tiistai 2. kesäkuuta 2020

Tempaus

Tällä hetkellä tuntuu, että on oikeastaan ihan sama minkälaisia teorioita on salaliittojen suhteen liikkellä. Nämä  kaikki pahimmat kauhujen skenariot kohtaavat niitä, jotka jäävät tänne Kristukseen uskovien ylöstempauksen jälkeen. Minun ei tarvitse täällä tuolloin olla, sillä minä olen uskova, joka temmataan Herraa Jeesusta vastaan yläilmoihin.

Siitä huolimatta minulla on huoli heistä, jotka jäävät tänne ylöstempaamisen jälkeen. Ne jotka eivät ymmärrä ottaa Jeesusta vastaan pelastajanaan ennen tuota ajankohtaa. Kristuksessa me elämme nyt armon aikaa. Me saamme uskoa Kristuksen pelastukseen ja lunastukseen ja armoon, joka on annettu meille. Pedon merkit ja ahdistuksen aika kohtaavat niitä, jotka eivät usko Kristukseen, tai heräävät liian myöhään siihen todellisuuteen, että Kristukseen uskovat "hullut" on temmattu ylös taivaaseen ja jäljelle jääneet kipuilevat sen kanssa että he eivät ole aikanaa olleet riittävän valmiita ottamaan Kristuksen lunastusta vastaan.

Kaikki tämä mitä tänä päivänä näemme:

- maailmanlaajuinen karanteeni, jossa testataan ihmisten kykyä toimia auktoriteettien ohjeen mukaan
- rokottamisen valmistelu kaikille maailman ihmisille "kauhean viruksen taltuttamiseksi"
- testaamiset ihmisten "siruttamisesta"erilaisin perusteluin
- maailmantalouden romahduttaminen
- ihmisten köyhdyttäminen
- ihmisten vapauden rajoittaminen
- suunnitelmat koko maailmaa kattavan uuden maailmanjärjestyksen suhteen,

ovat vain valmistelua siihen mitä on tulossa.

Tänään Kristukseen uskovat eivät joudu valitsemaan ottavatko pedon merkkiä vai ei, sillä silloin meidät on  jo ylennetty kirkkauteen ja me saamme aina olla Kristuksen kanssa. Kun Pyhä Henki todistaa Jumalan lapseudesta ei ole mitään pelättävää, ei mitään jännitettävää. Meidän ei tule olla pelon orjuudessa, vaan me saamme kohottaa katseemme taivaaseen ja odottaa Isän kutsua.

 Room. 8:15-16
 Sillä te ette ole saaneet orjuuden henkeä ollaksenne jälleen pelossa, vaan te olette saaneet lapseuden hengen, jossa me huudamme: "Abba! Isä! Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia.

Kaikki tämä sairas yhteiskunnallinen turmio on kohta mennyttä aikaa. Kaikki tämä rahan vallalla pelaaminen, ihmisten häikäilemätön hyväksikäyttö, ihmisten hyvyyden suoranainen pilkkaaminen ovat kohta mennyttä aikaa. Itse luomakuntakin huokaa ja tulee vapautetuksi, kun Jumalan lapset ylennetään kirkkauteen eli kirkastetaan.

Room. 8:19-21
 Sillä luomakunnan harras ikävöitseminen odottaa Jumalan lasten ilmestymistä. Sillä luomakunta on alistettu katoavaisuuden alle - ei omasta tahdostaan, vaan alistajan - kuitenkin toivon varaan, koska itse luomakuntakin on tuleva vapautetuksi turmeluksen orjuudesta Jumalan lasten kirkkauden vapauteen. 

Room. 8:30 -33
mutta jotka hän on edeltämäärännyt, ne hän on myös kutsunut; ja jotka hän on kutsunut, ne hän on myös vanhurskauttanut; mutta jotka hän on vanhurskauttanut, ne hän on myös kirkastanut. Mitä me siis tähän sanomme? Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan? Hän, joka ei säästänyt omaa Poikaansakaan, vaan antoi hänet alttiiksi kaikkien meidän edestämme, kuinka hän ei lahjoittaisi meille kaikkea muutakin hänen kanssansa? Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala on se, joka vanhurskauttaa. 

