Kansakunnan rajat

Ja hän on tehnyt koko ihmissuvun yhdestä ainoasta asumaan kaikkea maanpiiriä ja on säätänyt heille määrätyt ajat ja heidän asumisensa rajat, "(Apt. teot 17:26 FINPR)

Tänä aikana kun aikoja ja rajoja murretaan, haluan palautta mieleeni Jumalan ilmoituksen rajoista. Tuo jae jatkuu..

"että he etsisivät Jumalaa, jos ehkä voisivat hapuilemalla hänet löytää-hänet, joka kuitenkaan ei ole kaukana yhdestäkään meistä;"

Miten säädetyt rajat saisivat etsimään jumalaa? Oma maa, turvallisuus, tuttuus, arvot ja ajatukset. Mutta tänä päivänä näitä ei enää ole. Rajat avataan muukalaisille, kumarretaan heidän uskontonsa edessä ja ylenkatsotaan isien perintö. Rajojen avaaminen nimenomaan tuo vieraat jumalat kansan keskuuteen ja vaikeasti löydettävä elävä ja ikuinen Jumala katoaa sumuun. Ei tarvitse etsiä elävää jumalaa, kun valittavissa on moniarvoisuus, sivistyneisyys, uskonnottomuus, sukupuolettomuus.... Ei tarvitse valita Jumalaa, joka on niin kaikkivaltias, että ihmisen pieninkin yritys on kuin tuhkaa sen edessä. Ihminen haluaa kokea olevansa jumala, oma jumalansa. Ja tämänhän elävä ja kaikkivaltias Jumala on sallinut. Tie hänen luokseen on tehty halvaksi nöyrtymisen ja syntiseksi tulemisen kautta. Tie kulkee Jeesukseen Kristukseen uskomisen kautta. Ei ole muita pääsyvaatimuksia kuin usko Jeesukseen. Sen voi tehdä rikas ja köyhä, sivistynyt ja sivistymätön, kuka tahansa ihminen. Mutta kaikille on nöyrtyminen yhtä vaikeaa, syyt ehkä poikkeaa toisistaan. 

Ja voi niitä jotka kulkevat tämän portin ohi! Sydäntä särkee se ymmärtämättömyys, joka vallitsee kun kyse on ikuisesta elämästä, pelastuksesta ja levosta. Kaikki nämä ja lupaus siitä, että Hän kulkee rinnalla kaikkina aikoina kantaa ja vie eteenpäin vaikeinakin päivinä.

Tämän sanoman kun saisi muukalaisten sydämeen, että eivät aivan turhaan saapuneet Suomeen muslimimaasta. Kunpa Suomessa myös tämä turvattomuuden tunne uuden tilanteen edessä johdattaisi etsimään elävää jumalaa. Että hyöty Jumalan valtakuntaan olisi moninkertainen.

Teen sen sydämestäni

”Mitä teettekin, tehkää se täydestä sydämestä, niin kuin tekisitte sen Herralle ettekä ihmisille. Muistakaa, että saatte Herralta palkan, osuutenne perinnöstä. Palvelkaa Herraa Kristusta.”

Kol. 3:23-24 KR92

Mitä tahansa teenkin, teen sen Herralle täydestä sydämestä..... Niinpä, kunpa tämän aina muistaisi. Teen parhaani, pyrin hyvään, etsin Herran tahtoa asioissa. Ei ensisijaisesti minä mielessä vaan Herran tahto. Kuitenkin on ihmisen ajateltava itseänsä siten, että jaksaa ja pystyy olemaan mukana sydämestään. Pyyteetön toisten etujen jatkuva huomioiminen johtaa ennemmin tai myöhemmin uupumukseen. Levosta käsin tekeminen luo rauhan riippumatta olosuhteista.
Kun teen parhaani pyyteettömästi haluan hyvää paikalla jossa kulloinkin olen, olen rehellinen herran ja ihmisten edessä.

