Elämän ja uskon pohdintaa raamatun sanan äärellä. Kannanottoja myös maailman kummallisuuksista.
keskiviikko 23. joulukuuta 2020
Youtubekanavan varoitus
Edelleen on julkaisukielto kanavalle. Tämä ensimmäinen varoitus johti yhden viikon julkaisukieltoon. Viikko tuntuu pitkältä ajalta, vaikka toisaalta viikko menee aina uuden videon tekemiseenkin. Kolmesta varoituksesta kanava suljetaan. Viikon julkaisukielto ei vielä riitä, vaan varoitus pysyy voimassa 90 päivää, jona aikana kolmesta varoituksesta kanava suljetaan.
Enpä ole aiemmin tutustunutkaan youtuben sääntöihin. Vaikuttaisi siltä, että siellä ei saa julkaista kuin siloiteltuja asioita, niitä kiiltokuvamaisia, kaikki on hyvin-kuvauksia. Totisesti on sananvapaus loppunut Suomesta ja maailmasta.
Tämän teen siis opetuksellisessa mielessä, koska sen suhteen youtube on sallivainen. Näytän mitä sananvapauden käyttämisestä Suomessa tänä armon päivänä seuraa.
Alla on esitetty mitä varoitusten seuraukset sisältävät:
Sulun aikana on voinut kuitenkin kommentoida ja vastata kommentteihin. Ainakin osaan niistä.
VIHAMIELINEN SISÄLTÖ:
Aika mielenkiintoinen kokoelma vihamielisiksi määriteltyjä asioita, joista ei saa puhua. Oikeastaan tämä sillä tavalla loukkaa, että en ole lainkaan vihamielinen ihminen. Olen skeptinen ja uskovainen, raamatun Jumalan sanaan uskova ihminen. Olen rauhanomainen ja analyyttinen. En halua luoda riitaa, vaan omaa ajattelua. Tarkastellaan näitä youtuben vihamääritelmiä vähän tarkemmin.
Ikä mainitaan ominaisuutena, josta ei saa puhua vihamielisesti. HÄH? Miten ikä liittyy vihamielisyyteen mitenkään? No ehkä silloin, jos esim. haluaisi agitoida ihmisiä väkivaltaan esim. vanhuksia tai lapsia kohtaan. Ei nyt tule kyllä mitään mieleen, joka täyttäisi nämä.
Yhteiskuntaluokka ; jos kannustaa väkivaltaa rikkaita tai köyhiä kohtaan? Duunarit, kuninkaalliset? Porvaristo?
Vamma: jos kannustaa vihaan tai väkivaltaan jonkun vamman vuoksi esim. kehitysvammaisia tai jalattomia tai sokeita tai kuuroja kohtaan.
Etninen tausta: jos kannustaa vihaan tai väkivaltaan sen vuoksi että on venäläinen, ryssä, hurri tai muu sellainen ja sen vuoksi oikeutetaan vihaan. Tähän luokkaan taitaa kuulua myös kansalaisuus tai rotu. Rotuerotteluun kannustaminen on kielletty, samoin eri kansalaisuuteen liittyvä panettelu. Eli puhuminen mustalaisista,mutiaisista, juutalaisista, afrikkalaisista, eskimoista, saamelaisista tai amerikkalaisista vihamielisesti ja kannustaen vihaan heitä kohtaan on rikollista.
Sukupuoli-identiteetti ja sen ilmaiseminen: tämä on se, josta tämä minun kanavan rangaistus tuli. Joku koko loukkaantumista sen vuoksi että kerrotaan mitä maailman eliittijoukot touhuavat. Ilmankos se ärsytti. Eniten minua järkyttää miten tämä valhe on mennyt kuin häkä ihmisten sisimpään ja opetettu lapsille ja nuorille. Miten näitä laulajia, näyttelijöitä ja poliitikkoja ja kuninkaallisia ihannoidaan ja ihaillaan, pidetään seksikkäinä ja lumoavina. Ja mikä valhe niiden taustalle kätkeytyykään tämän ihmiskunnan keskellä. Sitä valhetta olen halunnut koskettaa, en sitä, että joku kokee olevansa eri identiteettiä. Oli miten oli, Raamatun Jumala kyllä on kertonut mitä Hän ajattelee asiasta ja tämä on se ydin millä tämä sukupolvi vieroitetaan taivaan Jumalasta.
Samaan kastiin kuuluu biolginen tai sosiaalinen sukupuoli. En enää tiedä missä vitsissä tai matrixissa me eletään. Biologisia sukupuolia on vain kaksi vaikka ihminen kokisi sosiaalisesti olevansa vaikka Eifel-torni tai kanervankukka. Ei biologinen tosiasia muutu ihmisen mielipiteiden mukaan, vaikka sitä yritetäänkin opettaa. Vai muutetaanko biologian kirjoja siten, että tuleva sukupolvi ei enää käsitä mitä tarkoittaa sukupuolielimet ja mihin niitä käytetään? Jos näistä asioista puhuminen käsitetään vihaan kannustamiseksi, niin on ihan yhtä että väitetään omenan olevan päärynä ja keisarilla olevan vaatteet vaikka ei olekaan. Mielestäni tämä kuuluu samaan kastiin. Mutta sehän on vain mielipide. Ei minulla ole intressejä vihata ketään.