Onhan se ihmeellistä tietää, että itse Herra Jeesus tulee alas taivaasta ja sitten se on menoa. Taivaasta kuuluu suurenmoinen kutsuhuuto ylitse koko maanpiirin ja kuuluu ylienkelin ääni ja Jumalan pasuuna. Tätä ajatellessa voi sielunsa silmin nähdä sen ihmeellisen hetken, jonka kaikki maailman ihmiset näkevät yhtä aikaa.  Ja sitten Kristuksessa kuolleet nousevat ylös, he jotka odottavat haudoissaan Kristuksen tuloa, he nousevat ylös ensin ja sitten elossa olevat Kristuksene uskovat temmataan yläilmoihin heidän kanssaan

1. Tess.4:16-17 
Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin; sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.

Eli vaikka ajattelen, että kuolleet läheiseni ovat "taivaassa", ovat he todellisuudessa odottamassa Kristuksen tuloa jossain. Heidän henkensä on Jumalan varaamassa turvallisessa paikassa ja ylöstempauksessa tämä henki yhdessä kirkastetun ruumiin kanssa nostetaan ylös taivaaseen. En tiedä millaisessa olotilassa he ovat tällä hetkellä, mutta joka tapauksessa Kristukseen uskovat nousevat ylös haudoistaan ja sitten elossa olevat Kristukseen uskovat ihmiset nousevat yhdessä heidän kanssaan. Ikäänkuin he tulisivat noutamaan ne ihmiset jotka vielä ovat elossa. 

En tiedä kuulevatko pakanat sen äänen. Kuulevatko Kristusta vihaavat ihmiset sen äänen, vai onko se valmistettu vain meille, jotka olemme uskossa Kristukseen. Kun ajattelee maanpiiriä, jossa taivas on yläpuolella tietää, että kaikki saavat sen äänen kuulla yhtäaikaa. Kukaan ei pääse sitä pakoon. Mutta voisiko se olla niin, että vain uskovat sen kuulevat? Jotenkin tuntuisi siltä, että kaikki jotka sen kuulevat kääntyisivät heti elävän Jumalan puoleen. Kuinka he voivat kääntää tämän jälkeen päänsä ja alkaa palvoa antikristusta. Jotenkin käsittämätöntä ajatella niin. 

Siinä vaiheessa on uusi maailmanjärjestys valmiina. Kaikki se valmistelu mitä meidän aikanamme tehdään tämän maailman järjesteyksen valmistelemiseksi toteutuu. Kaikki karanteenit, eristämiset, valvontakoneisto toimivat 100% Usko pois, tämä mitä me elämme, on vasta harjoittelua tulevaan kotokseen. Ikäänkuin koeponnistus.  Vielä mennään vaikeampiin aikoihin ja maailma tulee olla valmis pedon vallalle ennenkuin tempaus tapahtuu. Tulee uskovien vainoja ja vaikeita aikoja. Todella vaikeita aikoja. Todelliset uskovat vielä koetellaan tässä maailmassa aika kovalla tavalla vainojen kautta ja raamatunmukaisen uskon rankaisemisen kautta.

Uskovien ylöstempauksen jälkeen tulee pedonmerkki ja kaikki sen tietävät että se tulee valita. Pedonmerkin valmistelua koetellaan nyt kovasti tehdä. Liian paljon on Bill Gates otsikoissa sekä normiuutisissa, että salaliittouutisoinnissa. Hänestä tehdään joku paholaisen sanansaattaja. Mutta hän on vain nukkehallitsija. Ihmisten reagointeja tutkitaan ja arvioidaan miten voidaan toimia petoyhteiskunnassa. Halutaan tietää mitä ihmiset ajattelevat ja miten käyttäytyvät jos tehdään pakote, pakotetaan ottamana vaikka rokote tai merkki tai siru. Petoyhteiskunnassa ihminen tietää ottavansa pedon palvonnan merkin, se ei tule vahingossa ihmiseen. Silloinkin on ihminen tietoinen siitä jos jättää tämän valitsematta. Ihminen tietää, että ei halua palvoa saatanaa. Silloin tehdään erittäin vaikeaksi olla palvomatta sitä.