Kiitos Herra kesästä ja luonnosta

Kuinka kiitollinen sanakaan olla tästä kesästä Jumalalle! Luojani on antanut kesän, joka poikkeaa viime vuoden lomasta. Tämä loma ja kesä muutenkin on ollut luojan tekojen ihmettelyä. Olen saanut katsoa omaa pientä maailmaani uusin silmin. Monen vuoden sokeus on tiessään ja silmät ovat saaneet nähdä Luojan ihmetekoja luonnon kautta. Miten ihmeellisesti Hän on tehnytkään maailman! Miten kaunista on pienet osaset luonnosta!

Luonnonkukat, joiden kauneus on häkellyttävän herkkä. Luonnonkukat, joiden nimeä en ole aikaisemmin tiennyt eikä ole edes kiinnostanut.

Yrtit, joiden käyttämistä olen saanut opetella

Yrtit, joiden maku on ihmeellinen

Kukat, joiden kasvu on kaunista

Marjat, jotka kasvavat sateessa ja Suomen kesässä urhoollisesti vuodesta toiseen, huolimatta vaihtelevista sääolosuhteista.

Kasvihuone, joka karuudessaan huolimatta kätkee sisäänsä runsauden aitan.

Kesä, joka on ollut kylmä, vähäluminen ja sateinen.

Kissulit, jotka tuottavat iloa persoonallaan ja itsepäisyydellään.

Kukat, jotka kasvavat huolimatta säästä.

Olen niin kiitollinen sinulle Herrani!

Kappaleiden välissä

Kuulen sanovani "kyllä", vaikka haluaisin sanoa "ei".

Suunnittelen tulevaa, vaikka haluaisin jäädä menneeseen.

Lähden, vaikka haluaisin jäädä.

Puhun positiivisesti, vaikka ajatuksissani on tyhjyyttä.

Olen kysymysmerkkinä, vaikka pitäisi olla huutomerkkinä.

Hymyilen, vaikka itken.

Päätepisteen jälkeen tulee ISO alkukirjain ja uusi kappale.

Edellinen kappale on kirjoitettu sydänverellä, suurilla odotuksilla, pyyteettömällä rakkaudella, kyynelillä, tuskalla, ilolla, pettymyksillä. Kaikilla luojan luomilla tunteilla. Kaikkeni olen antanut ja ne kaikki minulta vietiin. Ja silloinkin, kun koko ripakopallinen minulle arvokkaita asioita potkittiin nurin, olin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Tunteet sivuun ja lausetta kirjoittamaan. Uutta lausetta, joka olikin kappalejako.

Siis hyvästi mennyt luku elämässä. Hyvästi kaikille! Rakastin teitä enkä siksi enää voinut jäädä. Tämä rakkaus tekee liian kipeää. Yksi lyönti liikaa eikä paluuta enää ole. Minun puuni ei tuota teille enää satoa! Siitä ei olisi hyötyä, koska sinä näkymätön taustalla poljet sen maahan, tallaat raskailla saappailla syvälle multaan. Siksi kätkeytydyn, pidän vakkani piilossa ja säästän sen parempiin peltoihin. Onhan se niin, että "Herra johdattaa sinne missä on vihreää ruohoa. Kun yksi laidun on kaluttu, on aika siirtyä uudelle" (Olli Valtonen, Askel 7-8/2015).

 Minä menen nyt ja minussa kasvaa uusi verso.

Ja alkakoon uusi kappale! Kääntyköön uusi lehti. Tuottakoon versoni runsasta hedelmää uusille pelloille! Tuokoon kirjaimeni uusia lauseita uuteen lukuun. Elämäni kirja jatkuu.

Turvapaikan kaipuu

Jos saisin kyyhkysen siivet, lähtisin lentoon, etsisin lepopaikan. Pakenisin kauas, majailisin autiomaassa. (sela) Kiiruhtaisin turvapaikkaan, suojaan myrskytuulelta. (Ps. 55:7-9 KR92)

Maan ääristä minä huudan sinua, kun sydämeni nääntyy. Sinä viet minut turvaan, kalliolle, jolle itse en jaksaisi nousta. Sinä olet ollut turvani, vahva linnoitus vihollista vastaan. Minä tahdon aina asua sinun luonasi, minä etsin sinun siipiesi suojaa. (sela) (Ps. 61:3-5 KR92)

Joskus olisi tarve löytää myrskyn keskellä turvapaikka. Sellainen paikka, jossa myrskynsilmässä voisi olla rauhassa, levollisin mielin, pelottomana ja odottaen myrskyn laantumista. Ei ole majaa eikä autiomaata, on vain sisin turva Jumalassa. Sinun linnoituksesi minussa. Turvaa ja suojaa minua kun tuuli käy rajuna, kun vihollinen ulvoo ja pelkään! Pidä minut silloinkin turvassa ja anna yliluonnollinen rauhasi. 