Edelleen samaan kastiin kuuluu seksuaalinen suuntautuminen. Eli jos kannustetaan vihaan niitä kohtaan jotka tykkäävät enemmän naisista tai miehistä tai muunsukupuolisista. Tämähän juontaa homovihasta ja heidän kokemastaan syrjinnästä. Mielenkiintoista nähdä mihin saakka tämä vie ne, jotka julistavat raamatun sanaa niinkuin se on kirjoitettu. Onhan me siitä nähty jo varoitusmerkkejä. Minun mielstäni tämä keskustelu on ollut vain portti kaikkeen tähän sukupuoli-identeteettien monikirjoisuuden esiinmarssiin. Tämä on köysi, joka ei vetämällä lopu ennenkuin heterot ihmiset ovat sukupuuttoon saatettu. Sitten tulee loppu.
Vakavan väkivaltaisen tapaturman uhrit ja heidän sukulaisensa: tästä minulla ei tule mitään muuta mieleen kuin al'ko'holin leiriltä kotiutuneet SUOMALAISET naiset ja lapset. Siitähän viime päivien uutiset ovat puhuneet. He ovat kokeneet mitä suurinta väkivaltaa ja heidän tilanteensa on ollut aivan järkyttävä. He ovat kuolemanvaarassa pelastettu Pekka Haaviston toimesta Suomeen turvaan. Mikä hieno teko! Siis aivan presidenttiainesta tässä Pekka Haavistossa on! Käsittämätöntä ritariutta ja pyytetöntä rakkautta Suomalaista omaa kansaansa kohtaan!
Sotilasarvo: tästä minulla ei tule mitää mieleen. Miten sotilasarvoa kohtaan voi esittää vihapuhetta? Perkeleen luutnantti tai eversti tai tykkimies???
TÄMÄ ON EDELLEEN TEHTY OPETUKSELLISESSA MIELESSÄ, JOTTA KUKAAN TOINEN EI SORTUISI SAMOIHIN VIRHEISIIN JOIHIN ITSE OLEN SOTKEUTUNUT.
Jos syyllistyn jonkun yksilön tai ryhmän epäinhillistämiseen vertaamalla heitä eläimiin tms. Oliskos tässä jokin aika sitten joku kansanedustaja syytettynä tästä ihan oikeusasteissa saakka? Kun vertasi joitain ihmisryhmiä kasveihin? Kannustiko hän väkivaltaan heitä kohtaan? Niin että astalot mukaan ja baanalle?
Solvauksesta tai väkivallan ylistämisestä myös tuomitaan. Solvaaminen on siitä mielenkiintoinen juttu, että jotkut ihmiset vaan loukkaantuvat niin helposti, että ei tohdi päälle katsoa tai kissaa sanoa. Tiedän useita ihmisiä, joita varotaan sen vuoksi, että heille ei voi totuutta kertoa. He loukkaaantuvat ihan tavallisista asioista, jos joku esittää eriävän mielipiteen heidän saamaansa ideoihin. Keskustelu on täysin mahdotonta.
Youtube sallii siis opetuksellisen sisällön, joka voi olla luonteeltaan koulutuksellinen, dokumentti, tieteellinen tai taiteellinen performanssi. Mutta näilläkin tavoilla esitetyistä julkaisuista tarkastellaan edellä mainitut vihapuhesäännöt. Mietinpä tässä opetusviedoita, joita jossain vaiheessa katselin sukupuoliominaisuuksien kehittymisestä biologisessa mielessä. Munasoluista ja siittiöistä ja hedelmöittymisestä. Milloinka tämä muuttuu vihapuheeksi vähemmistöryhmiä tai sosiaalisen sukupuolen omaavia kohtaan ja ne poistetaan?
Sekä huomautus että varoitus on annettu molemmat saman aihepiirin sisältävistä julkaisuista. Voitte itse niitä tarkastella. Tätä asiaa olen hiukan kiertänyt eri tavoilla, sillä olen aavistanut niiden tuottavan ehkä hankaluuksia. Tällä alueella liikkuvat henkilöt ovat erittäin herkkähipiäisiä henkilöitä. He ovat vähemmistöä, jotka painostavat enemmistöä taipumaan heidän elämäntapansa hyväksyjiksi. Ja heitä riittää. Uskoisin että mahdollisesti tämä jälkimmäinen julkaisun poisto johtuu jonkun herkkähipiäisen henkilön kantelusta. He saavat vihata, mutta heistä ei saa puhua muuta kuin ylistävästi. Aikamoista kaksinaismoralismia tämä mielestäni on. Jotkut henkiöt ovat minun käsittääkseni ovat aivan perehtyneet tähän someterrorisointiin, julkaisujen ilmiantamiseen jne. He saavat elämänsisältönsä siitä, että heidän elämäntapansa saavat yhteiskunnallisen hyväksynnän ja tavalliset heterot joutuvat kumartamaan heille.