Siksi jokaisen nyt elävän ihmisen tulee tietää mihin aikaan me olemme menossa. Uskovilla ei ole mitään peljättävää, vaikka minkälaisia uutisia kuuluu, sillä meidät temmataan pois. Mutta ihmisille tulee kertoa tästä tulevasta tapahtumasta ja anoa heitä ottamaan Jumalan pelastus vastaan ennenkuin on myöhäistä tai se tulee niin vaikeaksi, että joutuu marttyyrikuoleman uhan alle. 

Ei näillä salalitoilla ole tarkoitus pelotella ihmisiä, vaan herätellä. Näitä kyllä käytetään moneen tarkoitukseen ja niiden kautta tulee moni petetyksi. Jostain syystä niitä annetaan pysyä julkisuudessa sosiaalisessa mediassa. Se täyttää jotain tarkoitusta saatanan suunitelmissa. Ehkä tätä ihmismielen tutkimista. Se vielä tarkkailee miten vastustajat saadaan sumutettua. Se harjoittelee miten ihmiset saadaan petettyä lopullisesti ja ihmisten silmät sokaistua lopullisesti. Sillä pedon merkki on jotain mikä ylittää kaiken pelon. Se on merkki, joka muuttaa ihmisen kokonaan. Ihminen ei voi sen jälkeen ottaa Kristusta vastaan, eli jotenkin se merkki muuttaa ihmisen aivoja, kehoa ja dnata. Ihminen ei voi enää tuon jälkeen uskoa Kristukseen vaan automaattisesti palvelee saatanaa. Eli hänestä tulee jonkinlainen robottiorja ilman omia ajatuksia. 

Ne jota eivät ota pedon merkkiä saavat säilyttää mielensä, mutta se vie heiltä vapauden. He joutuvat tuomittaviksi, he joutuvat kidutetuiksi, he joutuvat tapetuiksi sen uskon tähden, johon he takertuvat ymmärtäessään sen, että ainoa keino saada iankaikkinen elämä on olal palvomatta antikristusta.

Onneksi Jumala vielä antaa kaksi todistajaakin, jotka julistavat pelastusta kaikille kansoille. Eli ei Jumala jätä tempauksen jälkeenkään ihmisiä. Niin suuri rakkaus hänellä on ihmisiä kohtaan.
  

Ef.1:13-14
Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti, sen, joka on meidän perintömme vakuutena, hänen omaisuutensa lunastamiseksi - hänen kirkkautensa kiitokseksi. 


1.Joh3:2 
Rakkaani, nyt me olemme Jumalan lapsia, eikä ole vielä käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Me tiedämme tulevamme hänen kaltaisikseen, kun hän ilmestyy, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena, kuin hän on.

Kol-3:4 
kun Kristus, meidän elämämme, ilmestyy, silloin tekin hänen kanssaan ilmestytte kirkkaudessa. 

Minut on valittu pelastukseen alusta saakka. Kun Hän valitsi minut jo idussani ja siitä olen äärimmäisen kiitollinen. Minut ja minun perhekuntani on valittu jo silloin, kun minua ei ole vielä ollut. Jo silloin on Jumala tiennyt minun elämäni ja valmistanut minut. Se tekee vähän nöyräksi. Se että on saanut tulla uskoon. Miten oikeasti se onkaan mahdollista? Jumala puuttui elämääni ja käänsi sen suunnan ja antoi Pyhän Hengen kasteen, joka on kantanut tällä tiellä? Miksi jotain toista ei ole valittu? Miksi nämä ihmiset ympärillänikin ovat täysin tietämättömiä pelastuksesta ja piittaamattomia? Miksi he elävät kiinni tässä maailmassa ja sen hekumassa eivätkä halukaan kääntyä elävän Jumalan puoleen? Miksi heitä ei ole valittu?

Mutta Jumala tietää kenet on valittu pelastukseen. Jokainen ihminen on valittu, mutta siihen saa käyttää vapaata tahtoaan. Ei ole pakko valita Jeesusta. Voi valita kalevalaisen perinneuskon tai uskoa ufoihin tai foliohattuun tai mihin tahansa. Minun uskoni on Kristuksen sovitustyössä. Niin paljon näkee tässä salaiittojen tutkimusmatkallakin niitä, jotka uskovat salaliittoihin, mutta eivät usko Kristukseen. Joillekin Kristus on osa salaliittoa, jolla ihmiset on saatu ruotuun. Joillekin se on vain joulupukin kaltainen satuhahmo. Niin paljon on sekaannusta ihmisten elämään annettu, että ei eroteta metsää puilta. Tämän sekaannuksen on saatana aiheuttanut. Se tekee kaikkensa, jotta ihminen ei löytäisi neulaa heinäsuovasta.

Mutta kokeile Jeesusta. Jos sinulla ei ole mitään menetettävää, kokeile Jeesusta. Sillä kun sen tekee, saa kokea jotain ainutlaatuista. Voi kokea toki yliluonnollistakin, mutta se ei ole se ainut totuus. Pelastuksen armon ja pyhän hengen kokemusta ei voi verrata oikeastaan mihinkään muuhun. Se on yliste kaiken kokemusmaailman. Olen kyllä seurannut ihmisiä, jotka jonkun kolmannen silmän kautta katselevat tätä maailmaa. Heillä on omien sanojensa mukaan joku "ylempi tietoisuus" ja valaistuneisuus maailman tilasta. He näkevät salaliittojen maailmaan ja tämän maailman petokseen omalla valaistuneella tavallaan. Mutta he eivät julista pelastusta kadotetuille ihmisille. He ovat valaistuneet väärästä opista, he ovat valaistuneet tavalla, joka ei tuo pelastussanomaa kadotetuille ihmisille. Siksi tämä oppi on saatanasta ja siksi kovasti ihmettelen, että heille on avattu samalla tavalla näitä maailman petoksia kuin uskoville. Saatana tekee tämän mahdollisimman vaikeaksi. Kaikkien opit sekaantuvat eikä ole mitään mikä erottaa totuuden valheesta.

Ihan sama mikä se maailman petos on. Jumala on luvannut pelastaa omansa ja miksi minun tulisi sitten välittää niistä jotka jäävät sen jälkeen? Jumala pitää heistä huolen omalla tavallaan. 

Minun tehtäväni on julistaa pelastuksen evankeliumia niille, jotka ovat tänä päivänä ilman Kristusta maailmassa. Niille joiden synnit ylittävät kynnyksen ja joiden synnit painavat mieltä. Niille on Kristus valmistanut pelastuksen ja syntien anteeksi saamisen. 

Mutta jos ei ole synnin tuntoa niin voiko olla pelastustakaan? Kun ihminen tulee tunnon tuskaan Jumalan antamalla valtuutuksella, ei siitä pääse pakoon. Hän kutsuu voimakkaasti ja vetää puoleensa. Mutta surullista kyllä, osa ohittaa tämän vaiheen ja palaa takaisin synnittömään elämään, elämään, jossa ei tarvitse tuntea synnintuntoa, ei tarvitse katua tekojaan ja voi tehdä oman järjen mukaisia asioita. Oman mielen mukainen hyvä elämä riittää. 

Usko Herraan Jeesukseen niin sinä pelastut lopun ajoilta, uudelta maailmanjärjestykseltä ja pedon merkiltä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Amalekin henkeä vastaan taisteleminen

Israelin pääministeri Benjamin Netanyahu vertasi Hamasin terroristeja   raamatussa esiintyviin Amalekilaisiin.   Hän kehoitti muistamaan mi...