätyy lopulta omistamaan kaiken. Kun ihmisellä ei ole enää mitään ja hallitus omistaa kaiken, ajatuu ihmiset hallituksen kontrolliin. Joosef toi kaiken faaraolle. Kaikki maa tuli faaraon omaksi. Ei auta, vaikka on ollut joskus omaisuutta, sillä monet vauraatkin joutuvat tämän viruksen aiheuttaman laman vuoksi vaikeuksiin. Ei auta hopea ja kulta, kun iskee todellinen lama.

Monet rikkaat ovat koonneet aarteita maan päällä. Rikkaat tulevat rikkaammiksi ja köyhät tulevat heidän orjiksi. Näin tapahtuu viimeisinä päivänä. Mitä meidän pitäisi tehdä tässä tilanteessa? 

Me tulemme näkemään ajan jolloin ihmiset myyvät ruumiinsa. Egypti oli maailmanlaajuinen supervoima ja suuri kapunki ja maa. Rikkaat ja yrittäjät investoivat ja talous kehittyi, mutta sitten tuli äkillinen romahdus pienessä hetkessä. Näin tapahtuu lopun aikona. Taloudellinen romahdus, joka muuttaa koko maailmaa ja sitä kautta ihmiset ovat valmiita myymään omaisuutensa ja lopulta itsensä. Tässä tilanteessa saatetaan ottaa käyttöön myös kansalaispalkka, jonka saat kun olet tottelevainen kansalainen.

1.Moos.47:21 Ja hän siirsi kansan kaupunkeihin, Egyptin toisesta äärestä toiseen saakka.

Paltaanpa Joosefin tarinaan. Tässä sanotaan, että hän siirsi kansan kaupunkeihin. Aika kummallinen asia. Ihmiset eivät omistaneet enää maata jossa asuivat, joten heidät kerättiin kaupunkeihin kuin karja kettaan. Eli ihmisillä ei ollut enää mahdollisuutta päättää edes paikasta, jossa asuivat, vaan heidät siirrettiin pois asuinsijoiltaan.

Ihmiset kerättiin kaupunkeihin koko maasta. Tämä muistuttaa tästä päivästä. Vaikka ihmiset nyt siirtyvätkin kaupunkeihin ihan omasta vapaasta tahdostaan tai siksi, että vain kaupungeissa on työpakkoja joissa voi tienata rahaa ruokaan ja elämiseen.  Kun ihmiset siirtyvät kapunkeihin joko vapaaehtoisesti tai pakosta, heitä on siellä helpompi hallita. 

Viesti lopun aikojen ihmisille on kyllä se, että kannattaisi muuttaa pois kaupungeista vielä kun on mahdollisuus. Sillä kaupungeissa tulee olemaan täysi kaaos, kun maailman kriisit kulminoituvat. Jo nytkin on nähtävissä Suomessa, että Uusimaa, jossa asuu kolmasosa Suomen väestöstä, koki pienen hetken erityksen tilan. Vaikkakin se tapahtui hyvin lyhyen aikaa, on se hyvä muistutus siitä, että ahtaassa kaupunkiyhteisössä jää aika vähän tekemistä, kun paikat ovat suljettu ja kaupungilla ei saisi liikkua. Monet ihmiset ovatkin ottaneet vaarin ja hankkivat kesäasuntoja, kunnostavat niitä nyt uudella innolla. Kannattaisiko hankkia maaseudulta hyljätty halpa asunto, johon voisi muuttaa, jos kriisit maailmalla kulminoituvat tulevina vuosina. Nyt saa asuntoja halvalla maaseudulta.

1.Moos.47:23 Ja Joosef sanoi kansalle: "Katso, minä olen nyt ostanut teidät ja teidän peltonne faraolle; katso, tässä on teille siementä, kylväkää peltonne.

Hallitus kontrolloi kaikkia ja uusi maailmanjärjestys tulee voimaan kriisien kautta. Tämä käy juuri toteen silmiemme edessä. Mutta tämä on vain harjoitus. Uskon että tästä vielä noustaan ja ihmiskunnan annetaan vielä uskoa, että kaikki kääntyy parhain päin. Ne, jotka ovat rikkaita hyötyvät tästä kaikin keinoin ja ottavat rahaa häikäilemättä irti kriisin runtelemilta ihmisiltä ja mailta. Mutta samalla meiltä viedään oikeuksia, johon olemme tottuneet.

Uskon että tämä kriisi on ikäänkuin testaus tälle maailmalle. Koko maailman ikäänkuin koeponnistus sille, miten ihmiset reagoivat uhkaan, rajoitteisiin, tottelevaisuuteen ja eristykseen. Suostuvatko ihmiset vapaaehtoisesti toimimaan näin vai pitääkö minkätasoisia rangaistuksia asettaa heille missäkin maassa? Ihmiskuntahan on reagoinut aika lailla samalla tavalla joka paikassa. On hamstrattu tavaraa, ruokaa ja vessapaperia.  Ihmiset ovat kiltisti pysyneet sisällä ja eristäneet itsensä kun hallitus on niin kehoittanut. Suomessakin Sanna-tyttönen on anonut ja kehoittanut ihmisiä tottelemaan. Suomessa luotetaan siihen, että ihmiset tottelevat eivätkä kapinoi auktoriteetteja vastaan. Sanna luotti suomalaisiin niin paljon, että meille riitti muutaman viikon karanteeni Uudenmaan osalta.  Ja kyllähän ihmiset ovat suostuneet, onhan meillä pelit ja vehkeet joilla viihdyttää itseään eristäytymisen aikana.

Mutta ajattelepa, jos ne suljettaisii? Jos tämän kaiken eristämisen keskellä katkeaisi virta ja elektroniset laitteet eivät toimisi? Kauanko ihmiset jaksaisivat tuijotella pimeitä huoneita ja kynttilänvaloa?

Uskon että tämä on viimeinen varoitus ennen todellista kaaosta. Saatana on saapumassa ja sille ei riitä se, että se vie meidän omaisuutemme vaan se haluaa tuhota ihmisen sielun ja ruumiin kaikkinensa.

Tulee vielä suurempi kaaos mikä tämä nyt on. Tulee vielä kauhistuttavampi kaaos, sillä ihmiset on siihen valmistettu, totutettu. Jotenkin saatana saa ihmiset ansaan, vähitellen valmistellen, häkkiin totutellen. 

Samalla tavalla kun koronavirus iski, äkillisesti ja varoittamatta, tulee Jeesus kristus ilmestymään niille, jotka häntä odottavat. 
 
Matt. 24:27 Sillä niinkuin salama leimahtaa idästä ja näkyy hamaan länteen, niin on oleva Ihmisen Pojan tulemus.


Lähde:





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Amalekin henkeä vastaan taisteleminen

Israelin pääministeri Benjamin Netanyahu vertasi Hamasin terroristeja   raamatussa esiintyviin Amalekilaisiin.   Hän kehoitti muistamaan mi...