Ylhäältä tuleva viisaus

Mutta ylhäältä tuleva viisaus on puhdasta ja pyhää, ja niin se myös rakentaa rauhaa, se on lempeää ja sopuisaa, täynnä armahtavaisuutta ja hyviä hedelmiä, se on tasapuolista ja teeskentelemätöntä. Vanhurskauden siemen kylvetään rauhan tekoina, ja se tuottaa hedelmän niille, jotka rauhaa rakentavat. (Joh. 3:17-18 KR92)

Kunpa tällaista viisautta saisi roppakaupalla!!!! Rauhan rakentaja ja armon antaja voi sen tehdä. Jumala voi antaa, mutta myös ottaa pois viisautensa. Siksi joka päivä on kuljettava armon viitan alla tietäen, että tämä on katoavaista. Jumala antakoot viisauden hengen, taidollisuutena hengen, tasapuolisuuden hengen, rauhan hengen..... Kaikkeen tekemiseen ja olemiseen. 

"Etten enää elä minä, vaan sinä minussa"

Jumalan ääni

 Jumala on viime aikoina puhunut monin tavoin, monen vuoden hiljaiselon jälkeen. Olenko itse ollut vastaanottavaisempi, vapaa muusta ajattelusta, vapaa vastuusta, vapaa Jumalan äänelle? Kenties. Mielen on kuitenkin täyttänyt rauha ja lepo, vaikka elämässä puhaltavatkin muutoksen tuulet. Varmuus on tullut ainakin siitä, että on palattava juurille, sinne mistä lähdin. Ei kuitenkaan enää liikaa sanoja. Lyhyestä virsi kaunis. Maailmassa on paljon sanoja, paljon tekstiä, paljon viisautta. Siksi yksinkertainen on kaunista.

Sisällä soi virsi

Usean päivän ajan puuhaillessani ulkona ja sisällä loman vapauttamana, on sisälläni soinut virsi. En virsiä ole kuunnellut tai laulanut vuosiin. Siksi tuntui aivan ihmeelliseltä nuo virren sävelet sisimmässäni. Kaivoin virsikirjan esille, mutta en osannut päättää, mikä oli sisälläni soinut virsi.

Samalla kuuntelin Petri Kososen musaa, jolla on ollut suuri merkitys minun uskonelämässäni. 

Jumalan tahdon tekeminen

"..Jumalan sydämen lähelle pääseminen, Jumalan äänen kuuleminen ja Jumalan tahdon tekeminen vaatii suuria uhrauksia. jumalaa ei voi kiirehtiä. Kun joudut elämässäsi erämaahan, yksinäiseen, hankalaan, epämiellyttävään ja pysähtyneeseen tilaan, on se juuri se paikka, jossa pensas palaa. Siellä kuullaan ääni, saadaan ilmoitus ja siellä toteutuu liitto hänen tahtonsa kanssa."

Ravenhill Leonard. Oli mies, Jumalan lähettämä. Jumalalla on profeettansa. Airut 5/2015

Erämaassa kulkeminen on uuvuttavaa, vaikka tietääkin Jumalan olevan mukana kuvioissa. Mutta kun sitten kuulee, tuntee, aistii palavan pensaan ja jumalan tahdon, unohtuu kaikki tuska. Uhraukset tuntuvat joskus liian suurilta. Kun on rukoillut Jumalan tahdon toteutumista, ei voi muuta kun mennä ja luottaa Hänen kulkevan mukana. Eikä Hän todellakaan aina kiirehdi vastausten kanssa. Päinvastoin joskus vauhti tuntuu etanan matelulta ja vastaus näyttää viipyvän. 

Kevät

Nyt on kevättä rinnassa. Tunne uusista alueista, kylvöstä, lannoitteista, taimista... Mielen täyttää ilo ja odotus kesästä, lämmöstä, luonnon kauneudesta, kukista.... Odotus onkin parasta aikaa. Odotus Jumalan suurista teoista pienissä asioissa, joista tulee suuria asioita. Hyvä on odottaa suuria asioita ja nähdä niiden taimet pienissä sattumissa. Ei kannata ajatella tuleeko kylmä kesä, kaikki toivovat lämpöä, aurinkoa,lempeää sadetta. Ainakin melkein kaikki. Ehkä pessimisti ei odota.

On se kuitenkin kumma asia miten lyhyttä ja ehkä huonoakin kesää jaksetaan odottaa ja toivoa kerta toisensa jälkeen. Mikä kumma saa suomalaiset kaamosihmiset odottamaan parin kuukauden aikaa vuodessa. Kunpa samaa odotusta olisi Herra läsnäoloa kohtaan! Janoa, iloa, odotusta ja toivoa hänen läsnäolostaan, lämmöstä ja kirkkaudesta. Silloin ei ole väliä ulkoisilla olosuhteilla. Oli kesä tai talvi, on Jumalan henki sama.

Ilo ja suru samanaikaisesti

Miten samaan aikaan voikaan kokea iloa ja surua? Iloa ja odotusta tulevasta, mutta suunnatonta surua siitä mitä menettää. Onko tuo ilo sen arvoista, että kannattaa jättää taakseen kaikki tuttu ja turvallinen? Jumalan käsi ohjaa ja silloin ei voi kun mennä. Selvä tie sille, joka on rukoillut Jumalan johdatusta. Mutta mistä tämä suru?

Minun tieni, minun polkuni. Ei kenenkään muun. Kenkään ei kulje yksin, kyllä sen tiedät. Hän kulkee rinnalla särjettyjen, suree yhdessä surevien. Hänen palkkansa on suuri, hänen todistuksensa on todellisuus. Murtuu kuoleman muurit, katoaa tämän maailman oljet. Tulessa palaa kuona, mutta jäljelle jää kirkas timantti. Ei sen loisto sammu, sillä se on tulessa koeteltua, armottomassa kuumuudessa hiottua. Vain Hän voi sen tehdä. Vain arvolliset saavat sen nähdä. 

En ole mitään

"Yksi vaikeimmista asioista irti päästämisessä on tarve olla jotain erityistä.... nykyisyydestä irti päästäminen tarkoittaa luopumista omaa itseä koskevista käsityksistä, titteleistä ja Julkisuuskuvastamme. ...meidän täytyy itsessämme siirtyä uskon paikkaan, paikkaan, jossa unohdamme itsemme ja jossa emme ole mitään"

Rohr  Richard

On se niin vaikeaa. Mutta onneksi siinä autetaan. Vedetään tavoite nenän edestä pois ja täytyy tehdä surutyö luopumisesta ja menetyksestä. Kun tämä toistuu toistumistaan, ei halua enää odottaakaan, vaan valmistautuu taas pettymykseen. Silloin alkaa pyrkiä tietoisesti paikkaan, jossa ei ole enää mitään. Kaipaa vain yksinkertaisuutta, yksinäisyyttä, huomaamattomuutta ja piiloutumista. Titteli, julkisuus, maine,arvo tai asema, jotka ovat tuoneet "erityisyyden" leiman ja muuttanut jo omakuvaakin, menettävät hetkessä valtansa. Ne viedään kuin matto jalkojen alta pois. Elämä muuttuu, luopuminen on tehtävä ja on jätettävä kaikki taakse. 

Näin sinä haluat, tapahtukoon sinun tahtosi. Minä kuljen, yritän kulkea tai pysähtyä sen mukaan. Mutta en aina ymmärrä. Auta silloin minua! Sittenkin tämä tie on paras! 

Suljetun oven äärellä

Muutosta tapahtuu vähitellen tai muutos on pakko tehdä. Sulkeutuvat, kiinnipysyvät ovet, esteyt tiet ja hidastettu matkankulku. Tuolloin ei pääse menemään niin pitkälle tai perille sinne minne haluaisi. Kun tarpeeksi monta kertaa ovet lyödään kiinni nenän edestä, ei halua ovia enää lähestyäkään. Kun sitten taas joutuu tuon valinnan oven eteen, ei tiedä haluaako sittenkään avata.

Vain rohkeat tekevät suuria muutoksia. Heikolle on huonokin vaihtoehto parempi kuin tuntematon tulevaisuus. Vaikka tietäisi uusien asioiden muuttavan elämää ehkä parempaan suuntaan. Tai sitten tuhoavan lopunkin  kauniin. Kunpa voisi vaan soljua suunnitelmasta toiseen ilman että tarvitsisi hakea tai päättää tai availla tai kolkutella. Kunpa vaan saisi kulkea suunniteltua tietä, jossa asiat seuraavat toisiaan ja vain oikeat portit aukeavat ja väärät sulkeutuvat. Auta siis Herrani!

Johdatuksessa

Minä valmistelun, minä parannan, minä korjaan ja uudistan. Kunnian kuningas ei horju eikä erehdy missään. Kun minä sanon NYT, se tapahtuu. Kun minä sanon STOP, on pysähdyttävä. Ihmisen tie on kulkeva minun tahdossani, kun minulle on jätetty johdatus. Et sinä ole kuitenkaan tahdoton nukke, vaan minun tieni on johdattava sinua mielenkiintoisten ja uskomattomien asioiden ääreen. Jätä tiesi Herran haltuun.

Miksi hylkäsit minut?

»Muita hän kyllä on auttanut, mutta itseään hän ei pysty auttamaan. Onhan hän Israelin kuningas, tulkoon nyt ristiltä alas! Silloin me uskomme häneen. Hän on pannut luottamuksensa Jumalaan – pelastakoon Jumala nyt hänet, jos on häneen mieltynyt! Onhan hän sanonut olevansa Jumalan Poika.» (Matthew 27:42-43 KR92)

Yhdeksännen tunnin vaiheilla Jeesus huusi kovalla äänellä: »Eeli, Eeli, lama sabaktani?» Se merkitsee: Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut? (Matthew 27:46 KR92)

Tilanteissa joissa ihminen on heikoilla ja epäilee Jumalan rakkautta ja suunnitelmaa, on ympäröivä pakanakansa mielissään ja pilkkaa ihmistä. Usko on koetuksella eikä tukea saa. Ristillä on tämä tunne läsnä. Uskovanakin epäilee, ihmettelee ja kyselee. Jumalan pelastus tilanteesta ei näytä aina olevan uskovan puolella. Vaatii paljon uskoa nähdä tapahtumien taakse, eteenpäin ja taivaallisiin. Aina ei tämän elämän aikana näe tarkoitusta. Eikä tarvitsekaan nähdä. Saa epäillä, saa kysellä, saa tuntea jääneensä yksin. 

Kaiken keskellä kuoleman sekaan on kuitenkin istutett uusi elämän siemen. Kun pahin rytinä on ohitse, alkaa uusi kasvu. Eikä Jumala todellakaan ole hyljännyt.

Sinnikäs rukous

Samassa kaupungissa eli myös leskivaimo, joka tavan takaa tuli tuomarin luo pyytämään: ’Ratkaise jo asiani, tuomitse riitapuoleni.’ Pitkään aikaan tuomari ei suostunut. Sitten hän kuitenkin ajatteli: ’Kaukana siitä, että pelkäisin Jumalaa tai piittaisin ihmisistä, mutta tästä leskestä on minulle vaivaa. Minä autan häntä saamaan oikeuden, muuten hän ennen pitkää repii minulta silmät päästä.’»

Herra sanoi: »Huomatkaa: noin ajatteli väärämielinen tuomari. Tottahan sitten Jumala hankkii oikeuden valituilleen, jotka päivin ja öin huutavat häntä avuksi. Hänkö viivyttäisi apuaan? Minä sanon teille: hän hankkii heille oikeuden viipymättä. 

Mutta kun Ihmisen Poika tulee, löytääkö hän uskoa maan päältä?» 

(Luke 18:3-8 KR92)

Löytyykö minulta rukouksessani samaa sinnikkyyttä kuin tuolta leskivaimolta? Vähän epäilen. Sinnikkyys röyhkeys ja kyynärpäätaktiikka kun kuuluvat tämän maailman keinoihin oman asian eteenpäin saamiseksi. Mutta rukouksessa pitäisi opetella sinnikkyyttä ja luovuttamatonta anomista. Lopulta Jumalan tahdon toteutumisesta. Kun hätä on suurin on rukouskin huutamista öin ja päivin. Onko siis elämä liian siloista kun tämä hätä ei ole jokapäiväistä? Ei kait sellaista hätää ihmisen sydän jatkuvasti kestäisikään. 

Mutta olen saanut Jumalalta vastauksia hädässä huutaessani. Joskus se on ainoa tapa rukoilla, kuin henkensä hädässä. Ja kun tulee rauha ja lepo, tietää vastauksen olevan Hänen käsissään. Sellaisena kun Hän sen parhaaksi näkee. Ei siis aina sellaisena kun minä sen haluaisin nähdä. Oikeus toteutuu tavalla tai toisella, ennemmin tai myöhemmin. Eikä Hän viivytä apuaan, tosin ihmisen ja Jumalan käsitys ajasta on hieman erilainen. 

Usko rukouksen taustalla on tärkein. Jos uskon rukoilen. Löytyykö siis uskoa maan päältä? Löytyykö rukousta maan päältä?

Joudunko hukkaan Jumalalta

Näin kävivät toteen hänen omat sanansa: »Niistä, jotka olet haltuuni uskonut, en ole antanut yhdenkään joutua hukkaan.» (John 18:9 KR92)

Voi miten maailman asiat ovat viemässä uskoviakin kuin pässiä narussa. Kunpa hän ei antaisi oman naurunsa katketa! Löysää saa kyllä niin pitkästi, että tuntee jo olevansa Hänen ulottumattomissaan. Mutta löysä loppuu ja jumala käärii narusta ihmisen takaisin tavalla tai toisella, väkisin tai vapaaehtoisesti. Ja siinä on hyvä olla, paras ja turvallisin paikka.

Pelastus

»Kuka sitten voi pelastua?» kysyivät kuulijat. Jeesus vastasi: »Mikä on ihmiselle mahdotonta, se on mahdollista Jumalalle.» (Luke 18:26-27 KR92)

Kun katsoo ihmisen jumalatonta elämää, tulee todella toivoton olo. Jumala ei kiinnosta, häntä pilkataan, uskoa pidetään kantturakonservatiivien muinaisjäänteenä. On vain tämä elämä ja sen paineet, ratkaisut ja keinot. Eikä kukaan voi pelastua ellei Jumala sitä tee mahdolliseksi. Silloin Hän avaa ihmisen sieluun kutsun ja halun jota ihmisvoimin ei voi tehdä. Hän antaa mahdollisuuden ja tilaisuuden jonka ihminen joko käyttää tai jättää käyttämättä. Raskasta on nähdä että se jätetään käyttämättä. Mutta ihmisellä on itsemääräämisoikeus  ja valinnanmahdollisuus tässä asiassa. Jokainen on vastuussa omista valinnoistaan.

Maailmassa ihminen ilman jumalaa on kadoksissa ja eksynyt. Mutta Hän etsii ja pelastaa, antaa jokaiselle mahdollisuuden valita.

Juuri sitä, mikä on kadonnut, Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan.» (Luke 19:10 KR92)

Siementen kylvö

Sinä mieletön, se, minkä kylvät, ei virkoa eloon, ellei se ensin kuole! Ja kun kylvät, et kylvä sitä vartta, joka on nouseva, vaan paljaan jyvän, nisun jyvän tai muun minkä tahansa. Mutta Jumala antaa sille varren, sellaisen kuin tahtoo, ja kullekin siemenelle sen oman varren. (1 Korinttilaisille 15:36-38 FINPR)

Näin kevään kynnyksellä siementen istutus on ajankohtaista. Joka kevät innostus valtaa enemmän tai vähemmän ja toive sadosta on istutusten tärkeimpänä kannustimena. Into ja palo nähdä kasvun ihme on todella vahva. Muuten ei sitä vaivaa ja keittiön pöydällä lojuvien lukuisten kasvualustojen määrää voisi ymmärtää. Vaikka minulla ei ole kovinkaan paljon hortonomin vikaa, täytyy silti joka kevät yrittää. Siemen kylvetään mustaan multaan, jolloin alkukasvua ei aina näe. Mullan pintaa tarkkailemalla kasvustot yleensä lähtevät kasvamaan jonkin ajan kuluttua siementen kylvöstä. Mullan pinnan alla tapahtuu jotain käsittämätöntä, joka saa varren kasvamaan, siemenen kuoleminen. 

Kukansiemienistä yleensä onnistun parhaiten istuttamalla samettikukan siemeniä. Näistä siemenistä suurin osa lähtee kasvamaan ja myöhemmin vahvat taimet voi koulia ja istuttaa eri purkkeihin. Kukat kukkivat kauniisti kesällä ulkona ja puutarhalta ei tarvitse ostaa niin paljon kukkia kesää ilostuttamaan. Vaikka osa ei lähtisikään kasvamaan, tuloksena on kuitenkin monta hienoa kukkaa kesäparvekkeelle. Osa kasvustoista lähtee vauhdikkaasti kasvamaan, mutta tyrehtyy sitten syystä tai toisesta. Luultavasti liikaa tai liian vähän vettä tai muuta, jota ei tavis ymmärrä.

Kullekin siemenelle nousee omanlainen, persoonallinen varsi. Istutukset on pakko merkitä purkeittain, sillä muuten ei ole varma mitä on tullut istutettua. Tutut kasvustot kyllä tunnistaa pian varren kasvun alkaessa ja istutus palkitsee.

Jumala antaa kasvun ihmeen ihmisissäkin. Siksi kannattaa aina kylvää siemeniä, vaikka ei tulosta aina syntyisikään. Samanlaisella toivella kannattaa kylvää uskon siementä täällä maailmassa. Pienet uskon siemenet, sanat ja asenteet voivat pitkänkin ajan kuluttua tuottaa kasvua. Mutta ilman kylvämistä ja ilman uskoa, ei voi kasvuakaan odottaa. 

Rohr Richard: Hajoaminen

Siteeraan lukemaani kirjaa, sillä se on herättänyt minussa runsaasti ajatuksia, joita haluan analysoida ja pohtia.

"Jos haluat todella kasvaa uskossa, hajoamisen prosessin pitäisi mielestäni tapahtua kerran kahdessa tai kolmessa vuodessa. Tämä on uskon pimeä ulottuvuus: sinun on jätettävä taaksesi vanha, vaikka et ole vielä löytänyt uutta. Se on se kamala välitila, jossa kukaan ei halua elää. Haluamme vetäytyä paikkaan, jossa tiedämme, keitä olemme ja kuka Jumala on - silloinkin, kun minäkuvamme ja käsityksemme Jumalasta tuhoavat toisensa. Näin tapahtuu usein." 

Rohr Richard: Yksinkertaisuus, irti päästämisen taito

Tämä lauselma on suorastaan pelottava. Hajoaminen on niin pelottavaa ja kuitenkin sen joutuu kokemaan kristittynä usemmin kuin kerran elämänsä aikana. Kaikki palaa tuhkaksi ja entinen on mennyt. Mutta että kahden kolmen vuoden välein??!!!! Kun tämä tapahtuu kymmenen vuoden välein, on siitäkin vaikea selvitä. Kyllä minäkin olen halunnut kasvaa uskossa, kovastikin. Ensimmäiset hajoamiset olivat käsittämättömiä. Miksi tätä tapahtuu minulle? Missä olet Jumala? Mitä olen tehnyt väärin? 

Vuosien saatossa ja useiden hajoamiseen jälkeen ei enää ole juurikaan miksi kysymyksiä. Jumala ei juurikaan tekojaan selittele. Ja turha on silloin jäädä kyselemään ja miettimään syitä. Enemmänkin nousee pahimmasta selviytymisen jälkeen kysymyksiä: Mitä nyt Jumala? Mihin nyt? Välitilassa tulee odotuksen paikka, sillä silloin voi turvallisesti odottaa uusien ovien aukeamista, uuden tien alkamista.

Katso, minä teen uutta; nyt se puhkeaa taimelle, ettekö sitä huomaa? Niin, minä teen tien korpeen, virrat erämaahan. (Jesajan 43:19 FINPR)

Uudet tiet eivät aina ole mieluisia, mutta paljon helpompi on selvitä niistä, kun ei jää pohtimaan menetettyä, vaan miettii tulevaa ja edessä olevia haasteita. Sillä silloin tietää, että tie on Jumalan käsissä, oli se sitten mikä tahansa.

Rukous

Ja hän puhui heille vertauksen siitä, että heidän tuli aina rukoilla eikä väsyä. (Luukkaan 18:1 FINPR)

Tämä on muistutuksena siitä, että ei unohdettaisi rukoilemista. Ymmärrän vallan hyvin sen miten helposti väsyy rukoilemiseen. Tämä siitäkin huolimatta, että tietää sen tuovan avun. Pitääkö tosiaan mennä aina äärirajoille, jotta heräisi rukoukseen? Toivottavasti ei. Eli nyt uudelleen rukouksen työkalu esille.

Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät. (‭Heprealaisille‬ ‭11‬:‭6‬ FINPR)

Jumala on luvannut palkita ne jotka häntä etsivät. Jumalaa lähestytään rukouksella ja eihän kukaan rukoile ellei vähän edes usko Jumalaan. Jos edes vähän uskoo ja lähestyy Jumalaa, voi jopa huomata saavansa vastinetta. Ei tietenkään aina saa mitä pyytää, eihän lapsillekaan anneta aivan kaikkea. Mutta palkitsee Jumala, tavalla tai toisella. 

Blogin aloitus

Kun minulla on ollut harras halu kirjoittaa teille yhteisestä pelastuksestamme, tuli minulle pakko kirjoittaa ja kehoittaa teitä kilvoittelemaan sen uskon puolesta, joka kerta kaikkiaan on pyhille annettu. (Juudaksen 1:3 FINPR)

Olen vasta tutustunut blogien maailmaan. Minulla on aina ollut halu kirjoittaa asioita ja niin olen tehnytkin. Vuosien oman pöytälaatikkokirjoittelun jälkeen kirjoitin opiskelumateriaalia kilometreittäin. Nyt palaan pöytälaatikkoon juurilleni. Mutta koska en halua enää säilöä vihkoja tai tiedostoja, päätin aloittaa blogin pidon.  Tuskinpa kukaan muu tätä edes lukee,eikä sillä ole niin väliäkään.

Bloggaajia on sitten moneen lähtöön. Joku kirjoittaa treenaamisestaan ja joku kuvaa jokaisen ateriansa. Yleensä ottaen blogeista tulee mieleen kiiltokuvaelämä, jota halutaan esitellä. Ilman muuta on hienoa olla positiivinen ja tuoda esille asioita, joista saa suuren ilon elämäänsä. Sitä teen minäkin, toisessa blogissa. Jotenkin minua kuitenkin harhauttaa tuo kiiltokuvaelämä. Missä on Elämä, sen rosoisuus ja kipu? Onko sitä tarpeen tuodakaan esille, kun uutiset on täynnä negatiivisuutta, sotaa, tuhoa ja tuskaa? Ketä enää kiinnostaa kuulla tuskaa ja ahdistusta, kun siltä voi sulkea silmänsä? On tarpeenkin sulkea ja katsoa valoon ja tulevaisuuteen. Mutta mikä on se valo mihin kannattaa satsata? Siitä onkin sitten monta mieltä.

Minulle valo on Jeesus. Tämä on todistus uskosta ja muistutus itselleni kilvoituksen tueksi.