Varoituksen saanut julkaisu on ollut nähtävissä helmikuusta 2020 alkaen, joten monta kuukautta on ollut Youtubella aikaa faktantarkistukseen. Samansisältöisiä ja vieläkin kohdennetumpia videoita on youtubessa lukemattomilla kanavilla. Eli minun vaatimaton kanavani on vain pieni roska isossa maailmassa. Eli mielestäni on kysymys ilmiantajasta ja ilmiannosta. Toki facebookissakin ihmiset ovat joutuneet bannattaviksi tai jopa syytteeseen vuosia sitten julkaistuista asioista. Hyvin hämäräksi on muuttunut tämä maailma. Luultavasti koronaa ja rokotteita käsittelevät viedeot saavat seuraavaksi jonkun varoituksen muutamia kuukausia myöhässä ja sitten tämä kanava suljetaan. Siksi haluan myös kiittää lämpimästi tässä vaiheessa kaikkia, jotka ovat vaivautuneet kuuntelemaan pohdintojani tällä kanavalla.
Olin ajatellut julkaista juuri ennen joulua pienen hyvän joulun toivotuksen omalla tavallani videon kautta. Säästelin tätä lähemmäksi joulua. No en saanut sitä julkaistuakaan ajallaan, joten perustin uuden kanavan Flowsadepisaroita2. Siis hyvin persoonallinen nimivalinta! Samalla olen mietiskellyt miten tätä jatkaisin. Asioiden tutkiminen kiehtoo minua ja olen itsekin oppinut paljon asioita tämän kautta. En voi kuitenkaan mitään sille, että mielekkyys menee jos ei saa käyttää ironiaa tai epäilyä tai kärjekästä mielipidettä tuodakseen esille asioita. Se varmaan onkin tarkoitus; tukahduttaa ihmisten luovuus ja oma ajattelu. No voinhan jatkossa tehdä vain itsellenikin, omaksi iloksi tutkimusta, niinkuin olen vuosia tehnyt. Voin jatkaa pelkästään blogin kirjoittamista, kuten ennenkin. Voin myös julkaista Bitchutessa tai etsiä jonkin muun julkaisukanavan monien tarjokkaiden joukosta. Onko ehdotuksia? Bitchute-kanava minulla on ollutkin jo vuoden, mutta sinne olen ladannut vain kolme videota. Lataaminen on erittäin pitkissä kantimissa ja sen suhteen vähän epäilyttää.
Voin myös siirtyä enemmän raamatuntutkimiseen, profeetallisiin sanomiin tai näkyihin ja ilmestyksiin. Saan varmaan itse valita. Onko sillä sitten väliä olenko lainkaan opettaja, profeetta tai julistaja. Mutta siitä vasta kommentteja tuleekin, voin sen jo arvata. Mutta so what.
Tässä vaiheessa voi myös tehdä tiliä asioista, joita tämä kanava on
tuonut. Kiitän jokaisesta kommentoijasta ja palautteen antajasta.
Jokainen on omalla tavallaan siis osallistunut kanavan sisältöön. Olen saanut ajatuksia ja löytöjä ja pohjatyötäkin omille videoille. Löytyy
paljon ihmisiä, jotka ovat perehtyneet joihinkin asioihin hyvinkin
syvällisesti ja se on hienoa huomata. Tosi kunnioitettavaa. Youtubeen liittyy kummallinen ilmiö, että en ole joihinkin katsojien
kommenteihin saanut vastattua. Saan itse niistä viestin, mutta kun yritän
aukaista niitä, ne eivät aukea luettavaksi ja kommentoitavaksi. Ehkä
kyse on myös osaamattomuudestani. Mutta joihinkin kommentteihin en ole voinut vastata
tämän vuoksi.
Arvostan
rakentavaa palautetta ja keskustelua asioista, vaikka olisi eri mieltä.
Tarkoitan siis rakentavaa palautetta. Tässä vaiheessa teen tiliä myös
niistä, jota eivät osaa rakentavan keskustelun alkeissääntöjäkään.
On pilkkaamista, ivaamista, panettelemista ja riivaajilla kiroamista. Niiden kommenttien suhteen tulee nyt sitten jatkossa nollalinja molemmilla kanavilla. Youtube laittaa minulle näin vaatimattomista asioista julkaisukiellon ja minä olen ollut pitkämielinen ja kärsivällinen joidenkin kommenttien kohdalla. Nyt siihen tulee loppu. Bye, bye hyypiöt tunnistatte tuskin itseänne, sillä ettehän ole tehneet mitään väärää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti